Salenton pieneen kahvikaupunkiin on Jardínista on noin neljän tunnin bussimatka. Medellinistä matka on samaa luokkaa tai vähän pidempi. Vaikka kartalla etäisyydet näyttävät pieniltä, matkanteko kestää. Tiet ovat monin paikoin mutkaisia ja hitaita, joten bussin keskituntinopeus ei päätä huimaa. Toisaalta maisemat matkan varrella ovat hienot.

Salentossa asuu vain reilut 7000 ihmistä, mutta se on kokoonsa nähden vilkas. Niin kolumbialaiset matkailijat kuin eurooppalaiset turistit viihtyvät täällä. Retkitarjonta on hyvä, ja valita voi kahvitilan tutustumisen, luonnonpuistojen, vesiputousten, päivävaellusten ja useiden päivien tulivuorivuorivaellusten välillä. Osaan paikoista voi mennä omatoimisesti, osaan on hyvä olla opas mukana. Retkistä saa lisätietoa kaupungin matkatoimistoista.
Salento ei ole aivan yhtä idyllinen kuin Jardín, mutta täältäkin löytyy viihtyisä keskusaukio kirkkoineen. Pääkadun talot on maalattu kolumbialaiseen tyyliin monivärisiksi, ja myös muilta kaduilta löytyy värikkäitä julkisivuja. Matkailijoiden myötä kaupungissa on myös turisteille suunnattuja matkatoimistoja ja turistikrääsää myyviä kauppoja.






Salentossa saa varautua kipuamiseen, sillä kaupunki on erittäin mäkinen. Pääkatu johtaa portaisiin, joita pitkin voi kävellä näköalapaikalle. Täältä aukeavat näkymät alas keskustaan. Lähettyvillä on toinenkin näköalapaikka, josta avautuu upea maisema alas Cocoran laaksoon.




Cocoran laakso on suosittu käyntikohde. Paikkaan voi mennä omatoimisesti tai paikallisen oppaan kanssa. Vanhat Jeepit ja Willykset lähtevät aamulla Salenton keskustasta, kun kyyti on täynnä, ja suuntaavat kohti Cocoraa.

Cocorassa on useita paikkoja, joissa turistit voivat ottaa hauskoja valokuvia itsestään erikoisissa paikoissa, kuten suuren käden päällä tai vanhan Willyksen konepellillä. Nämä paikat ruuhkautuvat usein jonoksi asti, ja voivat siten tuntua hieman liiankin turistisilta. Paikallisille tämä on kuitenkin ymmärrettävästi hyvä bisnes. Alueelle on pieni pääsymaksu, ja valokuvaajat myyvät matkailijoille paperisia kuvia otoksistaan. Hevosilla kuljetetaan rahaa vastaan matkailijoita paikasta toiseen.




Cocorassa on onneksi myös rauhallisempia kuvauspaikkoja. Paikan parasta antia on kuitenkin ehdottomasti vaeltaminen laaksoa pitkin ja ylös vuorenrinnettä sumuiseen metsään. ”Foggy Forest” on saanut nimensä siitä, että se on usein usvan peitossa. Ylös näköalapaikoille on raskas kipuaminen, mutta maisemat alas laaksoon ovat henkeäsalpaavat. Näköalapaikkoja on useita. Alueelle tyypilliset palmut koristavat vuorenrinteitä ja luovat oman erikoislaatuisen säväyksen näihin maisemiin. Vaeltamiseen on syytä varautua tukevin vedenpitävin kengin sekä vesipulloin.





Toinen hyvä päiväretkikohde on Santa Ritan alue. Salentosta on helppo suunnata tänne omatoimisesti. Bussiasemalta voi hypätä minkä tahansa bussin kyytiin ja kertoa kuskille olevansa menossa Santa Ritaan. 10 minuutin bussimatkan jälkeen hypätään alas bussista, ja loppumatka meneekin kävellen. Tieltä on lyhyt kävelymatka Santa Ritan alueelle.

Santa Ritaan on vajaan kahden euron pääsymaksu, joka maksetaan portilla. Hintaan kuuluu myös kahvi. Alueella on useita käyntikohteita, joihin voi tutustua haluamassaan järjestyksessä. Osa vaellusreiteistä on melko tasaisia, osa hyvinkin mäkisiä. Vedenpitävät vaelluskengät on hyvä olla jalassa täälläkin.






Santa Ritan vesiputous on helpon vaellusmatkan päässä portilta. Hieman etäämpänä on luonnon altaita, joissa on hyvä myös pulahtaa raikkaaseen veteen. Altaisiin laskee pienet putoukset, vesi on kirkasta ja pohja miellyttävää hiekkapohjaa. Uiminen on siis jopa suositeltavaa.


Salentossa vierähtää helposti muutama päivä. Jos usean päivän vaellusretkiä suunnittelee, aikaa on luonnollisesti varattava enemmän. Hintatasoltaan Salento on Jardínin tavoin varsin edullinen paikka. Kaupungissa on paljon eurooppalaisia matkailijoita, ja myös paikalliset matkustavat lomillaan mielellään Salentoon ja Cocoran laaksoon. Vuoriston ansiosta Salento on suomalaisille kelien puolesta mitä mainioin. Sää on aina lämmin, mutta yö ovat viileitä, eikä ilmastointia tai lämmitystä tarvita.

Salento ja Cocoran laakso näyttävät kauniilta. Hienon vehreää ja myös tuo usvaisuus tosiaan sopii maisemaan hienosti!
Joo, kannattaa ottaaa Kolumbian matkaohjelmaan, jos vaan mahtuu! 😅
Cocoran laakso näyttää aivan upealta retkeilypaikalta. Ja nuo värikkäästi maalatut talot ovat niin hienoja, tulee iloinen fiilis jo kuvia katsellessa!
Cocora on hieno, tosin matkailijoita siellä on paljon. Vaellusreitillä oli vähemmän ihmisiä.