Tyynenmeren aalloilla

Olimme ostaneet bussiliput Hondurasista El Salvadorin pääkaupunkiin San Salvadoriin, mutta jälleen kerran suunnitelmiimme tuli muutos. Hotellimme vastanottoon soitettiin ja kerrottiin, että El Salvadorin rajalla on ongelmia, eikä rajan yli pääse. Myöskin seuraavana päivänä rajan ylitys olisi epävarmaa. Niinpä päätimme, että El Salvador jäisi nyt tällä kertaa väliin. Eipä siellä mitään ihmeellistä olisi edes ollut, läpikulkumaahan se lähinnä olisi ollut. Saimme rahat takaisin ja teimme nopeasti uuden suunnitelman. Seuraava määränpäämme olisi Nicaragua.

Nicaraguaan päästäksemme meidän piti siirtyä yhdeksi yöksi Pohjois-Hondurasin miljoonakaupunkiin San Pedro Sulaan. Sieltä sitten seuraavana aamuna pääsimme lähtemään luotettavan ja hyvän bussiyhtiön Tica Busin bussilla kohti Nicaraguaa. Tica Bus on Keski-Amerikassa toimiva ykkösluokan bussiyhtiö, joka kuljettaa matkustajia pääasiassa pääkaupungeista pääkaupunkeihin pysähtyen kuitenkin joissakin muissakin kaupungeissa. Busseissa on ilmastointi, mukavat penkit ja TV. Joiltain asemilta löytyy myös Tica Bus- yhtiön omia kohtuuhintaisia hotelleita.

Tica Bus vei meidät Nicaraguan pääkaupunkiin Managuaan. Emme halunneet jäädä sinne, vaan matkustimme vielä paikallisbussilla Granadaan, toiseen Nicaraguan vanhoista pääkaupungeista. Hyvän ja kohtuuhintaisen hotellin  etsiminen tuotti tällä kertaa vaikeuksia. Tarjolla oli joko budjettiimme nähden liian kalliita hotelleja, tai sitten rupusia luukkuja, jotka kyllä sopivat budjettiimme, mutta eivät olleet tasoltaan kovinkaan hyviä. Jouduimme tällä kertaa tyytymään hiukan epäsiistiin hostelliin. Huoneemme oli oikein suuri, mutta kovan helteen takia toivomamme ilmastointi puuttui. Onneksi huoneessa oli sentään tuuletin, joka auttoi jonkin verran.

Vietimme Granadassa vain pari yötä. Kaupungin nähtävyydet oli nopeasti käyty. Keskustassa olevan kirkon torniin kannatti kiivetä, sillä sieltä aukenivat parhaimmat näkymät kaupunkiin. Kirkot ja baari-ravintolakatu olivatkin Granadan parasta antia. Kaupungin kupeessa sijaitseva Nicaragua- järvi oli kaamea ilmestys. Järven vesi oli saasteiden takia  aivan ruskeaa. Eipä tehnyt mieli lähteä edes veneajelulle noin likaiselle järvelle. Kyllä me Suomessa olemme siinä mielessä onnekkaita, että järvemme ovat oikeasti puhtaita ja niistä voi nauttia! Sääliksi käy nicaragualaisia – maan hallitusta ei kiinnosta järvien saasteisuus.

 

 

Granadasta suuntasimme Tyynenmeren rantaan San Juan del Sur- nimiseen pikkukaupunkiin. San Juan del Sur osoittautui mukavaksi paikaksi, jossa saatoimme rentoutua muutaman päivän ajan. San Juan del Surissa oli paljon tekemistä. Siellä voi esimerkiksi surffata. Me kävimme tosin surffailemassa läheisellä Maderan rannalla, jossa aallot olivat vielä korkeammat. Ja mikä parasta, nyt meressä tarkeni! Los Angelesin kelit olisivat vaatineet märkäpuvun käyttöä, mutta nyt siihen ei ollut tarvetta. Nämä rannat olivat suurista aalloista huolimatta ihmeen tyyniä, eikä edes pilvisyys ja pieni sade viilentänyt yli 30-asteista ilmaa.

 

San Juan del Surin kaupungin näkee parhaiten, kun kiipeää ylös sen laidalla kohoavalle vuorelle. Vuorella sijaitsee myös Kristus- patsas, jonka luo eräänä kuumana aamuna vaelsimme. Vaellus ei ollut rankkuudeltaan mitään verrattuna USA:n ja Kanadan kansallispuistoissa tekemiimme vaelluksiin, mutta helle oli kyllä melkoisen painostava! Tämä Kristus- patsas ei tietenkään ole niin kuuluisa kuin Brasilian Rio de Janeirossa sijaitseva 38- metrinen Kristus- patsas. Tämän patsaan korkeus on  24m, ja se sijaitsee paljon matalammalla vuorella kuin Rion vastaava. Turisteja ei ollut nimeksikään, mikä oikeastaan oli ihan hyvä juttu.

 

 

San Juan del Sur sijaitsee lähellä La Flor- nimistä rantaa, joka on jättiläismerikilpikonnien lisääntymisalue. Olimme harmittavasti hiukan myöhässä kilpikonnien joukkorantautumisesta, mutta silti meillä oli mahdollisuus nähdä pimeällä hiekkarannalle tulevia naaraskilpikonnia, jotka tulivat munimaan. Ilmoittaduimme retkelle, joka veisi meidät La Florille.

Retki alkoi puolen tunnin luennolla. Luennon jälkeen siirryimme kuorma-autolla kyseiselle rannalle. Meitä oli n. 15 hengen ryhmä ja lisäksi opas. Emme koskaan olleet tavanneet niin huonoa opasta. Opas sinkoili pimeällä rannalla sinne tänne etsien kilpikonnia, eikä huolehtinut ollenkaan siitä, että ryhmä pysyy kasassa. Hän puhui niin hiljaa, että ainoastaan hänen takanaan kulkevat ihmiset saattoivat kuulla jotain. Meille annettiin pienet punaiset valot, joilla saatoimme valaista tietämme ja kilpikonnia, jotka häiriintyisivät valkoisesta valosta, mutta emme tienneet, milloin niitä sai käyttää. Sitten kun näimme kilpikonnan, niin opas halusikin pian jatkaa eteenpäin. Pimeällä rannalla liikkui kaiken maailman hiippailijoita, luultavasti ainakin vartijoita, jotka kuitenkin käyttivät normaaleja taskulamppuja, vaikka ne häiritsivät kilpikonnia. Lisäksi rannalla kuljeskeli muutakin paikallisen näköistä porukkaa, omien epäilyksiemme mukaan varkaita, jotka odottivat, että joku laskisi repun tms. pimeällä rannalla hiekkaan ja iskisivät sitten. (Tästä meitä luennolla varoitettiin.) Emme päästäneet tavaroitamme hetkeksikään silmistämme, vaan vahdimme kuin haukat reppuamme. Emme halunneet mitään Belizen uusintanäytäntöä Nicaraguassa. Loppujen lopuksi pääsimme kuin pääsimmekin todistamaan kilpikonnanaaraan munimista. Konna kaivoi hiekkaan syvän kolon ja muni sen jälkeen koloon useita kymmeniä, jopa sata munaa. Opas laittoi punaisen valon valaisemaan tätä tapahtumaa.  Munimisen jälkeen kilpikonna täytti kolon hiekalla ja paineli sitten kohti merta niin lujaa kuin kintuistaan pääsi. Joku paikallinen tv- ryhmäkin kuvasi pimeällä rannalla kilpikonnan puuhia.

 

San Juan del Suriin olisimme voineet jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta matkan oli jatkuttava. Meillä olisi enää alle viikko aikaa ehtiä Panamaan, ja välissä olisi vielä Costa Rica. Olimme nyt olleet maailmanympärimatkalla n. kolme kuukautta. Koti-ikävä ei ollut iskenyt kumpaankaan ainakaan vielä. Kohti uusia maita siis!