Niagaran putouksilta Tennesseehen

Niagaran putouksia voi ihastella kahdesta maasta käsin. Pitkän ajomatkan päätteeksi pääsimme katselemaan niitä ensin USA:n puolelta. Putousten USA:n puoli on Kanadan puolta halvempi, siksi päätimme yöpyä siellä. Löysimme edullisen motellin ja ehdimme putouksille ennen pimeän tuloa. Alueella oli paljon turisteja, mutta ei mitään hirveää ryysistä. Putoukset oli valaistu hienoin värivaloin, joten niitä kannatti katsella myös pimeän aikaan.

 

Seuraavana aamuna ylitimme Kanadan puolelle menevän sillan ja eteemme avautui toisenlainen Niagara Falls. Kanadalaiset olivat satsanneet jenkkejä enemmän kaikenlaiseen oheistoimintaan. Alueella oli pilvenpiirtäjiä, kasino, näköalatorni, huvipuistolaitteita sekä USA:n puolta enemmän ravintoloita ja kauppoja. Putouksille sai Kanadan puolelta paremman näköalan, koska sieltä näki kunnolla ns. Hevosenkenkäputoukset.

 

Niagaran putoukset ovat käymisen arvoinen paikka. Samaa ei voi sanoa Detroitista, USA:n autoteollisuuden keskuksesta. Kaupungin suurin ongelma on rikollisuus, johon pitäisi löytyä ratkaisu, ja pian. Itse downtown ei ole mikään kummoinen paikka. Detroitilla on kuitenkin kauniita ja luonnonläheisiä esikaupunkialueita, jotka eroavat paljon itse Detroitista. Kuuluisat suuret järvet ovat automatkan päässä, ja alueella elää paljon mielenkiintoisia eläimiä. Me pääsimme majoittumaan Auburn Hills- nimiseen kaupunkiin erään tutun luo. Hän asuu yksin koiransa kanssa hulppeassa condo- tyyppisessä asunnossa rauhallisella paikalla vajaan tunnin ajomatkan päässä Detroitin keskustasta.

Meillä oli oikein mukava ja rentouttava vierailu Michiganissa. (USA:n osavaltio, jossa Detroit sijaitsee) Vierailumme ajankohtaan sattui mukavasti erään toisen tutun 40v-yllätyssynttärijuhlat. Yhtenä päivänä kävimme ottamassa aurinkoa ja uimassa Lake Huronin rannalla. Lake Huron on yksi nk. suurista järvistä. Suuri järvi olikin, käytännössä meren kokoinen. Bongasimme muutaman peuran, kilpikonnan, käärmeen, lepakoita, kurkia ja joutsenia ym. lintuja.  Kävimme myös mall:ssa (ostoskeskus).  Majapaikka tuntui viiden tähden all inclusive- hotellilta. Meillä oli oma tilava huone mukavalla ja korkealla vuoteella sekä oma kylpyhuone. (Amerikkalaisissa taloissa on usein 2-3 kylpyhuonetta.) Saimme täyden ylläpidon ja meitä ajelutettiin ympäri lähiseutua. Bonuksena meitä vielä viihdytti valkoinen karvapallokoira. Meillä oli todella hyvät oltavat neljän päivän ajan.

Ennen seuraavaa pitkää ajoetappia ostimme autoon kylmälaukun (10e). Siihen on hyvä lastata supermarketin edulliset ruokaostokset. Ruuat pysyvät hyvin kylminä, kun laittaa sinne jäitä, joita saa USA:sta kaikkialta, huoltoasemilta, kaupoista, motelleista ja hotelleista. Lounaan voi nauttia tienvarsien hyvin varustelluilla rest area- nimisillä paikoilla (levähdyspaikoilla) tai sitten ihan ajaessa, jos ulkona on liian kuuma, kuten USA:ssa kesällä usein on.

Matkamme jatkui Michiganista Ohion ja Kentuckyn läpi Tennesseehen (USA:n osavaltioita). Itärannikon Appalakkien vuoristo yltää Tennesseehen asti (ja vielä siitä eteläänkin päin). Tennesseen osavaltiossa sijaitsee kuuluisa Great Smoky Mountains National Park, jonne halusimme mennä. Osa puistosta on North Carolinan puolella. Ulkoilman lämpötila hivotteli 40 astetta, mutta ilmastoidussa autossa matka taittui mukavasti. Itse kansallispuisto sijaitsee hiukan korkeammalla, joten siellä päivälämpötila oli onneksi lähempänä 30 kuin 40 astetta. Huomattavan korkea ilmankosteus kuitenkin sai helteen tuntumaan kuumemmalta.

