Koh Phi Philtä päädyimmekin sitten Phuketiin, vaikka meidän piti vältellä vilkkaita turistipaikkoja. Koh Jumin pieni saari, jonne ensin aioimme, olisi ollut varmasti käymisen arvoinen paikka, mutta sinne tuntui olevan aika hankala päästä Phi Philtä. Suoria veneitä Jumille meni tasan yksi päivässä, ja ajankohta (iltapäivä) ei ollut meille mieluisa, joten päätimme sitten valita helpoimman (ja halvimman) tien. Phuketiin laivalla pääsi viidellä eurolla ja matka kesti parisen tuntia.
Tähän asti olimme Thaimaassa etsineet majapaikat aina paikan päällä. Vastoin ennakkokäsityksiämme emme olleet saaneet tingittyä missään paikassa hintaa juuri yhtään pois alkuperäisestä hinnasta. Hotellleilla ja muilla majapaikoilla tuntui olevan aivan kiinteät hinnat. Siispä kannattaa näköjään ainakin isommissa paikoissa tsekata, mitä netistä löytyy. Olemme huomanneet, että monilla hotelleilla on netissä tarjouksia, joita ei ole mahdollista hyödyntää muuten kuin tekemällä varaus verkossa. Tällä kertaa löysimme 10 euron majapaikan Patong Beachiltä. Etukäteisvaraus osoittautui onnistuneeksi valinnaksi – tämä huone oli hinta-laatusuhteeltaan kevyesti reissumme paras Thaimaan majoitus.
Itse Phuket ei ole mitenkään erityisen mukava paikka lomanviettoon, ainakin jos hakee rauhaa. Asutusta näyttää olevan melkoisen paljon, liikenne on vilkasta ja turisteja paljon. Patong Beachin ranta näytti olevan ihan kansoitettu. Onneksi hotellillamme oli uima-allasalue, jossa oli mukavampi loikoilla kuin mitä vilkkaalla rannalla olisi ollut.
Kun kerran olimme menneet Patong Beachille, ajattelimme mennä katsastamaan yöelämää. Koh Lantalla tapaamamme imatralaiset Suvi ja Villekin olivat Phuketissa. Tapasimme heidät Patongin keskustassa, kävimme syömässä ja menimme Bangla Roadin menokadulle. Mutta mikä pettymys – iso osa baareista oli kiinni, eikä musiikkia kuulunut mistään. Ihmettelimme tilannetta. Kävi ilmi, että Thaimaassa oli ollut jotkin ilmeisesti kuninkaalliset hautajaiset, joiden vuoksi musiikin soittaminen ja baarien aukioleminen yms. olisi ollut kiellettyä. Tosin osa baareista oli silti auki ainakin vähän aikaa. Ihmisiä oli kyllä liikkeellä todella paljon.
Ostoksia emme tällä reissulla ole paljonkaan tehneet. Nyt kuitenkin oli tarvetta vaihtaa liian isoksi ja muutenkin huonoksi osoittaunut päiväreppumme toisenlaiseen kassiin. Halusimme ostaa vedentiiviin kassin (Ocean Bag). Kadulla hinnat olivat korkeat, eivätkä kauppiaat tinkineet hinnoista mielestämme kovinkaan hyvin. Monissa maissa olimme tottuneet siihen, että hinta kyllä tippuu, kun lähtee kävelemään pois. Näin ei ollut täällä. Löysimme sitten lopulta kassin halvemmalla ostoskeskuksen urheilukaupasta, jossa oli alennusmyynnit. Päivärepun jätimme hotellihuoneeseen. Ehkä sen joku sieltä korjasi talteen. 🙂
Phuketista matka jatkui Khao Lakiin. Siellä majoituimme keskustan hotelliin, josta olimme myöskin varanneet huoneen netin kautta edullisesti. Hotelli sattui olemaan Finnmatkojenkin hotelli. Khao Lakissa tapasimme lisää tuttuja. Anun seura- ja hiihtokaveri Riikka ja tämän mies Mikko olivat lomailemassa Khao Lakissa. Otimme skootterin allemme ja kurvasimme Riikan ja Mikon hotellille heti ensimmäisenä iltana. Vietimme iltaa viihtyisässä rantaravintolassa.
Khao Lakissa tapahtui paljon sellaista, mihin emme olleet varautuneet. Kun olimme tulossa illanvietosta kotiin skootterilla, huomasimme takarenkaan olevan tyhjä. Emme uskaltaneet ajaa skootterilla, vaan talutimme sitä tien reunaa pitkin. Joku ystävällinen mies otti meidät kyytiin lava-autoonsa ja heitti meidät hotellillemme. Seuraavana aamuna veimme skootterin korjaamolle. Takarenkaan vaihtaminen töineen maksoi onneksi vain kolme euroa, joten tapaus ei tehnyt lovea budjettiimme. Täällähän asiakas maksaa siis kulut, vakuutusta vuokramopoihin ei ole mahdollista saada.
