Kotimatka alkoi Malesta kesäkuun 30. päivänä, tasan vuosi ja kaksi vuorokautta sen jälkeen, kun olimme lähteneet maailmalle. Pitkän lennon päätteeksi laskeuduimme Lontooseen, jossa meillä oli 18 tunnin välilasku. Siinä ajassa ehti mainiosti käydä haistelemassa hiukan Lontoon ilmapiiriä. Olimme tarkoituksella varanneet hotellin ihan keskustasta Victorian aseman vierestä. Big Ben ja Westminster Abbey olivat 15 minuutin kävelymatkan päässä. Lomailimme Lontoossa pari vuotta sitten, joten kaupungin nähtävyydet olivat meille jo tuttuja. Teimme silti iltakävelylenkin Big Benille, joka ei ollut muuttunut yhtään sitten viime näkemän. Kylmä Lontoossa kyllä oli. Pitkät vaatteet piti siis vielä kerran kaivaa esiin rinkan kätköistä. Muuten Lontoo vaikutti oikein mukavalta ja siistiltä paikalta kaikkien Aasian suurkaupunkien jälkeen. Kaiken kruunuksi pääsimme pubiin nauttimaan hyvästä englantilaisesta siideristä ja ruuasta.
Lontoosta hyppäsimme sitten matkamme viimeiselle etapille 1.7. Olo oli hiukan väsynyt molemmilla, sillä kroppamme elivät vielä Malediivien ajassa, joka on neljä tuntia Lontoon aikaa edellä. Anu oli herännyt jo klo 3 aamulla ja ennen reissua niin aamu-uninen Petekin teki jo hommia tietokoneella klo 6. No, Helsingissä saisimme siirtää kelloja puolestaan pari tuntia eteenpäin. Metrolla Heathrown kentälle ja British Airwaysin koneella takaisin koto-Suomeen ja Helsinki-Vantaalle, jossa tutut ihmiset olivat meitä vastassa. Automatka kotiin Imatralle taittui nopeasti. Pian huomasimme olevan kotona.
Kotona aika tuntui pysähtyneen. Kaikki näytti ihan samalta kuin vuosi takaperin 27.6.2011, kun jätimme kotimme vuodeksi. Ihan kuin mitään matkaa ei ikinä olisi ollutkaan. Purimme rinkat jo samana iltana. Pitihän noita laatikoissa ja jätesäkeissä olevia tavaroitakin hiukan jo kurkkia, että mitä sitä oli niihin vuosi sitten pakannut ja mitä tavaroita sitä oikein omistikaan. Vuosi rinkkojen kanssa oli ohi, oli aika palata takaisin vanhoihin kuvioihin. Karjalanpiirakat, nakit ja mansikat maistuivat iltapalaksi. Oma keittiö tuntui mahtavalta, puhumattakaan omasta sängystä. Huippuonnistuneen reissun päätteeksi oli mukava käydä nukkumaan omiin puhtaisiin lakanoihin omassa kodissa.
Tervetuloa kotiin! On ollut mukava seurata teidän reissua, aloitin joskus viime syksynä mukana matkaamisen. Vähän haikea fiilis jotenkin tuli itsellekin kun teidän reissu on nyt ohitse. Hauskaa loppukesää! 🙂
Tervetuloa takaisin suomeen! teidän blogia oli kiva seurata 🙂
Hieno tunne tuo kotiinpaluu.
Tervetuloa kotiin. Kiitos, että otitte meidät mukaan reissuun. Blogia oli ilo seurata 🙂
Tämä on tosiaan ollut ihana blogi! Kiitos siitä.
Tervetuloa Suomeen! Ehkä jossain välissä, kun reissusta on vähän aikaa kulunut, listaatte mitkä olivat parhaita paikkoja tai parhaita hetkiä/kokemuksia reissullanne?!
Kiitokset teille kaikille! Blogia oli myös ilo kirjoittaa! Julkaisemme tänään artikkelin, jossa on vähän noita parhaita paikkoja yms.