USA:ssa auto on aivan välttämätön menopeli, jos aikoo nähdä muutakin kuin New York Cityn. Meillä tuli tosiaan kahdessa kuukaudessa ajokilometrejä n. 23000, 30:ssä USA:n ja kolmessa Kanadan osavaltiossa. Tiedetään, ei kovin ekologista, mutta kuten sanottu, jos aikoo nähtävyyksille, esim. kansallispuistoihin, on auto usein ainut vaihtoehto.
USA on autoilumaa. Tiet ovat pääosin hyvässä kunnossa, ja autoilu on muutenkin tehty helpoksi. Moottoritiet vievät suoraan suurkaupunkien keskustoihin, ja toisaalta kaupunkien ohittaminen moottoriteitä pitkin on nopeaa, ellei sitten satu olemaan ruuhka-aika. Samalla näkee keskustan pilvenpiirtäjät. Me ajoimme suuren osan matkastamme halki USA:n mantereen New Jerseystä Los Angelesiin moottoriteitä pitkin, mutta välillä poikkesimme pienemmille teille, jotka antoivat tilaisuuden nähdä parempia maisemia ja viihtyisämpiä pikkukaupunkeja. Apunamme meillä oli molempien kännyköihin ladatut karttaohjelmat, joista oli hyötyä etsiessämme ruokapaikkoja, bensa-asemia, kauppoja, nähtävyyksiä, hotelleita ja muita osoitteita.
Nopeusrajoitukset vaihtelivat osavaltioittain. Yleensä moottoriteiden nopeusrajoitus oli 65-80 mailia/h (100-125km/h). Texasissa näytti olevan korkein rajoitus eli tuo 80mi/h. Rekoille oli monissa osavaltioissa rajoitus 55mi/h (85km/h), joissain osavaltioissa hiukan enemmän ja joissain osavaltioissa rekat saivat ajaa samaa vauhtia kuin henkilöautotkin. Rekkaliikenne oli yleisesti ottaen vilkasta. Rekkojen kanssa saikin sitten olla aika tarkkana moottoriteillä, koska ne ohittelivat hitaampaa liikennettä siinä missä henkilöautot, työnsivät yllättäen eteen ja hidastivat ohittaessaan muuta liikennettä.
Moottoriteillä oli kaistoja tiestä riippuen 2-8, suurkaupunkien lähellä yleensä kolmesta ylöspäin ja autiomaaetapeilla kaksi. Suomessa on totuttu siihen, että ajetaan oikeaa kaistaa ja vasen kaista on ohituskaista. Ilmeisesti USA:ssakin näin on ainakin alun perin ollut tarkoitus, koska siellä täällä näimme kylttejä ”Slower traffic keep right.” Käytäntö oli sitten toinen. Vasemmalla kaistalla saattoi ajaa autoja alle nopeusrajoituksen ja nopeammat autot ohittelivat oikealta hitaampia. Joskus taas liikenne hidastui sen takia, että molemmilla / kaikilla kaistoilla ajettiin samaa vauhtia, eikä ohi tuntunut pääsevän mistään. Vaikutti siltä, että suurin osa autoista ajeli vakionopeussäädin päällä, joten ohituksetkin saattoivat kestää aika kauan. Turvavälejä ei ollut nimeksikään, vaan autot ajoivat peräkanaa. Tämä oli mielestämme aika vaarallista varsinkin, kun ajonopeudet olivat pitkälti yli 100km/h. Lisäksi kaistanvaihtotilanteissa läheskään kaikki autoilijat eivät käyttäneet vilkkua, vaan koukkasivat yllättäen eteen toiselta kaistalta. Kaikesta tästä olisi voinut päätellä, että kolareita sattuu valtavasti. Kyllä niitä sattuukin, mutta liikennemäärät huomioon ottaen yllättävän vähän. Näimme koko kahden kuukauden aikana ehkä vain n. viisi peltikolaria. Nämä kolarit sitten tietöiden ja suurten liikennemäärien ohessa aiheuttivat ruuhkia, kun kaista tai kaksi kaistaa oli pois käytöstä.
Suurkaupunkien ruuhkat ovat USA:n autoilun huonoin puoli. Jotkin osavaltiot (ainakin Kanadan British Columbia sekä USA:n Washington, Oregon ja Kalifornia) ovat yrittäneet helpottaa ruuhkia pyhittämällä vasemman kaistan (tai kaksi vasenta kaistaa) kimppakyydeille. Jos autossa on kaksi tai useampi matkustaja, saa kyseinen auto ajaa kimppakyytikaistalla. Myös moottoripyörät ovat suoraan suomennettuna OK eli saavat ajaa kimppakyytikaistaa. Meillehän tämä järjestely sopi mainiosti ja usein nämä kaistat vetivät hyvin, tosin poikkeuksiakin oli.
Moottoripyöräilijöistä mainittakoon sen verran, että näimme usein moottoripyöräilijöitä ajelemassa moottoriteillä ilman kypärää. Vain muutamassa osavaltiossa kypärän käyttö on pakollista, tietojemme ja havaintojemme mukaan ainakin New Yorkin ja Kalifornian osavaltioissa.
