Reissasimme Keski-Aasian maissa puolentoista viikon ajan huhtikuussa 2026. Reittimme kulki Kirgisian pääkaupungista Biškekistä yöbussilla halki Etelä-Kazakstanin Uzbekistanin pääkaupunkiin Taškentiin, josta parin päivän päästä edelleen kohti Tadžikistania.
Biškek – Taškent bussilla
Taškentin bussit lähtevät tällä hetkellä väliaikaiselta bussiasemalta, koska läntinen bussiasema, jolta bussit aiemmin lähtivät, on remontissa. Hotellin työntekijätkään eivät asiaa tienneet. Onneksi lähdimme taksilla ajoissa kohti asemaa ja ehdimme täten yhdessä taksikuskin kanssa selvittää oikean aseman sijainnin.
Bussimatka Biškekistä Taškentiin maksoi 22 €/hlö perusbussilla, jossa ei ollut vessaa eikä makuupaikkoja, eli kyseessä oli niin sanottu tavallinen bussi. Kahden rajanylityksen vuoksi nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään, mutta pariin otteeseen saimme silmät sentään ummistettua. Kuski piti matkalla pari taukoa, ja yhden kerran pyysimme extrapysähdyksen vessakäyntiä varten. Kyyti oli melko tasaista – kuski ei mielestämme sortunut liialliseen kaahaamiseen.
Biškek–Taškent-bussimatkan lippuja voi varata täältä. Valitettavasti sivustoa ei ole tällä hetkellä saatavilla englanniksi. Biškekin hotellin vastaanoton työntekijät varasivat meille bussiliput kyseisen sivuston kautta, ja me maksoimme heille sitten liput käteisellä. Kätevää kyllä, ei tarvinnut lähteä asemalle lippuja ostamaan!
Lähdimme Biškekistä illalla kello seitsemän bussilla kohti Taškentia. Alle kahdessa tunnissa olimme saavuttaneet Kazakstanin rajan. Rajanylitys sujui jouhevasti kävellen omien matkatavaroiden kanssa. Matkalaukut ja reput läpivalaistiin. Bussi ylitti rajan tyhjänä matkustajien kävellessä. Illan pimeinä tunteina Petelle napsahti plakkariin maa numero 129 – Kazakstan.
Bussi ajoi suurimman osan matkasta Kazakstanissa nopeaa moottoritietä pitkin. Tämä on nopein reitti, vaikka matkan aikana täytyy ylittää kaksi rajaa. Rajanylitykset sujuvat kuitenkin näissä maissa varsin mukavasti, eikä suomalainen tarvitse näihin maihin minkäänlaista viisumia. Papereita ei siis tarvitse täyttää eikä esimerkiksi sähköistä ennakkoilmoitusta tehdä. Rajamiehet kyselivät meiltä jotain lähinnä uteliaisuuttaan, mutta emme kokeneet tätä mitenkään ärsyttävänä.
Bussi körötteli halki Etelä-Kazakstanin usean tunnin ajan, ja aamuyön tunteina saavutimme Uzbekistanin rajan. Tämäkin rajanylitys sujui varsin sukkelaan, ja pian Pete oli saavuttanut saman vuorokauden aikana toisenkin uuden maan. Taškentin bussiasemalta piti vielä sitten ajella taksilla majapaikkaan. Tämä matka kustansi 10 dollaria. Maksu onnistui suoraan dollareissa.
Anu on aiemmilla reissuillaan käynyt niin Kirgisiassa, Kazakstanissa kuin Uzbekistanissakin. Lue tästä postaus Astanasta, Kazakstanin pääkaupungista! Tästä pääset puolestaan Almatyn postaukseen. Omatoimimatkaajan vinkit Uzbekistaniin -postauksesta voit lukea liikkumisesta Uzbekistanissa vuonna 2019. Vaikka juttu on vanha, löytyy siitä edelleen hyviä vinkkejä.
Taškent – Dušanbe taksilla
Vietettyämme kaksi päivää Taškentissa aloitimme tämän reissun toisen pitkän siirtymän kohti seuraavaa uutta maata Tadžikistania. Tämäkin matka olisi ollut järkevä mennä bussilla. Bussiyhteydet ovat kuitenkin rajalliset, ja seuraava bussi olisi mennyt vasta kahden päivän päästä. Niinpä aloimme kysellä takseilta hintoja Tadžikistanin rajalle. Kyyti järjestyi nopeasti, ja pian olimme matkalla kohti uutta maata yksityiskyydillä.
