Retki Amazonin sademetsään: osa 2

Päästyämme takaisin Fredbergin perusleiriin ja saatuamme itsemme jälleen puhtaiksi ja ravituiksi, oli aika jatkaa luonnon ihmeiden tutkiskelua. Perusleiri sijaitsee mukavasti keskellä sademetsää, mutta hiukan avoimemman ympäristön vuoksi eläinten bongailu on helpompaa kuin tiheän viidakon vaelluspoluilla. Leirin luona näimme korkealla puissa pomppivia apinoita, tukaaneja ja kolibreja, jotka ovat seudun rohkeimpia otuksia.

Toisena retkipäivänä oli vuorossa vielä iltavaellus. Lähdimme matkaan leiristä kuuden aikaan illalla, ja vaelluksen aikana hämärä laskeutui yllemme. Suuntasimme eteenpäin taskulamppujen valossa, ja loppumatkan kuljimme tiheän viidakon polkua pitkin. Näimme sammakoita, tulikärpäsiä ja puussa lepäävän hiukan myrkyllisen käärmeen. Opas kertoi eksyneensä 14-vuotiaana kolmeksi päiväksi veljensä kanssa viidakkoon. Onneksi perusleirin valot häämöttivät pian edessämme, ja pääsimme herkullisen illallisen kimppuun.

Perusleirissä saimme nukkua omassa pikku mökissä hyttysverkon alla. Yöllinen sade toi hiukan helpotusta trooppisen yön kuumuuteen. Aamulla kaikki mökissä olevat vaatteemme olivat niin märkiä, että olisi voinut kuvitella jonkun käyneen kastelemassa ne suihkepullolla. Tämä vain siis kosteuden takia. Yllätykseksemme mökin katto ei ollut vuotanut yhtään.

Henkilökunta oli noussut aamuviideltä tekemään meille aamiaista, joka tarjoiltaisiin kahdeksan maissa. Itse aloitimme puoli seitsemän jälkeen lintubongauksen, joka olikin edellisen iltapäivän bongailua onnistuneempi. Kuningaskalastajat, erilaiset papukaijat ja muut kauniit värikkäät trooppiset linnut olivat liikenteessä. Harmi, että vain harva laji uskaltautui lähelle meitä. Pitkän putken kanssa niistä kuitenkin sai kohtalaisia kuvia auringon paistaessa sopivasta suunnasta. Oppaamme oli mukana auttamassa lajintunnistuksessa.

Myöhemmin aamupäivän aikana kapusiiniapinalauma uskaltautui ruokailemaan lähelle leiriämme. Ne pomppivat oksalta toiselle hedelmiä poimien joenvarren puissa. Vihdoin pääsimme hiukan lähemmäksi näitä ketteriä kädellisiä!

Näiden kokemusten perusteella voimme suositella Fredbergin retkeä niille, jotka haluavat elämyksellisen vierailun Amazonin sademetsään. Retkellä pääsee syvälle viidakkoon, muttei silti tarvitse vaeltaa päiväkausia. Vuorelle kipuaminen vaatii tietyn peruskunnon, mutta ei ole kestoltaan kauhean pitkä. Matka autolla Paramaribosta perusleiriin on lisäksi vain nelisen tuntia. Kolme päivää on oikein hyvä pituus tälle retkelle.

Miinuksena voi mainita sen, että eläinten bongailu on sademetsässä haastavampaa kuin esimerkiksi savannilla. Näkyvyys on monin paikoin huono, ja täällä kuulee selvästi enemmän kuin näkee. No, elämys sekin toki on. Fredberg-vuoren näköalapaikat tarjoavat kuitenkin hienoja maisemia yli usvaisen sademetsän. Vaikka sademetsissä elelevät lähes kaikki mahdolliset hyönteislajit, eivät hyttyset tai mäkäräiset meitä kiusanneet. Sen sijaan vuoren vaelluspolkujen varrella oli äkäisiä paarmoja, joihin ei hyönteiskarkote tuntunut tehoavan.

Miinuksena mainittakoon myös se, ettei oppaamme puhunut kovinkaan hyvin/paljon englantia. Lähes koko muu seurue oli Hollannista, ja koska hollanti on Surinamen virallinen kieli, sitä puhutaan yleisemmin ja paremmin kuin englantia. Hollantilaiset matkakumppanimme kuitenkin käänsivät meille pääkohdat oppaan kertomuksista englanniksi, ja toki opas meidän kysymyksiimme vastaili englanniksi parhaansa mukaan. Toisaalta tämä samainen opas oli erittäin tarkkasilmäinen ja kokenut eläinten bongailija, ehkä myös osittain siksi, että hän oli elänyt elämänsä ensimmäiset 15 vuotta viidakossa. Opastuksen ja bongailun lisäksi hän vielä auttoi kokkia ruuanlaitossa. Plussat siis hänelle!

Lopuksi tapasimme hiukan yllättäen itse Fredin, vuoren löytäjän. Hän saapui perusleiriin meidän lähtöpäivänämme toisen ryhmän kanssa ja bongaili kanssamme lintuja. Fred löysi vuoren vuonna 2013 matkustaessaan alueen yli lentokoneella, ja se nimettiin hänen mukaansa Fredbergiksi.