Siem Reapin jälkeen vuorossa oli Kambodzan pääkaupunki Phnom Penh, jonne oli matkaa reilut 300km. Matkustimme minibussilla ja matka kesti vajaat viisi tuntia. Näimme matkalla aivan toisenlaista Kambodzaa kuin mitä olimme Siem Reapissa nähneet. Kambodza on köyhä maa. Esimerkiksi suurin osa ihmisistä elää ilman sähköä. Maaseudun röttelötalot ja epäsiistit asuinympäristöt kertoivat karua kieltä maan tilanteesta. Moni saa elantonsa maataloudesta, mutta turismi on myös tärkeä tulonlähde. Thaimaahan verrattuna ihmiset ovat yritteliäämpiä turistien suhteen. Kauppiaat ovat innokkaampia, ihmiset puhuvat keskimäärin hiukan paremmin englantia ja palveluita tarjotaan paremmin.
Phnom Penh on n. 1,5 miljoonan asukkaan kaupunki. Tästäkään kaupungista emme erityisesti pitäneet. Liikenne näytti olevan aika mahdotonta täälläkin. Jokainen liikkui omalla mopollaan, joten tietäähän sen, millaista liikennekin silloin on. Kuuma ilma ja pakokaasut tekivät ilmasta saasteisen. Olimme varanneet hotellin keskustasta. Onneksi hotelli oli hyvä ja siisti, sillä meistä tuntui, että halusimme huilia vielä vähän lisää. Hotellin alakerrassa oli KFC (Kentucky Fried Chicken) ja lisäksi hotellin omasta ravintolasta sai tilattua ruokaa huoneeseen. Kauppakin löytyi läheltä. Peten lievä vatsatauti jatkui, mutta ruokajärjestelyt onnistuivat onneksi hyvin hotellin erinomaisen sijainnin ja hyvän oman ravintolan ansiosta. Olimme Phnom Penhissä vain kaksi yötä, mikä kyllä riitti ihan hyvin.
Hotellimme aulassa myytiin kaikenlaisia retkiä ja bussilippuja. Hotellin henkilökunta yritti kaupata meille innokkaasti bussilippuja Vietnamiin sekä retkeä kuoleman kentille. Kävimme kuitenkin läheisessä matkatoimistossa kysymässä bussilippujen hintaa Ho Chi Minhiin Vietnamiin. Hinta olikin hiukan halvempi kuin hotellilla. Sanoimme sitten hotellilla, että ostamme liput heiltä, jos saamme ne samaan hintaan ($10) kuin matkatoimistosta. No, tämähän onnistui. Ja muuten, puhumme USA:n dollareista, koska kyseistä valuuttaa käytetään Kambodzassa oman valuutan rielin rinnakkaisvaluuttana ja kaikki ostokset voi maksaa siis dollareilla. Rieleissä on niin paljon nollia, että on helpompi vain ajatella hinnat dollareina.
Edestakainen taksikyyti n. 15 km:n päässä sijaitseville kuoleman kentille (Killing Fields) oli kyllä hotelliltamme ostettuna niin kallis ($30), ettemme sellaista summaa suostuneet maksamaan. Onneksi hotellin edustalla oli iso joukko tuktukeja. Eräs innokas kuski tulikin tarjoamaan meille kyytiä kuoleman kentille hintaan $10. Saimme tingittyä samaan hintaan vielä nopean kaupunkikierroksen, eli kävimme katsomassa Wat Phnom- temppeliä, kuninkaanlinnaa sekä itsenäisyyden muistomerkkiä. Phnom Penh näytti siinä mielessä olevan samanlainen kuin Bangkok, että temppelialueet olivat siistejä, mutta muuten kaupungin yleisilme melko rähjäinen. Tosin täällä rähjäiset alueet olivat vielä hiukan hurjempia kuin Bangkokin vastaavat.
Phnom Penh on surullisenkuuluisa kaupungin ulkopuolella sijaitsevista kuoleman kentistä, jossa punakhmerit 1970- luvun loppupuolella tappoivat valtavia määriä kambodzalaisia. Punakhmerit tyhjensivät valtaan tultuaan kaupungit ja pakottivat ihmiset asumaan ja työskentelemään maaseudulla. Tavoitteena oli agraariyhteiskunta, jossa kaikki olisi yhteistä ja kaikki eläisivät samalla tavalla. Julkiset laitokset lakkautettiin. Punakhmerien vihollisia olivat sivistyneistö, kuten lääkärit, opettajat ja papit. Niistä piti päästä eroon, tosin kyllä punakhmerit tappoivat myös muitakin ihmisiä, kuten eri uskontokuntiin kuuluvia yms. Punakhmerien toteuttamassa kansanmurhassa kuoli arviolta 1-3 miljoonaa kambodzalaista, eli jopa viidesosa väestöstä. Punakhmerit hääräsivät Kambodzassa nelisen vuotta, kunnes Vietnam lopulta hyökkäsi Kambodzaan ja punakhmerit suistettiin vallasta. Itse pääjehu Pol Pot kuoli 1990- luvun loppupuolella, mutta moni silloinen kansanmurhista vastuussa oleva henkilö on vielä elossa. Osalle näistä hirviöistä on langetettu jonkinlaisia vankeustuomioita, osa on onnistunut neuvottelemaan itselleen armahduksen.
Täytyihän nuo kuoleman kentät siis nähdä. Sisäänpääsy alueelle oli vain $2. Äänikuulokkeet maksoivat $3, mutta me emme niitä ottaneet. Opastaulut sekä museon kertomukset antoivat hyvin kuvan siitä, mitä kuoleman kentillä oli tapahtunut. Kuvittelimme paikan olevan paljon suurempi (kuten esim. Puolan Auschwitz), mutta se olikin yllättävän pieni. Lisäksi konkreettista havintomateriaalia oli tarjolla yllättävän vähän esimerkiksi juuri tuohon Auschwitziin verrattuna.
Muistomerkkirakennuksen sisälle oli kasattu tuhansia täällä tapettujen ihmisten pääkalloja. Joukkohaudoista löytyneitä luita oli myös koottu esille jonkin verran. Kuolemantuomion saaneiden ihmisten vaatteitakin oli säilynyt alueella. Maassa näkyi paikka paikoin luunsiruja ja jossain kohdassa myös hampaita. Joukkohaudat oli merkattu opaskyltein. Ihmisiä oli hakattu kuoliaaksi sekä teloitettu. Myös vauvoja tapettiin surutta. Joitain yksittäisiä ihmisiä oli ihme kyllä selvinnyt hengissä täältä. Paikka ei nimittäin ollut pelkästään murhapaikka, vaan myös pakkotyömaa, josta suurin osa ei koskaan palannut. Muualla maaseudulla asuvien sekä näillä kuoleman kentillä olevien ihmisten kohtaloksi koituivat usein erilaiset taudit ja aliravitsemus. Tästä kaikesta tuli kyllä väkisinkin mieleen natsien keskitysleirit sekä Stalinin hirmuteot.
Kuoleman kenttien jälkeen sulattelimme tätä kaikkea loppupäivän viileässä hotellihuoneessa leväten. Anu kylläkin kävi testaamassa hotellin kuntosalia, joka ei tällä kertaa kovin kummoinen ollut. Reissua oli jäljellä vielä sen verran, ettei täysipäiväinen paahtaminen tullut kyseeseen. Kyllä sitä taas jaksaa matkata eteenpäin, kun välillä malttaa huilata!