Vuoristotautia ja villieläimiä Keniassa

Päivä 5: Mt. Kenya

Neljännen safariyön vietimme ylhäällä Mt. Kenyan vuorella 3300 metriä merenpinnan yläpuolella olevassa mökissä. Yö oli kylmä ja siten tietysti mökkikin yhtä kylmä. Vaatetta meillä oli päällä kaksi kerrosta ja makuupussien lisäksi silkkilakanat olivat käytössä. Tarkeneminen ei ollutkaan loppujen lopuksi se suurin ongelma, niin kuin etukäteen olimme pelänneet.

 

Yöllä Peteen iski vuoristotauti. Päänsärkyä, vatsakipua, huonoa oloa ja kuumetta, ei kiva. Aamulla meidän piti lähteä vaeltamaan ylös näköalapaikalle, josta näkee Mt. Kenyan huipun. Näköalapaikka sijaitsee 3950 metrissä, eli korkeuseroa vaellukselle tulisi 650 metriä. Ei mikään helppo juttu vuoristotautiselle. Koska kuumemittari näytti Petellä 38 astetta, mietti hän hetken matkaan lähtöä. Päätös oli kuitenkin se, että ei muuta kuin tossua toisen eteen, kun kerran täällä asti ollaan.  Anu kantoi painavaa reppua, jossa oli mm. kannettava tietokone ja kaksi isoa kameraa tarvikkeineen, sillä emme uskaltaneet jättää arvotavaroita mökkiin. Jo alkumetreiltä asti myös Anu alkoi saada vuoristotaudin oireita, lähinnä päänsärkyä. Siinä sitä sitten oltiin, mutta koska olemme suomalaisia sisupusseja, periksi emme antaneet.

Etenimme rauhallisesti ja pidimme matkalla monta taukoa. Joimme paljon vettä, mutta tietäähän sen, että vuoristotaudin oireet eivät helpota, ennen kuin pääsee alemmas tai sopeutuu siihen samaan korkeuteen. Me sen sijaan menimme vain ylöspäin! Olo oli kieltämättä aika heikko molemmilla, mutta Peten oireet olivat tällä kertaa pahemmat. Meillä oli jemmassa vielä muutama vuoristotaudin oireisiin tarkoitettu tabletti Perun ja Andien ajoilta, mutta tabletit olimme jättäneet niiden tavaroiden joukkoon, jotka jäivät alas kaupunkiin safarioppaidemme luo. Ei siinä auttanut kuin kärsiä päänsärystä.

Vuoristotaudin oireisiin pitää suhtautua vakavasti.  Tautiin voi jopa kuolla, jos toimii väärin, eli ei siirry alaspäin riittävän ajoissa oireiden ilmaantumisen jälkeen tai lepää samassa korkeudessa, jos oireet eivät ole kauhean pahat. Toisaalta meillä oli kuitenkin aikomus samana päivänä siirtyä alas kaupunkiin n. 2000 metriin, eli sen vuoksi jatkoimme vain matkaa. Vähän teki kyllä tiukkaa, mutta suomalaisella sisulla siitäkin selvittiin. Pääsimme ylös näköalapaikalle vajaan kolmen tunnin kipuamisen jälkeen. Mt. Kenyan 5199 metriin kohoava huippu näkyi edessämme. Sisukkuus palkittiin.

 

Alastulomatka sujui sitten jo hiukan helpommin. Tosin meidän piti lounastauon jälkeen jatkaa matkaa mökiltä vielä alas kansallispuiston portille. Safarioppaamme olivat meitä vastassa alhaalla portilla ja veivät meidät kaupunkiin ja hotelliin, jossa pääsimme suihkuun ja lepäämään vällyjen väliin. Se oli kyllä mahtavaa! Vuoristotauti ei vain helpottanut, joten turvauduimme noihin tabletteihin. Syömme lääkkeitä äärimmäisen harvoin, mutta nyt oli sellainen tilanne, että niitä tarvittiin. Päänsärky helpotti lopulta molemmilla, mutta Peten kuumeilu jatkui koko illan lääkkeistä huolimatta. Toivoimme pikaista paranemista, sillä safarireissumme oli vasta alkupuolella.

Päivä 6: Nanyuki – Samburu

Aamulla olo oli molemmilla jo huomattavasti parempi. Jatkoimme matkaa hyvillä mielin. Tänään pääsisimme taas safarille. Samburun suojelualueelle oli matkaa vain parisen tuntia. Tämänkertainen majapaikkamme oli itse alueen sisäpuolella. Telttamökkikylä, johon majoituimme, oli hieno. Telttamme muistutti sisäpuolelta neljän tähden hotellia. Palvelu oli viimeisen päälle hyvää. Pihalla oli uima-allas, johon pääsimme vilvoittelemaan hellesäällä. Allasalueella pyöri apinoita. Eräs yksinäinen urosnorsu kulki edestakaisin leirialueen ulkopuolella sähköaidan toisella puolen. Oli hassua katsella vapaana olevaa norsua, kun oli itse ”lukittuna häkkiin.” Myös suuri norsulauma vietti aikaa joen rannalla telttakylämme vieressä. Tämä majapaikka oli kyllä toistaiseksi Kenian reissumme hienoin, ja vielä mahtavalla paikalla!

 

Samburun suojelualue on Kenian kuivimpia paikkoja, mutta alueen läpi virtaava joki mahdollistaa monen eläinlajin elämän alueella. Saapuessamme Samburuun ilma oli kuuma ja monet eläimet olivat paossa hellettä puiden varjoissa. Onnistuimme kuitenkin bongaamaan useita uusia eläinlajeja jo heti aamupäivällä.

