Hyvää ruokaa, kauniita maisemia, mielenkiintoisia nähtävyyksiä, edulliset hinnat, lämpöä ja mertakin… Balkan on kaikkea tätä ja siksi varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi kesälomareissulle. Mahdollisuuksia on paljon, sillä alue on laaja ja kattaa monia eri maita. Balkanin maihin katsotaan kuuluvaksi Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Kosovo, Kreikka, Makedonia, Montenegro, Serbia sekä Turkin Euroopan puoleinen osa. Lisäksi Romania ja…
Avainsana: Bulgaria
Sofia – ei niin tavallinen kaupunkikohde
Bulgarian pääkaupunki Sofia oli seuraava kohteemme. Menimme sinne ainoastaan siitä syystä, että pääsisimme sieltä sitten sujuvasti etenemään kohti Makedoniaa, joka oli ohjelmassa Bulgarian jälkeen. Sofiasta meillä ei ollut mitään odotuksia. Ajattelimme ehkä vain, että se on tylsä suurkaupunki, jossa olisimme kaksi yötä. Sofia osoittautui kuitenkin varsin mukavaksi kaupunkikohteeksi. Kaupunki on vehreä, eloisa ja moderni. Keskustan…
Bulgarian Nessebar ja Sunny Beach
Eurooppaa on tullut kierreltyä yhdessä jonkin verran, mutta viime vuosina tämä maanosa on jäänyt hiukan vähemmälle huomiolle. Viimeisin pidempi reppumatkamme Euroopassa oli vuoden 2007 kesäkuun kuukauden mittainen reilireissu, joka vei meidät peräti 11 maahan. Tämän jälkeen pääosa matkoistamme on suuntautunut muihin maanosiin, joskin Euroopassa olemme tehneet lyhyempiä matkoja. Tänä kesänä, kun talonrakennushommatkaan eivät enää paina…