Rio de Janeiro on yksi maailman kuuluisimmista kaupungeista. Siksi emme voineet sivuuttaa sitä maailmanympärimatkallamme. Harmi vain, että meillä oli vain reilut kaksi päivää aikaa olla Riossa. Halusimme kuitenkin nähdä edes Rion tärkeimmät nähtävyydet. Rio osoittautui mukavaksi lomanviettopaikaksi, koska siellä on paljon tekemistä. Itse kaupunkialueet eivät ole sen kummempia kuin missään muussakaan suurkaupungissa, mutta kaupunkia ympäröivät vehreät vuoret ja siellä täällä levittäytyvät vaaleahiekkaiset rannat tekevät Riosta kauniin näköisen.
Majapaikkamme Art Hostel Rio sijaitsi mukavassa Cateten kaupungiosassa. Sieltä oli helppo ponkaista tärkeimmille nähtävyyksille. Kuuluisin nähtävyys on Corcovado- vuorella komeileva Kristus- patsas. Patsas jalustoineen on 38m korkea. Ylös patsaalle pääsee junalla tai taksilla/bussilla. Turisteja tälle nähtävyydelle oli jo heti aamusta menossa niin paljon, että mekin jouduimme odottamaan vapaita paikkoja junaan puolitoista tuntia. Onneksi juna-asemalla oli joitain matkamuistomyymälöitä, joten saimme aikaa kulumaan vähän paremmin. Viimein pääsimme lähtemään ylös.
Juna kulki välillä melko jyrkästi ylös Corcovadon vuorelle halki sademetsän. Välillä puiden lomasta saattoi nähdä, miten Rion kaupunki näkyi yhä pienempänä, mitä ylemmäs pääsimme. Ylhäällä patsaalla oli tungosta. Itse alue oli aika pieni ja ihmisiä paljon. Näkymät alas olivat huikeat. Rion eri kaupunginosat erottuivat selvästi, samoin rannat. Sokeritoppavuorenkin saattoi nähdä Corcovadolta. Kristus- patsas oli valtava. Korkeuden lisäksi myös patsaan leveys oli melkoinen. Komealle paikalle ovat kyllä patsaan pystyttäneet!
Rion rannoille meidän piti tietenkin päästä. Viimeksi olimme olleet rannalla Galapagos- saarilla, joten nyt oli kyllä jo aikakin! Valitsimme ensimmäiseksi rannaksi Copacabanan rannan. Itse ranta oli pitkä ja vaaleahiekkainen, mutta rannan takana levittäytyvä Copacabanan kaupunginosa korkeine rakennuksineen ei ollut paras mahdollinen tausta. Lisäksi ihmisiä oli paljon, joten mistään paratiisirannasta ei voinut puhua. Rannalla myytiin kaikenlaista juomista vaatteisiin. Atlantin aallot virkistivät meitä helteen uuvuttamia matkalaisia mukavasti. Vesi oli viileää, ehkä vain vähän yli 20- asteista. Ilman lämpötilan ollessa yli 30 astetta se tuntui kuitenkin juuri sopivalta. Miamin helteessä heinäkuussa vietimme tunnin meressä virkistymättä lainkaan, sillä vesi oli aivan liian lämmintä, mutta toista oli nyt. Mahtavaa!
Halusimme käydä myös Sokeritoppavuorella. Sokeritoppavuori on kapea ja korkea vuori, jonne ihmisiä viedään vaijerihissillä. Olimme liikkeellä tarpeeksi aikaisin, eikä jonoja ollut ehtinyt vielä muodostua. Hissi kuljetti meidät ensin eräälle matalammalle vuorelle, josta sitten menimme toisella vaijerihissillä itse Sokeritoppavuorelle. Näkymät sieltä alas kaupunkiin olivat vähintäänkin yhtä hienot kuin Corcovadolta. Turisteja kertyi sinnekin, mutta alue oli isompi kuin Kristus- patsaan ympäristö, joten tungosta ei ollut.
Sokeritoppavuorelle oli rakennettu myös vuoren rinteen sademetsien halki luikertelevia kulkuväyliä. Kulkiessamme pitkin näitä väyliä kuulimme puista kummallista rapinaa. Kun katselimme ylös puiden latvoihin rapinan aiheuttaja selvisi – ylhäällä hyppeli pikkuisia apinoita. Apinat loikkivat ketterästi puusta toiseen ja tulivat lähemmäs meitä. Jotkut niistä olivat todella kesyjä. Yhdellä apinanaaraalla oli selässään aivan pieni poikanen, joka tuskin oli muutamaa viikkoa vanhempi. Apinoille kelpasi ruuaksi maahan pudonneet hedelmät sekä puiden rungoissa piileskelevät hyönteiset.
Sokeritoppavuoren jälkeen kävimme vielä katsomassa sunnuntaipäivän menoa Rion toisella suositulla rannalla, Ipanemalla. Ipaneman ranta oli hyvin samantyylinen kuin Copacabanan ranta. Uimaan emme Ipanemalla rohjenneet, sillä vaikka sää oli lämmin, niin aurinko pysytteli pilvien takana suurimman osan ajasta.
Riosta suuntasimme bussilla vielä suurempaan kaupunkiin Sao Pauloon, jonne bussimatka Riosta vei kuusi tuntia. Sao Paulo ei ole mikään matkailukaupunki, mutta sieltä lähtisi lentomme kohti Etelä-Afrikkaa. Vietimme Sao Paulossa vain yhden yön. Sao Paulon 22- miljoonainen metropoli oli kyllä valtava. Hyvä metroverkosto helpotti kuitenkin liikenneruuhkia. Ehdimme vielä ennen lentoa käydä keskustassa katsomassa, josko sieltä nyt vihdoin ja viimein löytyisi se järjestelmäkamera, jota emme olleet onnistuneet hankkimaan Argentiinasta, Uruguaysta ja Riosta. Uskomatonta mutta totta, puoleen päivään mennessä meillä oli käsissämme uusi järkkäri! Nyt sekin asia oli hoidettu ja saatoimme hyvillä mielin suunnata kohti Etelä-Afrikan safaria.
Brasiliasta vielä sen verran, että olisimme kyllä halunneet olla siellä kauemmin kuin tuon neljä päivää. Iguazun putoukset, Amazon- joki ja viidakot jäivät harmittavasti näkemättä, ja olisihan tuolla Riossakin voinut muutaman päivän pidempään hengailla. Brasiliaan täytyy tulla uudestaan joskus. Miinuksena mainittakoon, että Brasilia on melkoisen kallis maa. Mutta niinhän se näissä Etelä-ja Keski-Amerikan maissa on nähty, että mitä kehittyneempi maa, sen kalliimpi. Nyt oli kuitenkin aika suunnata kohti seuraavaa maanosaa Afrikkaa, joka tulisi olemaan reissumme viides maanosa. Afrikka oli meille jo osittain tuttu maanosa aiemmilta reissuiltamme, mutta Etelä-Afrikka aivan tuntematon. Sinne siis!
