Skip to content
Kaikki maanosat -matkablogin otsikkokuva, jossa vanha Machu picchun Inkakaupunki.
Menu
  • Etusivu
  • Kaikki maanosat
  • Reissaajat
  • Mediakortti
  • Maat
  • Yhteistyökumppanit
  • Valmistelut
  • In English
Menu

Avainsana: Intia

Jaipur – kultaisen kolmion viimeinen paikka

Posted on 2.6.2012 by AnuPete

Agrasta jatkoimme matkaa ns. kultaisen kolmion kolmanteen paikkaan eli Jaipuriin. Jaipur ei ollut meillä alunperin edes matkaohjelmassa, mutta koska emme halunneet varsinaisesti enää palata Delhiin, oli Jaipur sopiva paikka käydä, sillä se ei tehnyt isoa lenkkiä matkareittiin. Delhiin meidän piti sitten kuitenkin vielä palata tulevan lennon takia. Jaipurista jäi päällimmäisenä mieleen hotelli, jossa yövyimme. Se…

Read more

Upea Taj Mahal

Posted on 30.5.2012 by AnuPete

Delhistä lähdimme ilomielin eteenpäin kohti Agraa. Junalippujen ostamisessa sai olla tarkkana, ettei tullut huijatuksi. Hotelliltamme koitettiin myydä meille junalippuja yli kaksinkertaiseen hintaan. Matkatoimistot yrittivät myös kiskoa ylihintaa lipuista. Onneksi olimme lukeneet netistä, mistä liput kannattaa ostaa. Paikan löytäminen vain oli hiukan hankalaa, mutta onnistui lopulta kyllä. Kyseessä oli jonkinlainen Intian valtion virallinen toimisto, joka sijaitsee…

Read more

Delhin parempaa puolta nähtävyyksien merkeissä

Posted on 28.5.2012 by AnuPete

Vaikka Delhi itsessään oli ikävä paikka ja hotellimme siisteyttä lukuun ottamatta huono, niin Delhin nähtävyydet olivat kuitenkin hienoja. Emme olisi voineet kuvitellakaan kiertävämme nähtävyyksiä omatoimisesti, joten buukkasimme hotellilta kaupunkikierroksen. Oikeastaan kyseessä oli auton vuokraus kuskeineen päiväksi meille kahdelle. Maksoimme lystistä n. 20e. Hinta sisälsi kuskin, bensat ja parkkipaikkamaksut. Ensimmäiseksi kurvailimme katsomaan Laxmi Narayan Mandir- hindutemppeliä….

Read more

Delhi – huijareiden valtakunta

Posted on 26.5.2012 by AnuPete

Ensivaikutelmamme Intiasta oli ennakko-odotuksiimme nähden hyvä. Delhin lentokenttä oli moderni ja siisti. Viisumien hankkiminen kentältä onnistui keskellä yötä ihan hyvin. Ainoa hidaste oli se, että koska meillä ei ollut käteistä rahaa viisumien maksua varten, jouduimme parin lentokenttätyöntekijän valvonnassa hakemaan rahaa automaatista, jonne oli aika pitkä kävelymatka viisumitoimistosta. Viisumi maksoi peräti  60 USD (n. 47e). Lentokentän…

Read more
Moikka! Tässä myö ollaan, Anu ja Pete, maailmanvaeltajat. Kiva kun poikkesit sivullemme!

Voit ottaa meihin yhteyttä! kaikkimaanosa(at)gmail.com tahtinenanu(at)gmail.com pete.rahkonen(at)gmail.com
  • Facebook
  • Instagram
  • TikTok

Uusimmat artikkelit

  • Bahrainin parhaat matkavinkit
  • Matka Syyriaan Libanonista
  • Libanon – vinkit ja nähtävyydet
  • Bangladeshin nähtävyydet
  • Autonvuokraus Mongoliassa

Uusimmat kommentit

  1. AnuPete aiheesta Soul ja sen nähtävyydet
  2. Ulrika aiheesta Soul ja sen nähtävyydet
  3. Best Places to Visit in Scotland - Skotlannin 10 parasta kohdetta - analyysimedia.fi aiheesta Skotlannin parhaat
  4. AnuPete aiheesta Bahrainin parhaat matkavinkit
  5. Paula - Gone with the Gastons aiheesta Bahrainin parhaat matkavinkit

Matkassa mukana

Valokuvausliike Foto forman mainoslogo
Kuvat.fi sivuston mainoslogo
Greenlab firman mainoslogo
Vuoksen Media-logo, valokuvaaja Imatra sekä digi- ja somemarkkinointi.
Saimaa Cycle Tour tapahtuman logo
© 2026 Kaikki maanosat | Powered by Minimalist Blog WordPress Theme