Alaskan reissumme jatkui pohjoisen valloituksen jälkeen kohti etelärannikkoa. Samalla alkumatkan hiukan pilvinen ja epävaikainen sää muuttui aurinkoisemmaksi ja Alaskan hienot maisemat pääsivät paremmin oikeuksiinsa. Autoilijoita ja muita tielläliikkujia oli vähän. Joka puolella siinsi lumihuippuisia vuoria. Välillä näimme hirvien ja karibujen kävelevän tien yli tai ruokailevan tien varsilla. Levähdyspaikoilla saatoimme pysähtyä oikaisemaan jäseniä pitkien ajomatkojen aikana. Autossa yöpyminen oli Alaskassa yksinkertaisempaa kuin muualla USA:ssa, sillä valvonta on vähäisempää, eikä ikkunaan koputtelevia poliiseja tai vartijoita tarvitse niin paljon pelätä. Tosin täällä oli ehkä myös hiukan enemmän tarjolla paikkoja, joissa saattoi vapaasti yöpyä ilman, että olisi rikkonut minkään ”No Overnight Parking”- tai ”No Camping”- kyltin käskyä.
Valdez oli ensimmäinen etelärannikon tutustumiskohde. Pieni vain noin 4000 asukkaan kaupunki oli todella mukava paikka viettää aikaa ja varsinkin seurata villieläimiä. Sataman vesissä eleli merisaukkoja ja kirjohylkeitä, joiden puuhia pääsimme seuraamaan rannalta käsin. Lisäksi alueella elelee paljon valkopäämerikotkia, jotka tulivat laskuveden aikaan lähelle satamaa ja rantojen puihin.
Valdezin alue on myös tunnettu karhuistaan. Näimmekin siellä peräti kolme yksin liikkuvaa mustakarhua sekä harmaakarhuemon neljän pennun kanssa eli yhteensä kahdeksan karhua. Bongasimme kaikki karhut tien varsilta kaupungin laitamilta syömässä ruohoa. Lähes yksi kokonainen päivä kului karhuja ihastellessa, joten saimme makeaa mahan täydeltä. Ympärillä siintävät lumihuippuvuoret sekä aurinkoinen sää kruunasivat Valdezissa viettämämme ajan.
Valdezista jatkoimme yhden hotellissa ja yhden autossa vietetyn yön jälkeen matkaa vaihteeksi autolautalla. Kauniit vuonot ja merimaisemat houkuttelivat matkaamaan välillä meren päällä. Harmiksemme keli oli kuitenkin pilvinen. Viiden ja puolen tunnin mittaisen matkan päätteeksi saavuimme seuraavaan kohteeseen Whittieriin.
Whittier sijaitsee upealla paikalla ja maisemat sielläkin olivat henkeäsalpaavan hienot, mutta itse kylä oli kyllä aika omituinen ilmestys. Amerikkalainen selkeys puuttui tyystin kylän teistä ja esimerkiksi majapaikkaamme piti ajaa jotain ihmeellistä teollisuushallien välistä asfalttialuetta pitkin. Mitään selvää keskustan pääkatua tms. ei pitäjässä ollut ja paikka oli jopa sekava. Vuoren rinteellä kökötti epämääräisen ja viimeistelemättömän näköinen iso harmaa rakennus, jonka jok’ikinen ikkuna oli rikottu, todella aavemainen paikka siis.
Emme jääneet Whittieriin yhtä yötä pidemmäksi aikaa. Pääsimme kuitenkin täällä vihdoin ja viimein vaeltamaan kunnolla ensimmäistä kertaa Alaskassa olomme aikana. Lunta oli tosin vielä talven jäljiltä melkoisen paljon vuoren rinteillä ja vaellusreiteillä, mikä asetti omat lisähaasteensa vaeltamiselle. Kipusimme siitä huolimatta sitkeästi ylös näköalapaikalle, jossa upeat maisemat avautuivat alapuolellemme.
Seward lienee eteläisen Alaskan tunnetuimpia matkailukaupunkeja. Päätimme jäädä sinne hiukan pidemmäksi aikaa, peräti reiluksi kahdeksi päiväksi. Siinä ajassa ehti kuitenkin vaikka mitä. Majapaikkamme lähettyviltä löytyi valkopäämerikotkien pesä. Pariskunnalla oli pesässään poikasia, joita ne vahtivat ja ruokkivat. Saimme ensimmäistä kertaa seurata kotkien edesottamuksia lähietäisyydeltä käsin. Kävimmekin pesän luona useita kertoja päivässä. Kyllä valkopäämerikotka on sitten upea ja uljas lintu!
Sewardissa pääsimme myös vaeltamaan oikein urakalla. Vaelsimme yhtenä päivänä yhteensä peräti kahdeksan tuntia. Päävaelluksemme oli vaellus ylös Exit- nimistä jäätikköä ympäröiviä vuoria pitkin. Korkeuseroa tuli aika mukavasti ja polttava aurinko teki vaelluksesta yllättävänkin hikisen. Edes vaelluksen loppuvaiheiden lumiset rinteet ja lumesta kastuvat sukat eivät oloa juuri viilentäneet. Kipusimme noin seitsemän kilometriä siksakkia ylös välillä hyvinkin hidasta alustaa pitkin kohti määränpäätä ja vaelluksen huippua. Ylhäällä odotti jälleen kerran palkinto – häikäisevän hienot maisemat.
Toisena Sewardin päivänä teimme yhdeksän tunnin mittaisen valasristeilyn. Valitsimme tarjolla olevien risteilyjen joukosta meille sopivimman vaihtoehdon, pienellä veneellä tehtävän ”Captain’s Choice”- nimisen risteilyn. Risteilyn alussa kapteeni tiedusteli, mitä porukka haluaa nähdä. Meitä matkustajia oli vain 16. Pienellä veneellä liikkumisen etuihin kuului se, että sillä pääsi lähemmäksi merieläimiä, jolloin niitä myös näki paremmin. Myös valokuvaaminen onnistui luonnollisesti paremmin.
Risteilystä tuli mahtava ja ikimuistoinen. Sää suosi meitä ja näimme jatkuvasti mitä hauskempia meren nisäkkäitä ja merilintuja. Valaat olivat risteilyn kohokohta. Seuraavassa risteilyn parasta antia:
