Tänään minä (Anu) olen viettänyt neljäkymppisiä. Ensimmäistä kertaa vietin niitä jo oikeastaan kavereiden kanssa Barcelonassa kesäkuussa. Silloin me kaikki samana vuonna, 1974, syntyneet neitokaiset vietimme riemukkaita päiviä sangriasta ja terasseista nauttien. Virallinen juhlapäivä on kuitenkin nyt.
Olisin niin mielelläni matkustanut jonnekin ihanaan kaukaiseen paikkaan viettämään virallista juhlapäivääni, se olisi ollut tyyliini sopivaa. Jordania olisi esimerkiksi ollut kiva paikka… Talonrakennusprojektin vuoksi tämä sai kuitenkin jäädä pelkäksi haaveeksi. Kaikkea ei voi saada! Toisaalta en halunnut myöskään järjestää mitään juhlia.
Sain kuitenkin viettää mukavan päivän tänään ihan kotosalla. Aamulla pääsin sauvajuoksukävelylenkille, mikä on tämänhetkisessä tilanteessa todella harvinaista herkkua. Lenkin jälkeen kävin vanhempieni luona. Tämän jälkeen shoppailin nopeasti ja tehokkaasti tunnin ajan ja sain melko hyvän saaliin.
Shoppailun jälkeen juhlistin synttäreitäni Imatran turkkilaisessa Elegant-kahvilassa muutaman hyvän ystävän kanssa.
Iltapäivällä oli ohjelmassa puurtamista talonrakennusprojektin parissa, ja illalla menimme Peten kanssa ulos syömään, Imatran Rossoon.
Päivän kohokohta odotti myöhemmin illalla. Synttäripäivä huipentui hartaimpaan lahjatoiveeseeni – sain varata meille viikon matkan Kap Verdelle tammikuun alkuun! Jippii ja jee jee! Ihanaa! Kovan puurtamisen lomassa olemme niin ansainneet tuon loman! Tuossa vaiheessa talo toivon mukaan on jo lämmöissä ja pieni breikki muutenkin ihan paikallaan…
Täytyy kyllä sanoa, että paljon paljon mielummin olisin täyttänyt kolmekymmentä kuin neljäkymmentä vuotta. Neljäkymmentä tuntuu niin vanhalta, kolmekymmentä olisi hyvä ikä olla vaikka koko loppuikä! 🙂 Onneksi olo sentään tuntuu nuorelta, eli ihan kuin olisin kolmekymmentä! 🙂
Toivon tälle viidennelle vuosikymmenelleni ensisijaisesti hyvää terveyttä ja paljon uusia (ja osin vanhojakin) maailmanvalloituskohteita. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi, että kun täytän 50, olen käynyt yhteensä sadassa maassa. 73 maata on kasassa, joten tavoite on realistinen. Kunhan talo on valmis, pääsee taas keskittymään enemmän rakkaimpaan harrastukseeni matkustamiseen. Mutta kuten sanottu, ensin talo valmiiksi ja sitten kohti uusia seikkailuja!
Onneksi olkoon pyöreistä vuosista! Sitä kun omat synttärit oli eilen, tuppaa huomaamaan kaikkien synttäreitä samaan aikaan 🙂 Kap Verde kuulostaa upealta ja samoin syntymäpäiväsi.
Paljon onnea!! Matkasuunnitelma kuulostaa hyvältä :). Juuri tänään itsekin mietin että joulukuussa olisi kiva lähteä Kap Verdelle. En saanut vielä vihreää valoa asialle, joten se jäi hautumaan :). Oletteko käyneet siellä aiemmin?
Kiitos kiitos! Ei olla käyty siellä aiemmin, vaikkakin joskus se on ollut yhtenä vaihtoehtona reissuja miettiessä. Nyt sitten sinne! Viikoksi kun vaan raaskii nyt lähteä, niin vaihtoehdot on aika vähissä. Onneksi Kap Verdelle on vain kolmen tunnin aikaero, joten viikon matka ok…
Maarit, myöhästyneet onnittelut sinulle!
Teea, toivotaan, että pääset joulukuussa reissuun! 🙂