Polttoaineen hinta tietysti kiinnostaa, jos aikoo taittaa matkaa USA:ssa autolla, koska ajokilometrejä todellakin kertyy. Hinnat vaihtelevat, kuten moni muukin asia, osavaltioittain. Kaliforniassa oli kalleinta bensaa, jopa $4,39/gallona. Yksi gallona on 3,7 litraa. Halvinta bensa oli Arizonan osavaltiossa, n. $3,29/gallona. Eli bensan hinta litroiksi muunnettuna vaihteli $0,89 – $1,19 litralta. Euron ollessa vahva valuutta tällä hetkellä dollariin nähden hinta on n. 62 – 83 eurosenttiä litralta. Hinta ei kuulosta pahalta Suomen ja Euroopan hintoihin verrattuna, mutta täytyy ottaa huomioon se, että USA:ssa autot kuluttavat keskimäärin enemmän bensaa kuin Euroopassa. Siinä missä valtaosa eurooppalaisista ajaa pienillä vähäkulutuksisilla autoilla tai korkeintaan farmariautoilla, monet amerikkalaiset ajavat isoilla maasto-, tila- tai lava-autoilla. Asuntoautot ovat todella suuria Amerikassa, monesti bussin kokoisia. Ihmiset myös ajavat keskimäärin enemmän. Kyllä meidänkin mielestämme tuo bensan hinta tuntui ihan korkealta, vaikka vuokra-automme vei matka-ajossa vain n. 8l/100km. Ajokilometrejä tuli sen verran, että kun joka toinen päivä tai joka päivä, muutaman kerran jopa kaksi kertaa päivässä tankkasi 35 euron edestä bensaa, niin ei se mitenkään halvalta tuntunut. Bensan hinnasta vielä mainittakoon sen verran, että tuntuu aika hullulta, että Suomessa polttoainevero on todella korkea ja pientä ihmisryhmää rangaistaan. Täällä sen sijaan bensan hinta on puolet Suomen bensan hinnasta. Autot kuluttavat täällä enemmän polttoainetta, ja täten myös saastuttavat ympäristöä paljon enemmän. Tuntuu, että Suomen ja muiden Euroopan pienten maiden työ ympäristön puolesta valuu hukkaan ison Amerikan saastuttaessa monin verroin enemmän.
Bensaa sai teiden varsilta hyvin. Huoltoasemia ja muita pysähdyspaikkoja oli tasaisin välimatkoin, ja niistä ilmoitettiin hyvissä ajoin ennen exitiä (päätieltä poistuminen). Ilmoitettavia asioita oli kolmea sorttia; ruokaa, majoitusta ja bensaa. Mitäpä muuta sitä maantiellä tarvitseekaan? Ruokapaikat olivat pääsääntöisesti edullisia pikaruokaloita (Burger King, McDonalds, Subway, Tacobell, Jack In The Box, Dennys, Arbys jne.), mutta siellä täällä oli myös ihan kunnon ravintoloita. Bensa-asemia oli usein muutama per exit. Ostimme bensaa aina luottokortilla. Tässäkin asiassa osavaltiot erosivat toisistaan. Joissain osavaltioissa saattoi tankata pumpulta ilman mitään tunnuslukuja, eli siis periaatteessa kuka tahansa olisi voinut tankata kenen tahansa kortilla. Joissain osavaltioissa tarvittiin tunnusluku, mutta nämä koneet eivät sitten hyväksyneet ulkomaalaisia kortteja. Piti mennä sisälle suorittamaan ostos kassan kautta.
Teiden varsien majapaikat olivat joko hotelleja tai motelleja. Suurin ero näiden kahden vaihtoehdon välillä on se, että motellihuoneeseen mennään yleensä sisään suoraan ulkoa, kun taas hotellihuoneeseen sisäkäytävän kautta. Lisäksi motellit ovat usein hotelleita edullisempia. Pyrimme yöpymään motelleissa edullisemman hinnan lisäksi myös siksi, että saimme tavarat suoraan pihalta sisään huoneeseen. Edullisimmillaan saimme motellihuoneen kahdelle hengelle n. 35e/yö. Joskus sitten jouduimme maksamaan jopa 60e/yö. Halvan motellin tunnisti usein siitä, että motellilla asui itse motellinomistaja.
Tässä tiivistettynä kokemuksiamme USA:n autoilusta. Lopuksi vielä mainittakoon, että emme kertaakaan kahden kuukauden aikana joutuneet tekemisiin poliisin kanssa. Poliiseja kyllä oli liikenteessä paljon ja ajoimme usein lievää ylinopeutta, mutta USA:n poliisit eivät pienistä ylinopeuksista välitä. Vasta jos kaahaa tuntuvaa ylinopeutta, virkavalta lähtee perään ja pysäyttää. Meillä ei ollut käytössä kansainvälistä ajokorttia, vaan vuokrasimme auton ja ajelimme suomalaisella ajokortilla. Suomen autoliiton suositukset kansainvälisestä ajokortista lienevät vain rahastusta.