Siirryimme Sao Miguelin saarelta lentäen toiselle Azoreiden saarelle Picolle. Sata Airlines lentää kyseistä väliä päivittäin ja lento kestää alle tunnin. Lautallakin pääsee, mutta matka on monin kerroin pidempi. Picon taas valitsimme kohteeksemme siksi, että siellä sijaitsee Portugalin korkein huippu, tulivuori Pico. Sen valloittaminen oli Azoreiden matkamme päätavoite.
Pico on Azoreiden suurimpia saaria, mutta ihmisiä siellä asuu melko vähän. Tilaa siis on, eikä liikennekään ole vilkasta. Niinpä autonvuokraus on erittäin suositeltavaa. Meilläkin oli auto vuokrattuna päiväksi, jolloin kipusimme ylös Picolle.
Majoittumiseen voimme suositella Madalenan kylää. Madalena on Picon suurin asutuskeskittymä ja se sijaitsee saaren koillisosassa. Saaren toinen matkustajasatama on juuri Madalenassa, eikä lentokentällekään ole pitkä matka. Palveluita on niukalti, mutta riittävästi. Meidän mielestämme Madalena on viihtyisä.
Picon saaren tunnusmerkki ja keskeinen elementti on itse tulivuori, Pico. Se ei ole tiettävästi koskaan purkautunut pääkraatteristaan, ainakaan ajanlaskumme aikana. Pienempiä purkauksia pikkukraattereista sen sijaan on ollut, viimeisin vuonna 1720. Kun tulivuorta katsoo kauempaa vaikkapa sen naapurisaarelta Faialilta päin, voi huomata, miten se todellakin levittäytyy koko saaren leveydelle ja on siis iso osa tätä tuliperäistä saarta.
Ajelimme aamusella Picon vaelluksen lähtöpaikalle. Pakkasimme mukaan reilusti vettä ja vähän eväitäkin. Päivä oli puolipilvinen. Vaikka lämpötila lähtöpaikalla oli hädin tuskin kaksikymmentä astetta, porotti aurinko kuitenkin sen verran kuumasti, että lähdimme matkaan lyhyissä tamineissa. Nousua ylös huipulle oli 1200 metrin verran, joten hiki kyllä tulisi joka tapauksessa virtaamaan.
Vaellus alkoi heti ilman sen kummempia alkulämmittelyjä suoraan ylös tulivuoren rinteeseen. Me vaelsimme lenkkareissa, lähes kaikki muut näkemämme ihmiset vaelluskengissä. Lenkkarit ovat kuitenkin vaelluskenkiä ketterämmät, kevyemmät ja ilmavammat. Pilvisyys vain väheni entisestään vaelluksen edetessä, eikä pitkiä vaatteita tarvittu ylös mennessä.
Iso osa vaellusta on melko jyrkkää rinnettä. Vaellus on merkitty ihan alkua lukuun ottamatta vaalein tolpin. Eksyminen ei ole kovin todennäköistä, sillä näkyvyys reitillä on hyvä. Alusta on kallioista, välillä hiekkapohjaista. Kinkkisin juttu on paikka paikoin kallion päällä oleva irtohiekka sekä kivenmurikat. Liukastumisen vaara on suuri, joten matkaa saa taittaa kieli keskellä suuta. Neliveto kannattaa ottaa käyttöön pahimmissa ja jyrkimmissä paikoissa sekä meno- että paluumatkalla, sillä kallionkielekkeistä saa kyllä tukevan otteen. Tarkkana pitää olla koko ajan. Meille ei onneksi sattunut haavereita.
Meille kerrottiin, että vaellus ylös Picon huipulle kestää kolmesta neljään tuntia. Saavutimme kuitenkin huipun reilussa kahdessa tunnissa. Tauot olivat lyhyitä juoma- ja kuvaustaukoja. Vaellus kävi erittäin hyvästä treenistä. Kyllähän siinä montaa kertaa kävi mielessä, että tuon tolpan jälkeen olemme jo varmaan lähellä huippua. Huippua ei vaan ilmaantunut. Sitten erään pylvään jälkeen meille aukeni tasanne, jossa monet vaeltajat pitävät evästaukoa ja jopa yöpyvät. Tasanteelta lähtee ylös vaelluksen loppuhuipennus ja jyrkin kohta kohti Picon huippua. Tässä kohdassa on se hyvä puoli, että siitä näkee konkreettisesti sen, kuinka pitkä matka on jäljellä. Matka näytti aika pitkältä, mutta loppujen lopuksi se meni nopeasti. Neliveto tuli tässä kohtaa tarpeeseen.
Huipullahan tuulee, niin myös Picon huipulla. Näkymät kyllä olivat huikeat. Saavutettuamme huipun pidimme evästauon ja ihastelimme maisemia alas merelle sekä naapurisaarille Faialille ja Sao Jorgelle. Olimme pilvien yläpuolella. Aamulla huippu oli alhaalta katsottuna pilvien peitossa, mutta ylhäältä näimme kuitenkin alas merelle ja muille saarille. Ei siis kannata heittää pyyhettä kehään, jos vaellusaamuna tulivuoren huippua ei alhaalta näy, sillä todennäköisesti tilanne tulee päivän aikana muuttumaan.
Alaspäin menoon meillä meni aikaa parisen tuntia. Äkkiseltään luulisi, että alaspäin olisi helpompi tulla, mutta kyllä se nyt taisi mennä toisinpäin. Toki ylöspäin meno oli rankempaa, mutta alaspäin tullessa sai olla vielä tarkempana, ettei kompastuisi tai liukastuisi. Onneksi kaikki meni hyvin ja pääsimme alas vammoitta.
Alhaalla päätimme vielä käydä vaelluksen alussa olevassa rakennuksessa. Kyseessä oli infopiste, jonka ohitimme aamupäivällä. Mitään kylttejä taloon ei ollut. Kävi kuitenkin ilmi, että paikassa olisi pitänyt ilmoittautua ennen ylös vaellukselle lähtöä. Rekisteröitymisen lisäksi vaeltajille annetaan mukaan paikannuslaite, jotta tiedetään, missä ihmiset liikkuvat. Infopisteen työntekijä seuraa sitten ruudulta ihmisten liikkeitä. No, tämä tieto meni meiltä kyllä sivu suun, ja koska mitään kylttejäkään paikalle ei ollut, valloitimme Picon ilman paikannuslaitteita. Päätimme melko nopeasti liueta paikalta, ettei paikan työntekijä ehtinyt keksiä meille sakkoja tai muuta vastaavaa. Hänen ilmeensä oli kyllä melkoisen epäuskoinen. No, silti voimme todeta, että loppu hyvin kaikki hyvin.
