Kaupallinen yhteistyö: Skyline Airport-hotelli Olimme kierrelleet Etelä-Amerikassa, Karibialla ja USA:ssa seitsemän ja puolen kuukauden ajan, käyden yhteensä 24 maassa. Näistä maista 16 oli meille uusia. Reissun myötä maanosista Etelä- ja Pohjois-Amerikka pääsivät Euroopan kavereiksi niiden maanosien joukkoon, jonka kaikissa itsenäisissä valtioissa olimme nyt käyneet. (Petriltä puuttuu muutama Euroopan maa.) Tämän lisäksi uusia aluevaltauksia tuli 12. …
Avainsana: Suomi
Kuusamo kutsuu
Tänä vuonna tiemme ovat hiukan erkaantuneet, kun toinen meistä muutti vajaaksi vuodeksi pois kotoa. Ei kovin kauas sentään, Kuusamoon vain, mutta kuitenkin. On sinne Imatralta matkaa. Pete päätti toteuttaa yhden pitkäaikaisista haaveista, ja lähti opiskelemaan valokuvausta Kuusamo-opistoon. Nämä valokuvausopinnot painottuvat luonto- ja maisemakuvauksiin, siksi lähempänä olevat koulut eivät kelvanneet. Onhan Kuusamossa tietysti eri tavalla kuvattavaa…
Susi- ja karhusafarilla Kuhmossa
Kotimaan matkailu on meillä muutaman viime vuoden aikana ollut melko vähäistä, vaikka Suomestakin löytyy paljon kiinnostavia kohteita. Parasta Suomessa on meidän molempien mielestä itäisten ja pohjoisten seutujemme luonto. Luontomatkailua olemme kotimaassa aiemminkin harrastaneet. Nyt kun talo valmistui, on meillä taas enemmän aikaa toteuttaa haaveita.Yhtenä jo pitkäaikaisena haaveenamme on ollut nähdä luonnonvaraisia susia. Yrityksistä huolimatta emme…
Parikkalan Siikalahti huhtikuussa
Etelä-Karjalassa Parikkalan kunnassa kuutostien varressa sijaitsee kuuluisa lintujenbongauspaikka Siikalahti. Siikalahtea sanotaan Suomen parhaaksi lintujärveksi. Alueella on tavattu jopa 250 lintulajia. Siikalahdelle kannattaakin ehdottomasti suunnata, jos Etelä-Karjalaan eksyy. Paikka on erityisesti kesällä hyvin kaunis ja siellä on mukava viettää vaikka koko päivä luonnosta nauttien. Olemme käyneet Siikalahdella muutamia kertoja parin viime vuoden aikana. Yksi aiempi blogipostauskin…
Lappeenrannan hiekkalinna ja muita nähtävyyksiä
Kävinpä tuossa yksi lomapäivä naapurikaupungissa Lappeenrannassa. Se oli vähän niin kuin pikku kesälomareissu samalla. Asumme Imatralla ihan juna-aseman lähellä, joten päätin käväistä Lappeenrannassa junalla. Tarkoitus oli käydä katsomassa ainakin hiekkalinnaa sekä lounaalla Lappeenrannassa asuvan ystävän kanssa. Erittäin hyvä lounaspaikka Lappeenrannassa on ravintola Wolkoff. Siellä on loistava salaattibuffet. Lounaan voi nauttia sisällä tai viihtyisällä sisäpihalla. Pahoitteluni…
Imatrankoski ja Valtionhotelli
Todella harvoin tulee käytyä katsomassa Imatran hienoa koskinäytöstä. Sitä liikkuu kosken ohi lähes viikottain, mutta itse kosken kuohuja tulee ihailtua vain kerran muutamassa vuodessa. Täytyy koittaa tehdä parannus tuossa asiassa. Lauantaina sitten ajattelin, että menenpä nyt kerrankin koskinäytökseen, kun satuin rakennuskiireiltä ehtimään. Hienohan se oli, kuten aina ennenkin. Turisteja oli paljon, suomalaisia, venäläisiä, amerikkalaisia… Tässä…
Kesäinen Imatra
Tänä kesänä on tullut oltua koto-Suomessa ja Imatralla paljon enemmän kuin monina aiempina kesinä. Täytyy siis koittaa nauttia kotikaupungista niin paljon kuin mahdollista. Ajatukset ovat kyllä olleet aika pitkälti raksa-asioissa. Opettajan kesäloma onneksi kuitenkin mahdollistaa sen, ettei leipätyössä tarvitse pitkään aikaan käydä ja hiukan ehtii Suomen kesästäkin nauttia. Peten kesäloma oli ja meni jo, ja…
Parikkalan patsaspuisto ja Siikalahti, Suomen paras lintujärvi
Tänä kesänä ei pitkille ulkomaanreissuille ole asiaa, mutta pikku irtiottoja rakentamisesta on välillä pakko ottaa. Juhannusaattona otimme pakun allemme ja suuntasimme Parikkalaan, eli n. 60 km kutostietä koilliseen Imatralta katsottuna. Parikkalasta löytyy pari hyvää käyntikohdetta. Elikä jos Etelä-Karjalaan syystä tai toisesta eksyy, kannattaa käydä tsekkaamassa nämä kaksi paikkaa… Patsaspuisto on taiteilija Veijo Rönkkösen perustama puisto,…
Ahmojen katselua ja kuvausta Erä-Eerolla
Jo maailmanympärimatkan aikana puhuimme siitä, että kun palaamme Suomeen, haluamme lähteä tutkailemaan Suomen kaunista luontoa ja eläimistöä. Pari vuotta takaperin olimme katsomassa ja kuvaamassa villikarhuja Suomussalmella. Tällä kertaa päädyimme Lieksaan Erä-Eeron luo ahmojenbongausretkelle. Erä-Eeron petojen katselu- ja kuvauspaikka sijaitsee vajaat 30km Lieksasta kaakkoon. Yrittäjä Eero Kortelainen on pyörittänyt paikalla petojen katselua ja kuvausta kuuden vuoden…