Matkasimme Uuden-Seelannin Pohjoissaarella yhteensä viikon verran. Waitomo Cavesilta ajelimme Rotoruaan, joka näytti olevan melkoisen vilkas turistikohde. Rotoruan alue tunnetaan tuliperäisenä paikkana, jossa on paljon kuumia lähteitä ja geysireitä, vähän niin kuin USA:n Yellowstone siis. Erona vain se, että täällä maasto on huomattavasti Yellowstonen maastoa vehreämpää. Tuoksut ovat molemmissa paikoissa samanlaiset – rikin haju oli meitä vastassa Rotoruassakin. Siellä täällä savusivat kuumat lähteet, joiden vesi on huomattavasti ilmaa kuumempaa.
Ihan jokaista geysiriä ja kuumaa lähdettä emme Rotoruassa viitsineet käydä katsomassa, sillä olimme sellaisia reissullamme jo aiemmin nähneet. Kävimme eräällä ilmaisella luontopolulla, mutta emme sateisen sään takia nähneet siellä kovinkaan paljon lintuja, vaikka niitä esitteen mukaan olisi pitänyt alueella olla enemmänkin. Myöskään näkymät Rotoruan kaupunkiin eivät olleet kummoiset harmaan kelin vuoksi.
Parasta Rotoruassa oli polynesialainen kylpylä. Valitsimme kylpylän eri vaihtoehtojen joukosta sellaiset liput, joilla pääsi rauhallisemmille ja luonnollisemman näköisille kivistä tehdyille altaille. Näkymät näiltä neljältä 36-42- asteiselta ulkoaltaalta olivat suoraan Rotorua- järvelle. Rentouduimme kuumassa vedessä monta tuntia. Välillä kävimme hyisevän kylmässä suihkussa palataksemme taas kuumaan altaaseen. Vesi haisi (tai tuoksui) rikille. Se tuntui oikein terapeuttiselta ja rentouttavalta. Kylpylästä pääsimmekin sitten raikkaina nukkumaan pikku telttaamme leirintäalueelle.
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti Taupon kaupunkia. Pysähdyimme kuitenkin ensin vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä Rotoruasta Wai-O-Tapun kuumien lähteiden alueelle. Paikka toi mieleen Yellowstonen kansallispuiston, ja monet kuumat lähteet ja muut muodostelmat olivatkin samantapaisia kuin siellä niin väreiltään kuin muodoiltaankin. Päällimmäisenä Wai-O-Tapusta jäivät mieleen keltainen rikkiä sisältävä pieni kraatterilampi, kuparin- ja sinisenväriset kuumat lähteet sekä harmaa mutalampi. Alueen kuuluisin geysir ”Lady Knox Geyser” kalpeni kyllä Yellowstonen ja Islannin geysirien rinnalla ainakin siinä mielessä, että se saatiin purkautumaan kerran päivässä heittämällä geysirin koloon muutama pala saippuaa. Ihmettelimmekin etukäteen hiukan esitteessä olevaa teksitä ”Geysir purkautuu joka päivä klo 10.15…”
Taupossa päätimme majoittua motelliin, jotta saisimme tavarat taas järjestykseen ja kunnon yöunet sängyssä. Onnistuimme löytämään mukavan kokoisen huoneiston, jossa oli tilaa levittää kastunut teltta kuivumaan ja kokata kunnon gourmet- ateria pitkästä aikaa. Koska Taupossa ei ollut mitään ihmeempää nähtävää järven ja erään vesiputouksen lisäksi, lepäilimmekin loppupäivän ja kävimme läpi reissun aikana kertynyttä suurta valokuvamäärää. Etelä-Afrikan safarikuvissa olisi kyllä työmaata vielä jatkossakin…
Tauposta ajoimme vajaat 100km etelään Tongariron kansallispuiston kupeeseen. Keli oli tänäänkin vähän kehno, sateinen ja viileä. Kukkulaiset niittymaisemat olimme jättäneet taaksemme jo ajat sitten. Tämä alue on kuuluisa tulivuoristaan ja hienoista karummista maisemistaan. Maisemakierros ei vain ollut oikein onnistunut, sillä näkyvyys oli todella huono. Muutimme suunnitelmia ja yövyimme mökissä teltan sijaan.
Seuraavana aamuna lähdimme aikaisin Uuden-Seelannin suosituimmalle vaellukselle (Alpine Crossing). Reitti on 19,4km pitkä ja kulkee käytännössä läpi koko Tongariron kansallispuiston. Onneksi sade oli loppunut ja ilma puolipilvinen, joten vaellukselle pääsi lähtemään. Edellisenä päivänä vaellus oli ”peruttu” tai ainakaan yhteiskuljetuksia sinne ei järjestetty.
