Matkamme jatkui kohti Etelä-Utahin kansallispuistoja. Olimme saaneet eräältä New Jerseyssä asuvalta tutultamme vinkkejä siitä, minne Utahissa kannattaa mennä. Niinpä suuntasimme auton nokan kohti Bryce Canyon- kansallispuistoa.
Bryce Canyon National Parkissa voi nähdä hienoja kalliomuodostelmia. Muodostelmien pääväri on punertava. Mittasuhteet eivät ole Grand Canyonin luokkaa, mutta Brycessa sen sijaan pääsee näkemään luonnon hienouksia huomattavasti Grand Canyonia lähempää. Täten myös valokuvista saa paremmin mielikuvan siitä, millaisesta paikasta on kyse.
Itse pidimme paikasta kovasti. Erityisen hieno oli mielestämme Inspiration Point. Tästä kohdasta avautui parhaimmat näkymät punertavien kalliomuodostelmien kanjoneille. Lähellä kyseistä paikkaa oli paikka nimeltä Sunset Point, josta sai hyviä kuvia auringon laskiessa. Aurinko valaisi laskiessaan kauempien kalliomuodostelmien huippuja. Samassa paikassa pystyi vaeltamaan alas kanjonin pohjalle. Alhaalla avautuivat täysin erilaiset näkymät, kun pääsi itse muodostelmien sisäpuolelle. Matka takaisin ylös kävi hyvästä treenistä. Juuri tuo ilta sattui olemaan viileämpi, joten vaellustamme siivitti miellyttävän raikas sää.
Bryce Canyon- puistosta jatkoimme matkaa toiseen hieman erilaiseen kansallispuistoon, Zion National Parkiin. Zion- kansallispuisto on hyvä paikka, jos haluaa vaeltaa. Puistossa on monia erilaisia reittejä, joista kukin voi valita tasolleen sopivimmat. Tarjolla on helppoja ja vaikeita sekä lyhyitä ja pitkiä reittejä. Joukossa on myös vaarallisia reittejä. Reittien alkuun ei pääse omalla autolla, vaan auto pitää jättää puiston infopisteen parkkipaikalle ja ajaa reittien alkuun puiston bussilla.
Valitsimme kaksi vaellusreittiä, helpon ja lyhyehkön Emerald Pools- nimisen reitin, joka vei meidät putoukselle ja lammelle sekä vaikeamman ja pidemmän reitin nimeltä Observation Point/Hidden Canyon Trail. Tämä reitti nousi yli 2000 metriin. Neljän mailin (reilun 6km:n) matkalla korkeuseroa tuli yli 600 metriä, joten siinä kyllä riitti kipuamista. Vaikka korkeamman ilmanalan vuoksi helle ei ollut ihan Floridan helteen luokkaa eikä ilmankosteus korkea, niin aurinko porotti kuitenkin kuumasti tehden vaelluksesta erittäin hikisen.
Nimensä mukaisesti reitti vei meidät ylös näköalapaikalle. Ylhäällä raskas urakka palkittiin – näkymät alas Zionin kanjoniin olivat huimat. Reitti sisälsi mielestämme vaarallisia kohtia, joissa polun leveys oli metrin ja toisella puolella oli pudotus alas rotkoon. Toisella puolella oli onneksi kallioseinämä, josta sai tukea ja turvaa. Vaeltaminen vaati huolellisuutta, sillä mahdollinen kompastuminen esim. kiviin olisi saattanut johtaa putoamiseen.
Näköalapaikalta näki joka puolelle, ja sieltä sai myös hyvän kuvan siitä, millainen eräs kansallispuiston hyvin merkillepantava reitti oli. Angels Landing oli vaellus, joka sisälsi 0,8km:n erittäin vaarallisen kohdan. Reitti kulki tässä kohtaa pitkin kapeaa harjannetta. Leveyttä harjanteella oli arviolta muutamia kymmeniä senttejä. Molemmin puolin harjannetta oli valtava pudotus alas kanjoniin. Reitistä ei voisi selvitä putoamatta ilman tolppiin kiinnitettyjä ketjuja, joista pidetään kiinni vaellettaessa. Kauhistelimme tätä reittiä ylhäältä näköalapaikalta vielä enemmän, kun kuulimme, että kymmeniä ihmisiä oli kuollut kyseisessä kohdassa. Nämä ihmiset olivat olleet ylipainoisia ja kömpelöitä, mutta silti… Ylhäällä näköalapaikalla tapaamiemme kahden amerikkalaisen miehen mielestä reitti on ihan ok, eivätkä he kauhistelleet sitä yhtään. Suomalainen ja amerikkalainen ajattelutapa eroavat näköjään tältä osin toisistaan… Me jätimme Angels Landing- vaelluksen suosiolla väliin.
Pete on ostanu hienon lätsän näemmä 🙂