New Orleans on toipunut hyvin viiden vuoden takaisesta tuhosta. Kaupungin uudelleenrakentaminen aloitettiin turistialueista, mutta myös muutkin keskustan alueet näyttivät olevan ainakin päällisin puolin kunnossa. Tämä Louisianan osavaltion eteläosassa sijaitseva kaupunki on kuuluisa Missisippi- joesta sekä jazzmusiikista. New Orleans on Louis Armstrongin kotikaupunki.
New Orleansin kuuluisin paikka on French Quarters (ranskalaiset korttelit). Ranskalaisten vaikutuksen arkkitehtuuriin huomaa siellä selvästi. Alueeseen tutustuu parhaiten kävellen. Ranskalaisten kortteleiden alueella on paljon kauppoja ja ravintoloita. Erityisen mieleenpainuva katu on Bourbon Street, New Orleansin yöelämän keskus. Lähes joka illanviettopaikasta kantautuu kadulle musiikkia, jazzia tai popmusiikkia. Monissa paikoissa on iltaisin live- musiikkia.
Ranskalaisten kortteleiden lisäksi kävimme Missisippi- joen risteilyllä. Ilma oli todella kuuma ja kostea, eikä jokikaan paljon tuntunut ilmaa vilvoittavan. Risteily esitteli meille Missisippi- joen vartta ja mm. New Orleansin suurta satama-aluetta. Laivalla oli myös ruokailumahdollisuus sekä live- jazzmusiikkia.
New Orleansista matkamme jatkui Texasiin. Ohitimme suosiolla Houstonin, mutta San Antonio vaikutti mukavalta tutustumiskohteelta. Kävelimme keskustan River Walkia pitkin. Katutason alapuolella kiemurteli kapea joki, jonka varrelle oli rakennettu kauppoja, ravintoloita ja hotelleja. Joen varrella kohoavat puut varjostivat mukavasti hikistä kävelymatkaa. Alueeseen saattoi tutustua myös veneestä käsin. River Walkin lisäksi kävimme suurella markkina-alueella, jossa oli myytävänä kaikkea turistitavaraa tetsoneista jääkaappimagneetteihin.
Kun kerran olimme Texasiin asti tulleet, halusimme ehdottomasti nähdä aitoa saluuna- ja karjapaimenmeininkiä. Jälleen kerran Visitor Centerillä käynti kannatti, sillä sieltä löytämässämme esitteessä oli mainos Bandera- nimisestä pikkukaupungista, joka sijaitsi tunnin ajomatkan päässä San Antoniosta. Banderaa kutsuttiin esitteessä maailman cowboy- pääkaupungiksi.
Bandera oli aito texasilainen pikkukaupunki, jotain aivan toista kuin San Antonio. Asukkaita kaupungissa oli vain noin tuhat. Pääsimme käymään aidossa saluunassa, joka oli koristeltu hyvin erikoisella tavalla. Seinillä ja katossa roikkui naisten alusvaatteita. Erotuimme luultavasti hyvin joukosta, koska monet ihmiset tulivat juttelemaan kanssamme ja kyselemään, mistä olemme.
Halusimme jäädä Banderaan yöksi, koska kaupungissa sattui juuri sinä viikonloppuna olemaan kaksipäiväinen rodeoshow kansallisen cowboy- päivän kunniaksi. Kaupungin muutamat hotellit olivat joko täynnä tai liian kalliita, mutta onneksi löysimme leirintäalueen aivan keskustan tuntumasta. Pystytimme teltan ja lähdimme rodeoon. Tapahtuma alkoi vasta illalla klo 20. Auringon laskiessa ja pimeän tullessa n. klo 20.30 kuumuus hellitti hiukan ja showta oli mukava seurata. Kyseessä oli karjapaimenten välinen joukkuekilpailu. Kilpailijoiden piti ryhmissä suoriutua erilaisista vaativista tehtävistä, kuten saada härkä kiinni lassolla ja kaadettua se maahan tai siirrettyä karjankuljetusvaunuun. Show kesti lähes kolme tuntia ja se jatkui vielä seuraavana päivänä. Me lähdimme kuitenkin teltassa vietetyn yön jälkeen ajamaan pitkää etappia kohti Arizonaa.
Arizona tunnetaan Grand Canyoneista sekä kaktuksista. Maisema on Etelä-Arizonassa kuivan aavikkoinen ja ilmasto kuuma ja kuiva, mutta kun ajaa osavaltion pohjoisosiin, pääsee ylös vuorille yli 2000 metriin. Kuumuus on hellittänyt ja ruohoaavikko vaihtunut havumetsiin, ollaan saavuttu Flagstaffiin.
Flagstaff on monelle pysähdyspaikka ennen Grand Canyoneille menoa, mutta me menimme sinne tapaamaan erästä tuttua. Samalla pääsimme tutustumaan kauniiseen vuoristokaupunkiin. Kaupunki oli mukavan pieni ja ilma raikas ja kuiva. Vajaan 30 asteen lämpötila tuntui miellyttävältä kolmen viikon hikoilun jälkeen. Kaupungin erikoispiirteenä mainittakoon keskustan läpi tasaisin väliajoin kulkevat tavarajunat, joita ei USA:ssa kovinkaan monessa paikassa näe.
Flagstaffin läpi kulkee myös legendaarinen Route 66, jota pääsimme ajamaan pienen pätkän. Route 66 on vanha kauppareitti Chicagosta Los Angelesiin. Tie lopetettiin virallisesti vuonna 1985, koska Interstate Highway System oli korvannut sen. Tie löytyy kuitenkin edelleen merkattuna nimellä ”Historic Route 66.”
Kun menee Arizonaan, ei voi sivuuttaa Grand Canyoneita. Grand Canyon on valtava kanjonialue Pohjois-Arizonassa. Vuosittain siellä käy n. 4,5 miljoonaa turistia. Kanjonien eteläreunalta (South Rim) on 16km:n matka pohjoisreunalle (North Rim). Syvyyttä kanjoneilla on enimmillään kaksi kilometriä ja pituutta n. 446 kilometriä. Tämän vuoksi kanjoneista on todella vaikea saada yhtä hyvää kuvaa, joka vastaisi todellisuutta. Grand Canyon on paikka, joka pitää jokaisen itse kerran elämässä nähdä!
Kanjoneihin tutustuessa pitää noudattaa varovaisuutta. Monissa paikoissa ei ole ollenkaan kaiteita, eli ihmiset voivat mennä niin lähelle reunaa kuin uskaltavat. Kuolemantapauksia on sattunut, kun ihmisiä on pudonnut alas reunalta. Pienten lasten kanssa talutushihna on hyvä apuväline kanjoneilla!
Jäimme yöksi Grand Canyoneiden leirintäalueelle. Teltassa oli tällä kertaa hyvä nukkua, koska ilma viileni korkean ilmanalan vuoksi mukavasti illalla. Pimeä tuli jo kahdeksan jälkeen illalla, koska Arizonassa ei ole käytössä kesäaikaa. Menimme siis aikaisin nukkumaan ja heräsimme aikaisin ylös seuraavana aamuna. Tarkoituksena oli lähteä kohti Etelä-Utahin kansallispuistoja…