Kansallispuiston vieressä oleva kaupunki Gatlinburg on amerikkalaisten portti itse puistoon. Kaupunki oli todella turistinen ja pitkää pääkatua reunustivat ravintolat, kaupat, majoituspaikat ja huvipuistolaitteet. Sinne emme viitsineet jäädä yöksi, vaan ajoimme suoraan kansallispuistoon. Puiston Welcome Centerin parkkipaikka vaikutti sopivalta yöpaikalta, joten ajoimme auton siihen aikomuksenamme viettää siinä siis yö. Puolenyön aikaan heräsimme siihen, että automme ikkunaan koputettiin kovaa. Puistonvartija tuli ilmoittamaan, ettei puiston parkkipaikalla saa olla yötä, vaan meidän pitää siirtyä 10 km:n päässä olevalle leirintäalueelle. Ei auttanut muu kuin totella ja lähteä leirintäalueelle. Lisää jännitystä yöhön toi aamuyön kova ukonilma, joka ei ollut kovin myrskyisä, mutta salamat sen sijaan löivät sitäkin runsaammin.

Aamulla lähdimme puiston länsilaitaan, missä olisi mahdollisuus nähdä villieläimiä. Pelkästään autolla niitä pystyi jo bongaamaan, koska puistoon oli rakennettu yksisuuntainen tie, joka kiemurteli keskellä peltoja ja vuoria tehden ympyränmuotoisen lenkin. Puiston nimi Smoky Mountains on erittäin osuva, sillä kosteuden takia vuoret näyttivät hyvin sumuisilta, ja pilviä oli vuorenhuippujen alapuolella.  Autokierroksella näimme mm. villikalkkunoita ja peuroja.

 

Luonnonpuistossa pääsi myös vaeltamaan. Ihmisiä oli liikkeellä paljon, joten Lapin vaellusreitteihin ei tämän alueen reittejä voinut verrata. Ne tarjosivat kuitenkin mukavia elämyksiä vaeltajille. Itse lähdimme vaeltamaan 2,5 mailin matkaa eräälle vesiputoukselle. Puolessa välissä matkaa eteemme avautui hämmästyttävä näky: Kaksi vaeltajaa oli pysähtynyt polulle kuvaamaan jotakin. Pian polun poikki tallusteli mustakarhu kahden pennun kanssa. Karhuemoa ei tuntunut haittaavan se, että olimme 10 metrin päässä siitä ja sen pennuista. Karhut tutkivat ympäristöä ja me turistit otimme niistä kuvia. Karhut viihdyttivät meitä melko pitkään. Takanamme tulevat vaeltajat pysähtyivät yksi toisensa jälkeen niin, että meitä oli lopulta kahdeksan ihmistä katselemassa karhujen puuhia. Karhut pitivät koko ajan meihin ihmisiin välimatkaa. Ihmiset antoivat suosiolla tilaa karhuemolle, jos se otti askeleita heihin päin. Mustakarhu on meidän suomalaista karhuamme pienempi, mutta silti tilanne oli melko jännittävä.

 

Vaelsimme päivän aikana yhteensä n. 10 mailia (16km).  Korkeimmillaan kävimme n. 2000 m:n korkeudessa. Karhukokemuksen lisäksi koimme erään toisenkin jännän tilanteen. Puistossa sijaitsevan naistenvessan lavuaarin luona oli kapea musta käärme, joka luikerteli vessan lattialla etsien tietä jonnekin. Emme tiedä, oliko käärme myrkyllinen (luultavasti ei), mutta onneksi se ei meille koskaan selvinnyt…

 

Illalla halusimme kirjautua sisään motelliin, koska edellinen huonosti nukuttu yö autossa (kiitos puistonvartijan) alkoi painaa. Aamulla lähdimme taas tien päälle. Kylmälaukku lastattiin täyteen ruokaa, juomaa ja jäitä, ja matka kohti Floridaa saattoi alkaa..