Montenegrosta matkamme jatkui kohti Serbiaa. Alunperin tarkoituksena oli mennä ensin Kosovoon, mutta tämän jälkeen meno sieltä suoraan Serbiaan olisi tuottanut ongelmia. Jos saapuu Kosovoon muualta kuin Serbiasta, täytyy myös poistua muualle kuin Serbiaan. Jos taas menee ensin Serbiaan ja sieltä Kosovoon, ei tule ongelmia poistumisten kanssa. Tämän vuoksi meidän täytyi ensin siis mennä Serbiaan.
Eurolinesin bussi Kotorista olisi vienyt meidän pääkaupunkiin Belgradiin asti, mutta emme siis halunneet vielä edetä niin ylös. Valitsimme rajan läheltä yhden yön pysähdyspaikaksi Novi Pazarin pikkukaupungin. Siitä oli sitten pysähdyksen jälkeen tarkoitus jatkaa Kosovon puolelle.
Novi Pazar osoittautui heti alkuun todella tylsäksi paikaksi. Hyvin harva taitoi edes auttavasti englantia. Hotellin henkilökuntakaan ei paria sanaa lukuun ottamatta puhunut yhtään englantia. No, elekielellä tietysti pärjää jo melko pitkälle onneksi. Turisti-infoa ei löytynyt ollenkaan, eikä myöskään karttaa saanut mistään. Kukaan ei tuntunut tietävän asioista oikein mitään, osittain varmaankin myös kielimuurin takia. Hotelli itsessään oli kyllä hyvällä paikalla lähellä keskustaa ja bussiasemaa. Taksitkin liikkuivat suomalaisittain pilkkahintaan. Siltikin yhdellä sanalla sanottuna kyseessä on takapajula.
Kun kaupungilla kävelee, ei vastaan tule oikeastaan mitään mielenkiintoista. Nähtävää ei ole, sillä muutamaa pikku kirkkoa ja moskeijaa ei voi lukea nähtävyyksiksi, koska sellaisia on joka paikassa. Jotenkin sitä ajatteli etukäteen, että Novi Pazar olisi edes vähän hauskempi paikka. No, kaupungin parasta antia on ehdottomastai erittäin halpa ruoka ja juoma. Näistä pääsee nauttimaan keskustan kävelykadulla, jossa on paljon terasseja. Iso olut maksaa euron, hyvää ruokaa saa parilla eurolla. Päivällä on melko hiljaista, illalla vilkkaampaa. Tästäkään huolimatta Novi Pazaria ei varsinaisesti voi suositella, muuta kuin juuri siinä tapauksessa, että haluaa yöpyä siellä matkalla jostain jonnekin. Pidempää lomaa kyseiseen paikkaan ei kannata suunnitella.
Novi Pazar jäi taakse nopeasti, sillä seuraavana aamuna täytyi nousta ylös kukonlaulun aikaan. Päivän ainoa bussi Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan lähti jo klo 5.45. Perille saavuimme ajoissa reilun parin tunnin matkanteon jälkeen. Rajanylitys sujui taasen jouhevasti ja sukkelaan. Kosovon puolella alkoi tien laidoilla heti rajanylityksen jälkeen näkyä Serbian lippuja. Tienvarren kyltti ”This is Serbia” kertoo serbien harmituksesta Kosovon itsenäisyyttä kohtaan. Serbia ei ole tunnustanut maan itsenäisyyttä, mutta monet muut maat, Suomi mukaan lukien, sen sijaan ovat.
Pristinassa ei ole nähtävää kovin pitkäksi aikaa, joten meille riitti mainiosti kolmen tunnin pikavisiitti. Bussiasemalla oli avulias englantia taitava työntekijä, joka otti rinkkamme säilytykseen vaivaisella eurolla. Hän myös näytti meille reitin kaupungin keskustaan, joka oli kävelymatkan päässä. Karttoja emme täälläkään saaneet. Turisti-infot ja matkatoimistot näyttivät olevan kiinni näin sunnuntaisin. Pristinan muutamat maamerkit ja nähtävyydet kyllä löytyivät ihan helposti ilman karttaakin. Aamupalallakin ehdimme käydä kaupungin keskusaukiolla. Seuraavassa Pristinan antia:
