Hyvää ruokaa, kauniita maisemia, mielenkiintoisia nähtävyyksiä, edulliset hinnat, lämpöä ja mertakin… Balkan on kaikkea tätä ja siksi varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi kesälomareissulle. Mahdollisuuksia on paljon, sillä alue on laaja ja kattaa monia eri maita. Balkanin maihin katsotaan kuuluvaksi Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Kosovo, Kreikka, Makedonia, Montenegro, Serbia sekä Turkin Euroopan puoleinen osa. Lisäksi Romania ja…
Avainsana: Serbia
Koe Belgrad yhdessä päivässä
Serbian pääkaupunki Belgrad on varteenotettava vaihtoehto, kun suunnittelee seuraavaa kaupunkilomakohdetta. Vilkas, eläväinen ja edullinen Belgrad on meille suomalaisille ainakin vielä melko tuntematon kohde, eikä kaupunki muutenkaan ole turisteilla pilattu. Silti kaupungissa on nähtävää useammaksi päiväksi. Belgrad on myös mahdollista kokea yhdessä päivässä, jos paikka sattuu esimerkiksi olemaan matkan varrella osana jotain muuta reissua. Belgradiin ei…
Serbian Nis
Kaakkois-Serbiassa sijaitseva Nis osoittautui jo paljon mukavammaksi paikaksi kuin Novi Pazar. Sinne pääseminen vain ei ollut ainakaan sunnuntaipäivänä ihan niin helppoa, mitä netin tiedot antoivat olettaa. Meillä oli välietappina Kosovon pääkaupunki Pristina, ja sieltä halusimme illaksi Nisiin. Suoraa bussiyhteyttä ei hämmästykseksemme ollutkaan. Onneksi bussiasemalla oli avulias herrasmies, joka löysi meille hyvän vaihtoehdon. Menimme Kosovon Pristinasta…
Novi Pazar ja Pristina
Montenegrosta matkamme jatkui kohti Serbiaa. Alunperin tarkoituksena oli mennä ensin Kosovoon, mutta tämän jälkeen meno sieltä suoraan Serbiaan olisi tuottanut ongelmia. Jos saapuu Kosovoon muualta kuin Serbiasta, täytyy myös poistua muualle kuin Serbiaan. Jos taas menee ensin Serbiaan ja sieltä Kosovoon, ei tule ongelmia poistumisten kanssa. Tämän vuoksi meidän täytyi ensin siis mennä Serbiaan. Eurolinesin…