Machu Picchu ei olekaan oikeasti Machu Picchu

Lähdimme Cuscosta kohti Machu Picchua klo 6.30 aamulla. Matkustimme ensin pikkubussilla 20min. juna-asemalle ja siellä hyppäsimme PeruRailin junaan, joka kuljetti meidät Aquas Calientesiin eli toisin sanoen Machu Picchu- kylään. Juna körötteli 92km:n matkan n. kolmessa tunnissa. Maisemat olivat koko matkan ajan huikeat. Aluksi matkasimme halki viljelysmaiden, mutta suurin osa matkasta taittui kanjonin halki Urubamba- joen vierustaa pitkin. Koko matkan ajan ympärillä kohosivat Andien jylhät rinteet. Tämä junamatka oli kauneimpia junamatkoja, millä olemme koskaan olleet. Hidas vauhti mahdollisti sen, että maisemista pääsi nauttimaan koko matkan ajan. Anukin oli toipunut sairaudesta  jo matkustuskuntoon. Luojan kiitos emme olleet varanneet Inka Trailia, sillä monen päivän vaellus tuossa kunnossa olisi ollut itsemurha.

 

Aguas Calientes on periaatteessa portti itse Machu Picchulle. Aguas Calientes  on tiiviisti rakennettu turistirysä n. 2000m meren pinnan yläpuolella lähellä muinaista inkakaupunkia. Hostelleja, hotelleja, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä on vieri vieressä. Meillä sattui hyvä säkä, sillä hostellimme sijaitsi ihan lähellä sekä juna- että bussiasemaa. Olimme ostaneet pakettimatkan Machu Picchulle matkatoimistosta Cuscosta. Matkaan sisältyivät kaikki mahdolliset kuljetukset, yö hostellissa, kolme ateriaa, pääsyliput Machu Picchulle ja Wayna Picchulle sekä opastettu kierros Machu Picchulla. Hintaa tällä matkalla oli jopa $285/hlö (n.204e). Mielestämme Machu Picchun matkat ovat todella ylihinnoiteltuja. Vaikka kyseessä on yksi maailman suurista ihmeistä, niin jotain rajaa sentään! Toisaalta ihmiset (niin kuin mekin) ovat valmiita maksamaan paljon rahaa päästäkseen näkemään tämän ihmeellisen inkakaupungin.

Aquas Calientesissa meillä oli aikaa melkein koko päivä, sillä itse Machulle menisimme vasta seuraavana päivänä. Kävimme hiukan kävelemässä kylällä, mutta pääasiassa lepäilimme ja kokosimme voimia seuraavaa päivää varten.

Aamulla lähdimme hyvissä ajoin liikenteeseen. Ensimmäinen bussi ylös n.2400m:ssä sijaitsevalle inkakaupungille lähti jo klo 5.30. Me ajoitimme bussimatkan niin, että olimme vähän ennen aamuseitsemää ylhäällä. Bussilla matka Aguas Calientesista ylös Machu Picchulle kesti n. 25min. Busseja kulki 5min. välein eli turisteja oli menossa ylös todella paljon. Aamu oli sumuinen, emmekä saaneet alueesta oikein mitään käsitystä. Meidän piti kulkea pääportilta kadonneen inkakaupungin toiseen päähän Wayna Picchun portille. Wayna Picchu on inkakaupungin kupeessa sijaitseva korkea vuori, jolle päästetään 400 turistia päivässä, ensimmäiset 200 klo 7 aamulla ja toiset 200 klo 10 aamulla. Olimme alunperin varanneet liput tuohon klo 10:n ryhmään, mutta matkatoimisto oli tyrinyt jutun ja jouduimme aikaisempaan ryhmään. Keli oli sumuinen kivutessamme ylös vuorelle. Pikkuhiljaa kuitenkin auringon säteet tunkeutuivat läpi usvan ja alapuolellamme oleva komeus alkoi paljastua. Lopulta näimme koko kaupungin. Aikaisempi ylös meneminen ei ollut sittenkään huono juttu. Päivästäkin tuli lämmin ja melko aurinkoinen.

 

Machu Picchu ei oikeasti ole muinainen inkakaupunki, vaan inkakaupungin vieressä kohoava korkea vuori. Machu = vanha, picchu = vuori. Vuoren huipulla liehuu inkojen lippu. Tämän kadonneen inkakaupungin oikeaa nimeä ei kuulemma tiedetä, mutta sitä on alettu kutsua Machu Picchuksi tuon vuoren nimen mukaan. Machu Picchu on todella hämmästyttävä mestariteos. Se sijaitsee niin jyrkkien vuorten ympäröimänä jyrkän vuoren harjanteella, että on suoranainen ihme, että se on edes pystytty rakentamaan. Terassirakennelmat eivät pelkästään ole maatalouden harjoittamista varten, vaan toimivat tukirakenteina temppeleille, asuintaloille ja varastorakennuksille. Machu Picchua rakensivat tuhannet työläiset ja se oli lopulta n. 600 yläluokkaan kuuluvan intiaanin asuinpaikka n. 100 vuoden ajan. Kaupungin tarkkaa valmistusvuotta ei tiedetä, eikä myöskään sitä, milloin kaupunki hylättiin, mutta karkeasti arvioituna nämä tapahtumat sijoittuvat 1500-1600- luvuille. Näin kertoi meille oppaamme.

 

Machu Picchun löysi mies nimeltä Hiram Bingham vuonna 1911. Viitteitä ihmisten käymisestä siellä aiemmin kuitenkin on. Nimikirjoitukset kallioseinämissä todistavat ainakin kolmen ihmisen käyneen siellä 1800-luvun lopulla. Alueella on lisäksi asunut maataloutta harjoittaneita ihmisiä, jotka kuitenkin katsoivat parhaakseen jättää inkakaupunki kaikkine aarteineen rauhaan. He vain hyödynsivät inkojen terassirakennelmia viljelmiään varten.  Kun kaupunki sata vuotta sitten löydettiin, sen aarteet kuskattiin kaikki Yalen yliopistoon Yhdysvaltoihin. Tämä inkakaupunki on säilynyt harvinaisen hyvin, koska espanjalaiset eivät koskaan löytäneet paikkaa sen syrjäisen sijainnin ja vaikeakulkuisen maaston takia. Hyvä niin, sillä kun espanjalaiset saapuivat Etelä-Amerikan mantereelle, he käyttäytyivät kuin mitkäkin pikkuriiviöt. He halusivat hajoittaa kaiken ja toisaalta vallata myös kaikki alueet. Machu Picchua he eivät koskaan saaneet.

 

Opastetun kierroksen jälkeen kävimme vielä katsomassa Inka Bridgeä. Kyseessä on vuorenrinteellä oleva silta, jota pitkin inkat lähtivät ja hylkäsivät kaupunkinsa kuullessaan espanjalaisten toimista. Lopuksi he hajottivat sillan, etteivät viholliset pääsisi heidän peräänsä. Viholliset eivät koskaan tulleet sinne.

 

Palasimme Machu Picchulta vielä saman päivän aikana takaisin Cuscoon ensin junalla ja sitten bussilla. Machu Picchu oli reissumme yksi pääkohteista ja mielestämme todella upea paikka, todellinen once in a lifetime- juttu siis. Sitä voi ihmeellisyydessään verrata Egyptin pyramideihin. Juhlistimme tätä ainutkertaista retkeä sekä Anun paranemista juhlaillallisella yhdessä Cuscon hienoista vanhankaupungin ravintoloista.