Nassau, Bahama, 9.3.2023, päivä, jolloin saavutimme viimeisenkin Pohjois-Amerikkaan kuuluvan valtion. Se, että Pohjois-Amerikasta tuli kolmas maanosa, jonka kaikissa itsenäisissä valtioissa olimme käyneet, ei tullut meille yllätyksenä. Sen sijaan se, että saimme tämän maanosan plakkariin jo nyt, oli pienoinen yllätys. Lähtiessämme toiselle pidemmälle reissulle elokuussa 2022 emme asettaneet itsellemme sen suurempia maabongaustavoitteita. Matka kuitenkin eteni niin…
Avainsana: Guatemala
Tulevia matkasuunnitelmia ja Karibian fiilistelyä
Viimeiset pari vuotta on mennyt aika lailla uuden kodin suunnittelussa ja rakentamisessa, mutta nyt kun olemme päässeet muuttamaan uuteen tupaan, on aikaa ja energiaa alkanut irrota taas matkojen suunnitteluun. Veri vetää maailmalle ja kohti uusia maita, ei siitä pääse mihinkään. Ensimmäinen reissu on jo varattu ja suunniteltu. Ajankohta on niinkin pian kuin kolmen viikon päästä…
Jotain jokaisesta maanosasta
Melko tarkalleen neljä vuotta sitten toteutimme pitkäaikaisen haaveemme, pakkasimme rinkkamme ja jätimme Suomen kiertääksemme maailmaa vuoden ajan. Reissu vei meidät kaikkiin maailman seitsemään maanosaan, blogimme nimen mukaisesti. Kolme vuotta sitten palasimme kotiin satoja kokemuksia rikkaampina. Vuoteen mahtui niin ylä- kuin alamäkiäkin positiivisten kokemusten painuessa kuitenkin päällimmäisenä mieliimme. Maailmankiertueen jälkeen analysoimme jonkin verran matkaa, eri maita…
Uusi tietokone ja muuta mukavaa
Pääsimme lähtemään San Pedron saarelta vuorokauden suunniteltua aikataulua jäljessä. Onneksi paluulaivalippumme mantereelle olivat vielä voimassa. Olimme ostaneet myös paluubussiliput Belizestä takaisin Guatemalaan etukäteen. Niiden siirtäminen päivällä eteenpäin ei myöskään tuottanut ongelmia. Saavuimme samaan tuttuun Floreksen kylään, jossa olimme jo pari yötä olleet ennen Belizeen menoa. Hintataso oli taas tutun alhainen, ja hotellihuoneen kahdelle sai 12…
Keski-Amerikan aarteita
Ensivaikutelmamme Guatemalasta ei ollut kovinkaan hyvä. Bussimme saapui Guatemalan pääkaupunkiin Guatemala Cityyn hämärän laskeutuessa. Emme halunneet jatkaa matkaa pimeässä , joten meidän oli pakko jäädä suurkaupunkiin, josta emme olleet kuulleet ihmisten sanovan mitään hyvää. Onnistuimme saamaan toistaiseksi reissumme halvimman hotellihuoneen (6e) läheltä bussiasemaa. Huone oli aika epäilyttävän näköinen eikä kovinkaan puhdas, mutta paikan omistaja vakuutti…