Maailman korkeimmalla sijaitsevassa pääkaupungissa

La Paz on maailman korkeimmalla sijaitseva pääkaupunki. Sen korkeus on 3250–4100 metriä merenpinnan yläpuolella. Onneksi olimme jo jonkun aikaa oleilleet korkeassa ilmanalassa, joten vuoristotaudin oireita ei tullut. Itse La Paz ei meitä sykähdyttänyt. Kyseessä on saasteinen ja meluinen suurkaupunki, jossa ei ole mitään erityistä hienoa nähtävää. Erikoisin paikka lienee noitatori, joka on itse asiassa vain krääsänmyyntikatu. Merkillepantavaa täällä on myynnissä olevat laamansikiöt, joiden uskotaan tuottavan onnea.

Kaupunkia ympäröiviltä vuorilta aukeavat ihan hienot näkymät kaupunkiin. Lisäksi La Pazista järjestetään monia retkiä lähialueiden nähtävyyksille. Tämän takia mekin vietimme La Pazissa viisi yötä ja pidimme kaupunkia tukikohtana retkillemme.

Ensimmäisenä päivänä teimme retken Tiwanakuun. Tiwanaku on muinainen hylätty intiaanikaupunki, joka on peräisin ajoilta ennen inkoja. Kaupunki on aika lailla espanjalaisten tuhoama. Lisäksi sitä ollaan paraikaa kaivamassa esiin. Rahat vain eivät oikein tunnu kunnolla riittävän tähän hommaan. Tiwanakun mieleenpainuvimpia kohteita olivat monoliitit eli kivestä veistetyt patsaat sekä auringonportti, joka on parhaiten säilynyt yksityiskohta auringon temppelistä.

Toisena retkikohteenamme oli La Pazin kupeessa sijaitseva Kuulaakso. Kuulaakso on eroosion tuloksena syntynyt kallio- ja savimuodostelma, jossa on tyypillistä jyrkät terävät vaaleanruskeat kalliohuiput. Positiivisena ylltyksenä tällä retkellä oli englantia puhuva opas. Olimme varautuneet espanjankieliseen opastukseen, mutta oppaamme puhuikin molempia kieliä!

 

Kuulaakson retkeen sisältyi myös käynti hyvin korkealla vuorella nimeltään Chacaltaya. Chacaltayan huippu on peräti 5430 metriä merenpinnan yläpuolella, joten kyseessä on korkein kohta, missä olemme koskaan käyneet. Näillä leveysasteilla lumiraja kulkee n. 5000 metrissä, joten patikoidessamme ylös Chacaltayalle jouduimme tarpomaan osin lumessa. La Pazissa päivälämpötila kohoaa 20 asteeseen, mutta täällä lämpötila jää alle 10 asteen. Erittäin ohuen ilmanalan vuoksi meidän piti vaeltaa ylös huipulle hyvin rauhallisesti.

 

Automatkalla Chacaltayalle ja takaisin alas La Paziin näimme myös erään kuuluisan vuoren, jonka emme tienneet täällä olevankaan. Kyseinen vuori on Paramount Pictures- elokuvastudion logossa oleva vuori. Vuori näkyi menomatkalla hyvin auringon paistaessa, mutta alastulomatkalla pilvet peittivät osin tätä vuorta.

 

Seuraavan päivän huilailimme hostellilla. Illalla lähdimme katsomaan La Pazin esikaupunkialueella joka sunnuntai järjestettävää Cholitas- showpaini-iltaa. Kyseessä on perinteinen bolivialainen juttu, eli naiset ”painivat” pääosissa perinteisissä bolivialaisissa asuissaan. Tosin suurin osa ”painijoista” oli eri rooliasuihin pukeutuneita miehiä. Parissa matsissa mies otteli naista vastaan ja illan viimeisessä ottelussa naiset ottivat mittaa toisistaan. Tosin näissä geimeissä vain näytellään, eli kaikki on periaatteessa ennalta suunniteltua. Yleisölle halutaan näyttää, että nyt sattui, mutta todellisuudessa kaikki on pelkkään teatteria. Yleisö kommentoi showta huutamalla ja heittämällä lavalle ruokaa ja juomaa. Myös ”painijat” heittivät yleisön päälle vettä ja limsaa. Tuloksena tästä kaikesta oli hirveä sotku jo ennestään sotkuisella areenalla. No, huvinsa kullakin. Eiköhän meille riittänyt tämä kerta showpainia.

 

Viimeinen retkemme suuntautui Death Roadille. Kyseistä tietä mainostetaan maailman vaarallisimpana tienä, ja sitä se voi hyvinkin olla.Tie mutkittelee Andien vuoristossa laskeutuen 4700 metristä reiluun 1000 metriin merenpinnan yläpuolella. Varsinainen Death Road on korvattu uudella asfalttitiellä, mutta tällä vanhalla vaarallisella tiellä järjestetään päivittäin alamäkipyöräilyretkiä.

 

Meidät kuskattiin aamulla ylös lähtöpaikalle, jossa meille annettiin pyörät ja suojavarusteet. Ohjeiden anto oli hyvin minimaalista. Ensimmäinen 21km:n osuus oli vasta alkusoittoa, sillä tämä tiepätkä oli asfalttia. Autojakin oli liikenteessä tällä pätkällä. Seuraavat 8km meitä taas kuskattiin, koska kyseinen osuus oli tasaista ja ylämäkeä, eivätkä nämä pyörät kuulemma sovi sellaiseen maastoon. Ihan hyvin olisimme voineet tämänkin osuuden polkea, eivät ne ylämäet nyt niin jyrkkiä olleet!

 

 

Sitten alkoi varsinainen Death Road eli n. 31km:n mittainen hiekkatieosuus, jossa ei huoltoautoja lukuunottamatta juuri liikennettä ollut. Laskimme melko vauhdikkaasti alas tätä paikka paikoin aika jyrkkää tietä. Välillä pysähdyimme katsomaan alas rotkoon. Onneksi tie oli mielestämme yllättävänkin leveä, joten mitään paniikkia emme sen puolesta kokeneet, vaikka olimme lukeneet kauhujuttuja ihmisten loukkantumisista ja kohtalokkaista putoamisista alas rotkoon. Piti vain olla tarkkana ja keskittyä olennaiseen.

Matkan aikana lämpötila nousi rajusti. Ylhäällä lähtöpaikalla oli viileää, mutta saavuttaessamme päätepisteen oli jo kuumaa. Toisaalta oli ihana nauttia pitkästä aikaa helteestä. Kaikki ryhmämme jäsenet selvisivät hienosti loukkaantumatta tästä pyöräreissusta. Meidät vietiin urakan jälkeen eräälle hotellille. Viileä suihku tuntui mukavalta taas pitkästä aikaa! Miinuksena oli pitkä paluumatka La Paziin, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta pääsimme hostellillemme, joka sattui olemaan tämän retkenjärjestäjän toimisto. La Pazissa oli taas tutun viileä ilta. Alpakanvillapipo ja –käsineet lämmittivät mukavasti. Lopuksi kaikille jaettiin retken hintaan kuuluva Death Road Survivor- t-paita sekä cd-levy, jossa on valokuvin ikuistettuna tämä vauhdikas päivä.

 

Illallinen venyi tällä kertaa todella myöhäiseksi. Onneksi La Pazin luottoravintolamme The Steakhouse oli auki puoleenyöhön. Seuraava päivä olisi huilipäivä. Aioimme pitää hostellihuonetta iltaan asti. Yöbussi lähtisi kohti Etelä-Boliviaa ja veisi meidät uusiin seikkailuihin.