Vaelluksen alku sujui hyvässä säässä. 2287m merenpinnan yläpuolelle kohoava Mt. Ngauruhoe- tulivuori komeili vieressämme vaeltaessamme ylöspäin. Valitettavasti keli muuttui yhtäkkiä. Taas saimme kokea sen, miten nopeasti sää vaihtelee vuoristossa. Ylempänä vuorilla oli todella usvaista ja tuulista. Näkyvyys oli heikko. Merkkipaalut auttoivat meitä pysymään reitillä. Reitin raskain osuus oli myös reitin kylmin osuus. Kerrospukeutuminen osoittautui taas hyväksi valinnaksi. Reitin varrella sijaitseva toinen tulivuori Mt. Tongariro pysyi usvan peitossa, pienet kraatterijärvet näimme vain heikosti. Maisemat ylhäällä olisivat olleet hienot. Tämä vaellus on rankattu maailman kymmenen parhaimman joukkoon. Onneksi usvaa oli vain reitin keskivaiheilla, loppumatkan saimme nauttia osin aurinkoisesta säästä ja näimmekin taas hienoja maisemia. Upea vaellus tämä oli kaikesta huolimatta!
Iltapäivällä teimme nopean muutoksen matkasuunnitelmaan. Täytyyhän sitä jotain jännitystä ja vaihtelua keksiä, ettei matka käy turhan yksitoikkoiseksi. 🙂 Päätimme lähteä jatkamaan matkaa kohti Uuden-Seelannin pääkaupunkia Wellingtonia jo samana iltana, emmekä vasta seuraavana aamuna, kuten alunperin olimme suunnitelleet. Halusimme olla kerrankin liikkeellä pimeän aikaan, jotta voisimme yrittää bongailla kiivejä ja muita yöeläimiä. Lepäsimme hiukan autossa ennen ajomatkan alkua.
Lähdimme matkaan pimeän laskeutuesssa. Emme nähneet mitään yöeläimiä, vain kolme jänistä. Harmin paikka! Väsymyskin alkoi painaa, joten päätimme parin tunnin ajomatkan jälkeen pysähtyä nukkumaan. Löysimme 24h:n Burger Kingin, jonka pihaan uskalsimme parkkeerata ja käydä unten maille. Ihmeen hyvin pienessä autossa nukutti, päivän vaellus varmaan painoi sen verran. Aamuviideltä pihassa alkoi olla jo sen verran trafiikkia, että katsoimme parhaaksemme siirtyä muualle. Parinkymmenen kilometrin päästä löysimme levähdyspaikan, jossa jatkoimme unia vielä muutaman tunnin. Saamiemme tietojen mukaan levähdyspaikoilla ei saisi olla yötä (Hölmöä sinänsä, missä sitä sitten nukkuu, jos väsymys ratissa iskee?), mutta kukaan ei ole sanonut, etteikö niissä saisi aamun tullen nukkua!
Jatkoimme matkaa kohti Wellingtonia myöhemmin aamulla. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Kukkulaiset niittymaisemat olivat palanneet ja lampaita ja lehmiä oli taas joka paikassa. Wellington itsessään ei ollut meille muuta kuin yöpaikka ja välietappi, mutta ihan mukavalta kaupunki vaikutti. Uudessa-Seelannissa luonto, maaseutu ja pikkukaupungit vievät kuitenkin voiton suurkaupungeista. Kävimme Wellingtonissa rannalla, ilmaisessa Te Papa- museossa sekä pienellä kaupunkikierroksella. Wellington oli meille Pohjoissaaren viimeinen kohde. Sieltä matka jatkuisi lautalla seuraavana päivänä kohti Uuden-Seelannin Eteläsaarta, jossa tarkoituksena olisi autoilla vielä puolitoista viikkoa.
Löysin teidän upean blogin vasta pari viikkoa sitten ja pakko sanoa, että reissuanne on ollut ihana lukea 🙂 Varsinkin se, että kiertelette paljon myös luonnossa tuo ihan omanlaisensa tunnelman. Ehkä sitä itsekin joskus voisi tehdä vastaavanlaisen reissun madollisuuksien mukaan 😉 Kaikkea hyvää ja nauttikaa jäljellä olevasta puolesta vuodesta!
No, onhan tässä vielä hyvin aikaa seurata blogia! Olemme tämän reissun aikana entistä enemmän alettu tykätä luonnossa liikkumisesta ja eläinten bongaamisesta. Kiitokset ja mukavaa talven jatkoa!