Armenian pääkaupunki Jerevan ei ole mikään turistipaikka. Tämän huomaa muu muassa siitä, ettei täällä ole kovinkaan montaa retkentarjoajaa. Itse näin kaduilla vain muutaman retkimainosjulistein varustetun auton. Hotellit kyllä myyvät retkiä, mutta itse asiassa ne ovat autokyytejä matkailijan haluamiin paikkoihin. Kohteet ovat valmiiksi hinnoiteltuja. Ne ovat käytännössä yksityisretkiä. Itse jouduin näin yksin matkaavana maksamaan suhteessa aika paljon päästäkseni haluamiini paikkoihin. Halvin hintaluokka nimittäin pitää sisällään 1-3 henkilöä. Niinpä maksoin yksin saman hinnan, kuin kahden tai kolmen hengen porukka olisi maksanut yhteensä. No, yksityisretkellä on omat hyvät puolensa. Saa edetä aivan omaa vauhtia, eikä ketään tarvitse odotella. Niinpä maksoin suosiolla tästä privaattipäivästä sen 93€ ja lähdin innolla matkaan.
Ensimmäiseksi kohteeksi olin valinnut Sevan-järven ja vanhan Sevanavank-luostarin, joka on perustettu vuonna 874. Luostaria on restauroitu 1950-luvulla. Sevan-järven pinta sijaitsee peräti 1900 metriä merenpinnan yläpuolella, joten kyseessä tosiaankin on vuoristojärvi. Täällä oli selvästi vielä kevät. Tuuli oli hyytävä ja todella navakka. Kevyttoppatakki tuli taas tarpeeseen. Maisemat kyllä olivat hienot. Lumihuippuvuoret reunustivat järveä. Näkymät vanhalta Sevanavank-luostarilta olivat komeat. Täälläpäin nämä luostarit on näköjään rakennettu varsin hienoille paikoille.
Sevan-järveltä ajelimme Armenian kenties kuuluisimmalle nähtävyydelle, Garnin temppelille. Tämä on hyvin vanha, peräti 100-luvulla basaltista rakennettu antiikin temppeli. Temppeli tosin tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 1679, mutta rakennettiin uudestaan neuvostoaikana. Onneksi jälleenrakentamisessa pystyttiin hyödyntämään alkuperäisiä osia, jotka edelleen olivat paikoillaan siinä, mihin järistys oli ne jättänyt.
Ei pelkästään Garnin temppeli ole hieno, vaan myös sitä ympäröivöt maisemat. Temppeli sijaitsee nimittäin vuoren rinteellä paikalla, josta on hienot näkymät alas rotkoon. Rotkon pohjalla virtaa joki. Alkukesän kukat ja puut kukkivat ja täälläkin lumihuippuvuoret kruunasivat maiseman. Tunnelma temppelillä oli seesteisen rauhallinen tyynen, aurinkoisen ja lämpimän sään ansiosta. Kovaäänisistä tuli rauhallista musiikkia ja väkeä oli sopivasti, ei ruuhkaksi asti siis.
Garnin temppelin jälkeen suuntasimme kohti viimeistä paikkaa Geghardin luostaria. Juuri ennen luostaria pääsin kuitenkin lounastamaan kenties hulppeimmalle paikalle, jossa olen koskaan syönyt. Ravintola oli rakennettu jyrkän vuoren rinteeseen. Näkymät olivat alas rotkoon. Jopa vessan ikkunastakin näkyi suoraan rotko ja vuorenrinteet. Kaksi paikallista naista oli leipomassa ravintolassa kansallisleipää eli lavashia. Valtavan iso ja ohut lavash on erittäin herkullista, kun se tarjoillaan suoraan uunista otettuna rapsakan lämpimänä. Takuuvarmasti siis tuoretta! Pakkohan sitä oli maistaa ruuan ohessa. Suomessa syön leipää äärimmäisen harvoin, sillä en ole mikään leivän ystävä. Tämän lavashin söin kuitenkin kiltisti loppuun ja täytyy sanoa, että oli se kyllä herkullista.
Vanha Geghardin luostari komeilee vuoren rinteellä sekin. Luostari on rakennettu 300-luvulla ja se kuuluu UNESCO:n maailman perintöluetteloon. Luostari on hakattu osittain kallioiden sisään. Vanhan luostarin sisällekin pääsi tutustumaan. Luostarin takana virtaa pieni puro ja vesiputous ja putouksen yli kulkee vanha silta. Hienoihin maisemiin on tämäkin rakennelma kyhätty!
Retkipäivä meni rattoisasti säiden vaihdellessa viileästä keväästä lämpimään kesään. Kuski puhui vain muutaman sanan englantia, mutta eipä tuo haitannut. Asioista oli sovittu yhdessä englannin kielen taitoisen hotellin työntekijän kanssa, ja suunnitelmissa pysyttiin. Sain itse määrätä tahdin, ja koska olin aika nopea, pääsin takaisin hotelliinkin mukavan ajoissa. Armenia alkoi olla tässä. Seuraavana päivänä suuntaisin takaisin Georgiaan ja Tbilisiin…
Tuossa Garnin temppelin alla on tosi kaunis muutamien kilometrien päiväkävelymahdollisuus basalttirotkossa. Mä en pitänyt Garnin temppelistä, minusta toi sen ”restaurointi” on ehkä surullisinta vanhan rakennuksen raiskaamista mitä olen kuunaan nähnyt, mutta se basalttirotko on upea.
Hei ja kiitos kommentista! Itse en mennyt tuonne kävelylle tosiaan, mutta ajattelen, että hyvä kun pistivät paikan kuntoon, etteivät pylväät jääneet järistyksen jäljiltä pitkin maita. ?
Musta toi oli niin huonosti neukkuaikaan restauroitu, että olisi ollut parempi jättää paikka järistyksen jälkeiseen kaaokseen kuin tehdä niistä jäljelle jääneistä paloista tuollainen legoja ja purukumia -henkinen esitys, missä voi etäisesti kuvitella millainen paikka olisi saattanut olla.
Geghard oli hieno. Erityisen komeita olivat rinteen seinämistä löytyvät luolat. Myös niille suosittelen kyllä kaikkia kiipeämään. Osaan löytyi polkuja, muihin pääsi varovasti kiipeillen.
No, makuasioista ei voi kiistellä. Ja joo, Geghard oli ihan hieno kyllä!
Muistatko tuon ravintolan nimeä jossa pääsit lavash leipää maistamaan?
Hei ja kiitoa kommentistasi! Ravintolan nimeä en muistanut, mutta sijainnin perusteella löysin netistä nimen, eli Geghard Restaurant. Se on siinä Geghardin luostarin lähellä, näköetäisyydellä, hienolla paikalla.
Kiitos vaivannäöstä ja vinkistä! Pittääpä piipahtaa. 🙂