Matka Taškentista Tadžikistanin rajalle kesti parisen tuntia ja maksoi 600 somia eli noin 42 euroa. Rajanylitys sujui tuttuun tapaan varsin nopeasti; tällä kertaa se kesti kaiken kaikkiaan alle puoli tuntia. Näissä Keski-Aasian maissa (poikkeuksena Turkmenistan) maasta toiseen siirtyminen on helppoa, eikä viisumi- tai muita maksuja tarvitse maksaa. Mitään lippuja tai lappuja ei myöskään tarvitse täyttää. Omatoimimatkaajan kannalta tämä on hyvä juttu, ja maiden välillä voikin liikkua täysin itsenäisesti. Autoilusta ja auton kanssa rajan yli menemisestä meillä ei ole kokemusta.
Päästyämme Tadžikistanin puolelle alkoivat taksikuskit tarjota kyytiä eteenpäin. Dušanbeen meneviä busseja ei näkynyt, mutta toiseen suuntaan eli kohti Uzbekistania oli yllätykseksemme menossa FlixBus. Sovimme kyydin jaettuun taksiin, jonka hinta oli vain noin 27 euroa/hlö. Todella edullista ottaen huomioon pitkän matkan.
Vaihdoimme ennen taksimatkan alkua euroja paikalliseen valuuttaan somoneihin. Ostimme myös kännyköihin paikalliset SIM-kortit, sillä viettäisimme Tadžikistanissa viisi päivää. SIM-kortti oli edullinen, sen hinta oli vain viisi dollaria. Nettiyhteydet matkan aikana olivat kuitenkin melko huonot – netti toimi käytännössä vain kaupunkien kohdalla, parhaiten pääkaupungissa Dušanbessa.
Taksimatka rajalta pääkaupunkiin kesti pysähdyksineen vajaat seitsemän tuntia. Kyyti oli kyllä välillä hieman pelottavaa, koska kuski ohitteli muiden autojen ohella rekkoja vähän väliä. Onneksi liikenne kuitenkin toimii niin, että autot väistävät tarvittaessa vastaantulevia ohittelevia autoja tien oikeaan laitaan. Liikenne on jopa niin ”sujuvaa”, että vuoristoisilla osuuksilla mutkikkaissa mäissä liikenne saattaa jyrkissä kurveissa muuttua vasemmanpuoleiseksi, jotta rekat pääsevät kääntymään, eikä liikenne seiso.
Kyydissämme olleet kaksi paikallista miestä avustivat meitä parhaansa mukaan, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. He kantelivat laukkujamme ja opastivat meitä tyynen rauhallisesti. Tämä on tyypillistä Keski-Aasian maille; ihmiset hymyilevät vähemmän, mutta ovat silti äärettömän ystävällisiä ja auttavaisia. Mielestämme tämä on yksi näiden maiden isoista plussista, sillä emme piittaa ylenpalttisesta, liian päällekäyvästä ystävällisyydestä.
Dušanbessa saavuimme laitakaupungin bussiasemalle. Edessä oli seuraavaksi taksin vaihto. Kanssamatkustajamme neuvottelivat hinnan ja hyppäsivät kanssamme taksin kyytiin. He jäivät itse pois kyydistä meitä aikaisemmin, ja huristelimme keskenämme hotellille. Tämä matka maksoi meiltä vajaat neljä euroa. Koko matka Taškentin majapaikasta Dušanben hotellille kesti kaiken kaikkiaan noin 11 tuntia ja maksoi meiltä kahdelta yhteensä noin 100 euroa.
Lopuksi
Näiden kokemusten perusteella voimme suositella omatoimista bussi- ja taksimatkailua Keski-Aasian maissa, sillä se on varsin vaivatonta ja helppoa, vaikka yhteinen kieli käytännössä puuttuu. Homma pelittää silti hyvin, ja apua saa tarvittaessa.
Turkmenistan on sitten varmaankin ihan oma lukunsa, ja tämä maa meiltä vielä puuttuukin plakkarista. Toivottavasti pääsisimme lähivuosina tutustumaan myös Turkmenistaniin! Miten ja milloin sinä olet matkaillut Keski-Aasiassa? Käy heittämässä kommenttia alle!
Tällainen kierros kiinnostaa kovin. Mukava kuulla, että 1,5 vk reissullakin ehtii.
