Maailmanympärimatkan osalta matkablogimme on nyt loppuun käsitelty. Kolmen viikon kotonaolon jälkeen uudet reissut ovat kuitenkin jo alkaneet olla suunnitteilla, ja varmasti jossain vaiheessa suuntaamme taas ulkomaille. Minne ja kuinka pitkäksi aikaa, sitä ei vielä voi tietää. Tällä hetkellä tärkein asia lienee arkeen totuttelu, sillä Pete lähtee töihin jo 23.7. Anunkin kesäloma loppuu 13.8. Tähän asti olemme reissusta paluun jälkeen touhunneet kotona ja matkanneet Suomessa, joten varsinainen arki ei vielä ole astunut kuvioihin. Kelit ovat harmillisesti olleet pääosin viileät ja sateiset. Onneksi saimme koko kevään ja alkukesän olla helteisissä maissa, joten lämpökiintiö on kyllä tullut täyteen.
Jatkossa tulemme päivittämään blogia harvakseltaan sen mukaan, miten matkustelemme ja milloin tulee jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa. Blogimme otsikko ”Kaikki maanosat” sopii kyllä jokaiseen jatkossa tulevaan matkaan, sillä nehän suuntautuvat aina johonkin maanosaan. Tässä vaiheessa haluamme kiittää kaikkia teitä, jotka olette matkanneet virtuaalisesti kanssamme kaikkiin maanosiin. Meillä oli mahtava reissu ja oli mukavaa, että niin moni jakoi sen kanssamme! Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille ja toivotaan, että niitä lämpimiä kelejäkin vielä tulee! Jos jollekin tulee vielä matkaamme liittyviä kysymyksiä, niin vastaamme edelleen kommentteihin. Meille voi myös jatkossakin laittaa sähköpostia etusivulta löytyviin osoitteisiin. Yritämme auttaa parhaamme mukaan.