Nassau, Bahama, 9.3.2023, päivä, jolloin saavutimme viimeisenkin Pohjois-Amerikkaan kuuluvan valtion. Se, että Pohjois-Amerikasta tuli kolmas maanosa, jonka kaikissa itsenäisissä valtioissa olimme käyneet, ei tullut meille yllätyksenä. Sen sijaan se, että saimme tämän maanosan plakkariin jo nyt, oli pienoinen yllätys. Lähtiessämme toiselle pidemmälle reissulle elokuussa 2022 emme asettaneet itsellemme sen suurempia maabongaustavoitteita. Matka kuitenkin eteni niin…
Avainsana: Kanada
Maailmanympärimatkan kotiinpaluusta on kulunut viisi vuotta
Kesällä 2007 syntyi ensimmäistä kertaa ajatus maailmanympärimatkasta. Olimme tuolloin pisimmällä siihen astisella yhteisellä reissullamme. Reilasimme rinkat selässä pitkin poikin Länsi-Eurooppaa kuukauden ajan. Ajattelimme silloin, että koska matkustaminen on niin mukavaa puuhaa, voisimme joskus lähteä pidemmällekin matkalle, vaikka ihan vuodeksi. Asia jäi hautumaan molempien mieliin. Lopulta ajatuksesta kehkeytyi suunnitelma, vuoden mittainen matka kaikkiin maanosiin. Neljä vuotta…
Loppuanalyysia
Reissu on heitetty ja kotona ollaan. Vuoden päätteeksi on ihan mukava hiukan analysoida matkaa ja tuumailla jälkikäteen sitä, mitkä maat ja kohteet miellyttivät ja mitkä eivät. Täytyy sanoa, että kaikki maat olivat käymisen arvoisia. Yleisesti ottaen kuitenkin huomasimme, että ns. sivistysmaissa matkustaminen oli huomattavasti mukavampaa kuin kehittymättömämmissä maissa matkustaminen. Sivistysmaissa ei tarvinnut miettiä sitä, yritetäänkö…
Kaksi kuukautta ja 23 000 kilometriä auton ratissa
USA:ssa auto on aivan välttämätön menopeli, jos aikoo nähdä muutakin kuin New York Cityn. Meillä tuli tosiaan kahdessa kuukaudessa ajokilometrejä n. 23000, 30:ssä USA:n ja kolmessa Kanadan osavaltiossa. Tiedetään, ei kovin ekologista, mutta kuten sanottu, jos aikoo nähtävyyksille, esim. kansallispuistoihin, on auto usein ainut vaihtoehto. USA on autoilumaa. Tiet ovat pääosin hyvässä kunnossa, ja autoilu…
Paluu USA:han
Kun saavuimme Kanadasta rajan yli USA:han, tuntui siltä, kuin olisimme tulleet kotiin. USA:ssa meitä odottivat taas tutut asiat, joihin olimme tottuneet kierrellessämme maata vajaan kahden kuukauden ajan. Kanadan kilometritaulut muuttuivat USA:n mailitauluiksi, ruokakaupoista sai taas tutun näköisiä ruokapakkauksia ja hintataso muuttui tutun alhaiseksi. Otimme ensimmäiseksi suunnan kohti Pohjois-Kaskadien kansallispuistoa. North Cascades National Park sijaitsee Kaskadien…
Länsi-Kanadan kierros
Glacieristä suunnistimme suoraan Kanadan rajalle. Rajamuodollisuudet USA:n ja Kanadan rajalla sujuivat yhtä kivuttomasti kuin aiemmin Niagara Fallseilla. Tullimies katsoi passimme ja kyseli muutamia kysymyksiä koskien Kanadan vierailuamme. Olimme varanneet Länsi-Kanadaan aikaa noin viikon. Halusimme ensisijaisesti käydä Kalliovuorten kansallispuistoissa sekä myös pikaisesti Calgaryssa ja Vancouverissa, vaikka suurkaupungit eivät niin paljon kiinnostaneetkaan. Calgaryssa kävimme keskustan lisäksi katsomassa…