No joo, ehtii ainakin jotain, mutta kyllähän parasta olisi olla ainakin viikon verran per maa. 🙂 Nyt tämä oli tällainen maabongausmatka, mutta paljon mielenkiintoista jäi harmittavasti näkemättä. Sitten on vielä Turkmenistan… 🙂
Olen käynyt Keski-Aasiassa kahdesti. Ensin kolmen viikon matka Pamir highwayta pitkin Dušanbesta Afganistan rajaa pitkin Kirgistanin Oshiin. Tämä oli ns. ryhmämatka erään matkatoimiston pilottina. Matkaa tehtiin pari viikkoa maastureilla ja vuoristotautia oli kun oltiin lähes neljässä kilometrissä yötä. Oshista matka jatkui Bishkekiin lentäen ja siellä teimme viiden päivän reissun Issyk Kul järven ympäri ja sieltä Song Kul järvelle jonka jälkeen ajettiin takaisin Bishkekiin, josta sitten lennettiin vielä kolmeksi neljäksi päiväksi Almatyyn, Kazakstaniin.
Toinen matka oli vuotta myöhemmin kun otimme paikallisen matkatoimiston kautta paketin Uzbeknistaniin ja Turkmenestaniin. Matkaa tehtiin tällöin kaksi viikkoa maastureilla, kaksi sisäistä lentoa (Turkmenistan Air oli kokemus!) ja yksi osuus junalla. Ehdottomasti Uzbekistanin Khiva ja kuivunut Aral-järvi ja sen laivojen hautamaa on jäänyt mieleen ja yli +50 asteen lämpötila Kyzylkumin aavikolla.. sekä tietysti todella pitkäkestoiset rajan ylitykset. Turkmenistan on ollut yksi ouduimmista paikoista joissa olen käynyt – Darvaza kaasukraaterit ja Ashgabatin valkoinen marmorikaupunki.
Uzbekistaniin voisi joskus palata uudestaan, mutta ei missään nimessä kesällä.
Kivoja muistoja sinullakin noista maista! Turkmenistaniin pitää kyllä päästä lähivuosina, niin mielenkiintoiselta se vaikuttaa!
Kivan kuuloinen ja ”tehokas” reissu 🙂 Mua jäi Uzbekistanissa harmittamaan todella paljon, etten päässyt kuuluisan metron kyytiin. Koetin n. kuukausi aiemmin varata meille lippuja, mutta olin auttamatta myöhässä…
Joo, olisi kyllä ollut kiva olla pidempäänkin noissa maissa, Kazakstan varsinkin jäi tällä kertaa todella vähäiseksi. No, ehkä vielä joskus uudestaan… 🙂
Enpä ole matkustanut Keski-Aasiassa ollenkana, vaan lähin paikka, missä olen matkustanut siellä on Intia. En oikein tykkää lähteä sellaisiin busseihin, missä ei ole WC:tä.
Joo, kieltämättä erikoista, ettei yöbussissa ollut WC:tä. Onneksi pysähdyksiä oli, ja kuski tosiaan teki myös pyynnöstä ylimääräisen pysähdyksen.
Tuossahan niitä kerty, maata pitkin rajan ylityksiä. Osa maabongareistahan laskee myös niitä 🙂 Yksi ihan mieleenpainuva oli matka Makedonian Skopjesta Bulgarian Sofiaan. Rajalla kerättiin kaikkien passit ja kuski vie ne tarkistettavaksi. Toi sitten koko nipun takaisin ja jatkoi matkaa. Hetki siinä vähän huolestuneena katsottiin miten passien jako käy, eli saammeko omamme takaisin, mutta kotiutuivathan ne.
Ai niitäkin voisi laskea, eipä ole tullut mieleen. On niitä tullut kyllä jokaisessa maanosassa ainakin. 🙂
Kiitos matkapaketista! Tässä olikin lähes kaikki kohteet minulle uusia. Mies kun ei oikein lämpene noille maille, tiedä sitten miksi. Kazakstanissa käytiin kun Finski avasi sinne hetkeksi uuden reitin vuosia sitten, mutta paljon olisi vielä nähtävää…
On niin kiehtovaa päästä ”teidän kanssa” vaikka minne. Voi kun pääsisi oikeastikin, oli taas niin mielenkiintoisia paikkoja ja hienoja kuvia.
Kiitos, mukava kuulla! Ehkäpä sinäkin vielä pääset… 🙂