Pieni Andorra sijaitsee Pyreneiden vuoristossa Ranskan ja Espanjan ympäröimänä. Andorraan pääsee esimerkiksi Espanjan Barcelonasta bussilla tai vuokra-autolla. Auto on nopein vaihtoehto. Itse lensimme suoraan Helsingistä Barcelonaan ja nappasimme kentältä vuokra-auton. Sillä sitten hurautimme yöksi Barcelonan ulkopuolelle Martorell-nimiseen kaupunkiin. Martorell on hyvä yöpymispaikka, koska silloin ei tarvitse ajella Barcelonan keskustaan. Samalla tulee siirtyneeksi jo hiukan lähemmäksi…
Avainsana: Espanja
Vuosi 2015 alkaa Kap Verden reissulla
Monet bloggaajat kirjoittavat artikkeleita kuluneen vuoden matkoistaan. Meillä vastaavanlainen artikkeli jäisi melko lyhyeksi, sillä vuosi 2014 oli aika hiljainen matkustusrintamalla. Niinpä sisällytämme reissumuistelot samaan postaukseen, jossa käsittelemme jo vuoden 2015 ensimmäistä ulkomaanmatkaa. Otimme vastaan vuotta 2014 ja lomailimme tammikuussa Karibialla Dominikaanisessa tasavallassa. Sieltä jäivät päällimmäisenä mieleen hienot palmuhiekkarannat, kirkas lämmin merivesi, kuuma kostea ilmasto, Santo…
Barcelonassa
Kävin vanhojen luokkakavereideni kanssa 40-vuotissynttärimatkalla Barcelonassa. Meitä oli yhdeksän likkaa matkassa. Osa meistä oli jo täyttänyt pyöreitä aiemmin tänä vuonna, yksi täytti matkan aikana ja me loput sitten myöhemmin tänä vuonna. Kesäkuun alun valinta matkan ajankohdaksi oli sikäli loistava, että porukkamme muutamat opettajat saivat kunnon irtioton arjesta heti kesäloman aluksi. Myös kelit näin kesän alussa…