Seuraavana päivänä kävimme katsomassa tsunamin muistopatsasta, joka ei kyllä ollut kovinkaan kummoinen, sekä poliisivenettä, joka oli vuonna 2004 sattuneessa tsunamissa ajautunut ehkä n. kilometrin päähän rannasta. Ajelimme skootterilla katsomaan myös Sri Rungin vesiputousta. Saman päivän iltapäivänä Anu jäi jumiin hotellihuoneen vessaan. Olimme molemmat jo kerran jääneet sinne oven salpauduttua kiinni niin, että pääsimme sieltä kuitenkin hetken päästä pois ränkläämällä oven lukkoa jonkin aikaa sekä ulko- että sisäpuolelta. Tällä kertaa ovi ei kuitenkan suostunut aukeamaan. Yritimme pitkän aikaa keplotella ovea auki, mutta tuloksetta. Peten täytyi lähteä hakemaan lisäapua hotellin henkilökunnasta. Hotellin huoltomies saapui paikalle ja askarteli jonkin aikaa oven kanssa. Hän vapautti Anun pinteestä ja vaihtoi oven lukon saman tien.
Ovijupakan jälkeen lähdimme ulos aikomuksenamme varata retki seuraavalle päivälle Similanin saarille. Emme kuitenkaan päässeet hotellimme uloskäyntiä pidemmälle, kun hotellimme työntekijänainen ja joku mies tulivat sanomaan meille, että Sumatran saaren lähellä on sattunut voimakas maanjäristys ja että nyt pitää lähteä ylös vuorille turvaan tsunamivaaran takia. Pete haki nopeasti tärkeimmät tavarat mukaan huoneesta. Palautimme skootterin, sillä halusimme panttina olevan passin takaisin siltä varalta, että tsunami iskee ja huuhtoo tavaroita mennessään. Onneksi vuokraamo oli tien toisella puolella. Ihmiset aloittivat kauppojen ja ravintoloiden sulkemisen. Ehdimme ostaa vettä mukaamme. Emme tienneet, kuinka kauan joutuisimme olemaan ylhäällä paossa. Hotellimme sijaitsi sen verran korkealla, että jos vuoden 2004 kaltainen tsunami iskisi nyt uudelleen, huoneessa olevat tavaramme olisivat turvassa. Itse asiassa saimme kuulla myöhemmin, että juuri tälle alueelle, jossa hotellimmekin sijaitsi, ei silloinen tsunami ollut edes tullut.
Meidän ei tarvinnut kivuta hotelliltamme kovinkaan kauas. Menimme jonkun rinteessä sijaitsevan hotellin alueelle ja lopulta hiukan alemmas kyseisen hotellin erään huoneen terassille. Katselimme alas merelle. Se näytti tyyneltä. Meihin ei iskenyt pelko, olimmehan turvassa kaukana rannalta. Tsunamivaroituskuulutus tuli siinä vaiheessa, kun olimme päässeet ylös ”turvapaikkaamme”, mutta se oli mielestämme aika lyhyt ja hiljainen. Ympärillämme oli jonkin verran paikallisia. Paikalla olevat pienet lapset eivät olleet nähneet vuoden 2004 tsunamia, mutta moni aikuinen varmasti oli. Jotkut lapset ja naiset itkivät ja näyttivät pelokkailta, toiset taas olivat ihan normaalisti. Jossain vaiheessa hotellihuoneisiin alkoi virrata ruokaa ja juomaa sekä keittolevyjä. Kuinkahan kauan joutuisimme olemaan paossa? Terasseilla oli myös jonkin verran turisteja. Saimme tietää, että tsunami iskisi Khao Lakiin 50%:n todennäköisyydellä ja että Phuketiin odotettiin kuuden metrin tsunamia jonkin ajan päästä. Arvioita siitä, milloin pääsisimme takaisin hotelliimme, emme saaneet tietää.
Paikallisilta viranomaisilta tuntui tulevan todella nihkeästi tsunamivaroitukseen liittyvää tietoa. Huoneessa, jonka terassilla oleilimme, oli kiinalainen perhe ja heillä oli televisio päällä, mutta kanava oli kiinankielinen, vaikkakin sieltä näimme hiukan kuvia tsunamivaaraa uhkaavista maista. Samalla terassilla oli kaksi tanskalaista perhettä pienine lapsineen. He olivat sitten yhteydessä kotimaansa matkatoimistoon ja saivat sitä kautta tietoa tilanteesta. Välillä joku paikallinenkin tuli kertomaan väliaikatietoja siitä, milloin mahdollisesti pääsisimme takaisin hotelleihimme. Lopulta saimme kuulla, että USA:n viranomaiset olivat peruneet tsunamivaroituksen ja että olisi turvallista palata alas pääkadulle. Rantaan asti ei vielä olisi turvallista mennä. Tsunami ei loppujen lopuksi iskenyt Thaimaahan tällä kertaa, onneksi.
Olimme olleet evakossa yhteensä neljä tuntia. Hotellilla meidät toivotettiin tervetulleeksi takaisin. Olimme todella nälkäisiä. Onneksi osa ravintoloista ja kaupoista oli jo avautunut. Meidän piti illalla vielä varata viisuminuusimisretki Myanmariin seuraavalle päivälle. Onneksi osa matkatoimistoistakin oli avannut ovensa. Tämä päivä oli kyllä monivaiheinen ja tapahtumarikas. Loppu hyvin kaikki hyvin.