 

 

Iltapäivällä lähdimme varsinaiselle safariajelulle. Näimme uudenlaisen kirahvilajin, sen kolmannen kaikista Afrikan kirahvilajeista. Tämä on kirahveista se kaikkein kaunein.

 

Iltapäivä oli melko hiljainen eläinten suhteen, tosin näimme aika paljon erilaisia lintulajeja. Olimme jo lähdössä takaisin majapaikkaan, kun yhtäkkiä kohtasimme hiekkatien varrella uskomattoman ja yllättävän näyn: Puussa makaili leopardinpentu!

Emme olisi ikinä uskoneet näkevämme leopardinpentua luonnossa, ja vielä noin läheltä. Se tuijotti meitä suurilla silmillään, eikä lähtenyt karkuun. Ketään muita ei ollut paikalla, mutta oppaamme ilmoitti radiopuhelimen kautta muille autoille havainnostamme. Lähettyvillä ei ollut lisäksemme kuin yksi autollinen turisteja, joten saimme ihastella leopardinpentua kaikessa rauhassa. Kyllä se oli hauskannäköinen ilmestys!

 

Arvelimme pennun emon olevan jossain lähettyvillä. Kuskimme huomasikin pian muutaman kymmenen metrin päässä olevassa puussa makailevan naarasleopardin, jonka täytyi olla pennun äiti. Se oli jättänyt pennun yksikseen ja mennyt itse korkealle toiseen puuhun, josta se saattoi tarkkailla tilannetta. Jossain vaiheessa pentu laskeutui alas puusta. Äitikin lähti pian tämän jälkeen alas omasta puustaan. Näimme emon etsivät pentuaan. Se kulki ruohikossa ja tähyili jälkikasvuaan. Aurinko oli jo lähes laskeutumassa ja meidän piti lähteä takaisin majapaikkaamme. Emme siis päässeet seuraamaan jälleennäkemistä. Mahtava iltapäivä joka tapauksessa!

 

Päivä 7: Samburu

Tänään meillä oli koko päivä aikaa kierrellä Samburun suojelualueella. Teimme kaksi erillistä ajelua, aamupäivällä ja iltapäivällä. Ajeluiden välissä lekottelimme uima-altaalla ja katselimme apinoiden touhuja.

 

Näimme tänään enemmän norsuja kuin missään aiemmin. Vähintään 40 norsun lauma oli tullut joelle kylpemään ja juomaan. Laumaan kuului monenikäisiä menijöitä. Kaikkein hauskinta oli seurata aivan pienimpien norsujen menoa. Tämän suuren lauman lisäksi näimme useita pienempiä laumoja. Samburu on kyllä oikea Afrikannorsujen bongailupaikka!

 

Lintuja Samburussa on myös todella paljon. Oppaillamme on onneksi mukana eläin- ja lintukirjat, ja niistä on hyvä tarkistaa, mikä laji milloinkin on kyseessä.  Itse emme kyllä tunnistaisi kirjojenkaan kuvien perusteella kaikkia täällä eläviä lintuja, mutta onneksi oppaillamme on siihen harjaantuneet silmät.

 

Värikkäiden lintujen lisäksi bongasimme täällä myös toisen Afrikassa elävän seepralajin, sen harvinaisemman. Tämän seepran vatsan alaosa ei ole yleisemmän seepran vatsan tavoin raidallinen, vaan valkoinen.

 

Kävimme etsimässä leopardinpentua ja emoa samalta alueelta, jossa olimme nähneet ne edellisenä päivänä. Eläimet olivat vaihtaneet maisemaa, emmekä nähneet niitä uudelleen. Saimme kuitenkin vihiä leijonakaksikosta, joka oli nähty toisella puolella suojelualuetta. Lähdimmekin kiireesti sinne. Ehdimme paikalle ja näimme kahden leijonan, naaraan ja sen arviolta lähes kolmivuotiaan tyttöpennun makailevan erään pusikon vieressä. Niillä ei tuntunut olevan kiire minnekään. Välillä ne kohottivat päätään ja katsoivat kaukaisuuten, mutta vaihtoivat sitten taas kylkeä. Meistä ne eivät piitanneet pätkääkään.

 

Päivä 8: Samburu – Amboseli

Tämä päivä kului autossa istuessa. Ajoimme pitkän matkan Samburun suojelualueelta Etelä-Keniaan Tansanian rajan tuntumassa olevaan kansallispuistoon, Amboseliin. Matkalla pysähdyimme hotellilla  Nairobissa täydentämässä vesivarastoja.

Vaikka automatka tuntui pitkältä, oli silti ihan hauska katsella maisemia, ruohopeltoja, viljelysmaita, karjapeltoja ja etäämmällä kohoavia matalia vuoria. Nairobista Mombasaan kulkeva tie oli todella vilkas ja rekkaliikennettä tuntui olevan paljon. Vaikka liikenne on mielestämme täällä Keniassa hillitympää kuin vaikkapa Intiassa tai Vietnamissa, tuntui hulluja ohittelijoita kyllä täälläkin riittävän. Onneksi meidän kuskimme ajoi rauhallisesti, eikä meidän tarvinnut sen puoleen pelätä henkemme edestä. Loppumatka eli viimeiset sata kilometriä pääsimmekin sitten taas ajelemaan rauhallisempaa tietä. Saavuimme vihdoin ja viimein perille Amboselin kansallispuiston kupeessa olevaan majapaikkaamme yli yhdentoista tunnin matkanteon jälkeen.