Elokuussa 2022 lähdimme jo toista kertaa pidemmälle reppureissulle. Suunnan piti alun perin olla itä, Tyynenmeren saaret ja Australia. Maailman eläessä noihin aikoihin vielä koronan loppumaininkeja suunnitelmamme kuitenkin muuttuivat, ja lopulliseksi kohteeksi valikoitui Uusi manner. Etelä- ja Pohjois-Amerikan valtioista suurin osa oli tuossa vaiheessa jo avautunut myös ei-rokotetuille matkustajille. Neljän ensimmäisen kuukauden aikana viimeisiä puuttuvia Etelä- ja Keski-Amerikan maita kierrellessämme meidän piti aina välillä käydä koronatestissä. Siirryttyämme joulukuun alussa Karibialle olivat jo lähes kaikki rajoitukset poistuneet, ja loput kolmisen kuukautta saimme reissata varsin huolettomasti Karibian trooppisia saaria kierrellen.
Loppupeleissä kohteen vaihtuminen läntiseen pallonpuoliskoon ei harmittanut meitä yhtään. Etelä-Amerikka on yksi suosikkimaanosistamme, ja olimme kokeneet siellä unohtumattomia hetkiä jo 11 vuotta aiemmin, edellisellä pidemmällä reppureissulla. Paluu mantereelle oli siis oikein mieluisa. Karibian alue oli puolestaan sekin ollut Tyynenmeren saarten ohella matkakohteidemme listalla jo pitkään, ja nyt meille avautui oiva tilaisuus saarihyppelyyn tuolla alueella. Jälkikäteen voi sanoa, että kyllä kannatti! Innostuimme Karibiasta niin paljon, että kun palasimme kotiin maaliskuussa 2023 seitsemän ja puolen kuukauden matkanteon jälkeen, olimme käyneet kaikkien Etelä-Amerikan maiden lisäksi myös kaikissa Karibian sekä Pohjois-Amerikan maissa. Tämä postaus keskittyykin nimenomaan Karibiaan. Millaista oli reissata Karibialla?

Reittimme Karibialla
Vietimme Trinidad ja Tobagossa puolitoista viikkoa elokuussa 2022 reissun alkuvaiheilla. Varsinainen Karibian kierroksemme alkoi joulukuussa 2022 ABC-saarilta. Vierailimme aakkosjärjestyksessä kaikissa kolmessa, Aruballa, Bonairella ja Cuaraçaolla. Sitten siirryimme hieman pohjoisemmaksi, St. Maartenin ja Anguillan upeille rannoille. Tämän jälkeen reittimme kulki pohjoisesta kohti etelää askel kerrallaan. Tutuiksi tulivat St. Kitts ja Nevis, Antigua ja Barbuda, Guadeloupe, Dominica, Martinique, St. Lucia, Barbados, St. Vincent ja Grenadiinit ja Grenada. Hieman myöhemmin palasimme pienen USA:n vierailun jälkeen reissun päätteeksi Miamiin ja Karibian risteilylle, ja saavutimme viimeisetkin käymättömät Karibian valtiot, Haitin sekä Bahaman. Jamaikalla, Kuubassa ja Dominikaanisessa tasavallassa olimme reissailleet jo aiempina vuosina. Tällä reissulla piipahdimme näistä maista vain Jamaikalla, ja sielläkin vain päiväseltään risteilyn aikana.

Liikkuminen Karibialla
Etukäteen ajattelimme, että liikkuisimme Karibialla pääosin lautoilla. Kuitenkin monia lauttayhteyksiä oli lakkautettu, ja loppujen lopuksi menimme lautoilla vain Guadeloupelta Dominicalle, Dominicalta Martiniquelle ja Martiniquelta St. Lucialle. Tässä on linkki laivayhtiön nettisivuille: https://www.express-des-iles.fr/travel-by-boat-from-castries-to-martinique-dominica-and-guadeloupe/ Lisäksi St. Maartenin ja Anguillan välin menimme molempiin suuntiin lautalla, samoin kuin joitain maansisäisiä pätkiä St. Vincent ja Grenadiinien sekä Grenadan alueilla. Lentoja oli onneksi kuitenkin saatavilla yllättävän hyvin, ja kun jaksoimme vain hiukan nähdä vaivaa, saimme suunniteltua itsellemme järkevän reitin, jonka myötä pääsimme uusiin Karibian maihin.
Karibialla matkaa taitetaan lentäen tavallisesti pienillä potkurikoneilla. Suosituimpia lentoyhtiöitä ovat esimerkiksi Caribbean Airlines, Winair ja Air Antilles. Itse pääsimme myös British Airwaysin jumbojetin kyytiin St. Kitts ja Nevis – Antigua ja Barbuda -etapilla. St. Maarten on yksi Karibian alueen lentoliikenteen keskuksista, ja sieltä pääsee mukavasti monille saarille. Euroopastakin pääsee suorilla lennoilla mm. juuri St. Maartenille sekä Ranskan saarille, Guadeloupelle ja Martiniquelle. Barbadokselle on myös mahdollista lentää suoraan vaikkapa Lontoosta.
Varailimme reissun päällä lento- ja laivalippuja aina noin kuukautta ennen ajankohtaa. Lippujen hinnat eivät mielestämme kuitenkaan kallistuneet h-hetken lähestyessä. Itse halusimme kuitenkin suunnitella tässä kohtaa reitin hyvin tarkkaan. Näin varmistimme sen, että varmasti pääsisimme kaikille haluamillemme saarille. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty -sanonta pätee siis tähän kohtaan. Joillekin tällainen ”liiallinen” suunnittelu voi tuntua turhan sitovalta, mutta meille se sopii. Arvioimme, että jokaiselle saarelle keskimäärin yksi viikko on riittävä aika. Viikon aikana ehtivät pienten saarten päänähtävyydet (ja vähän muutkin nähtävyydet) tulla tutuiksi. Pystyipä tähän aikaan sisällyttämään myös niin sanottuja lepopäiviä, tärkeä juttu sekin pitkällä reissulla.
Liikkuminen itse saarilla tapahtui meillä pääsääntöisesti jalkaisin, sillä taksit ovat järkyttävän kalliita. Myös liftaamalla pääsimme monissa paikoissa liikkumaan ilmaiseksi tai vähintäänkin erittäin edullisesti. Paikallisbusseja (tai pikkubusseja) käytimme Barbadoksella, Dominicalla, Antigualla sekä St. Vincent ja Grenadiineilla. Autonvuokraus on Karibialla ihan kohtuuhintaista lähes kaikilla saarilla (poikkeuksena Barbados), ja vuokra-auto meillä olikin allamme lähes joka paikassa. Edullisimmat hinnat löytyvät joko netistä selaillen, pieniä firmoja hyödyntäen, tai sitten Airbnb-majapaikan emännän/isännän kautta.

Majoittuminen
Karibialla majapaikat ovat monin paikoin ylihinnoiteltuja. Hintojen ollessa maailmantilanteen vuoksi muutenkin korkealla kannattaa edullisten majapaikkojen etsimiseen käyttää aikaa, ainakin jos on budjettimatkalainen. Itse suosimme Karibialla Airbnb-majoituksia. Näissä on se hyvä puoli, että majoituksen saa yleensä aina maksettua luottokortilla. Lisäksi yhteydenpito jopa ennen varausta on mahdollista, jolloin voi selvitellä esimerkiksi majapaikan sijaintiin liittyviä asioita. Miinuksena mainittakoon se, että yllättävän useasti majapaikkojen sijainnit on merkitty karttaohjelmiin miten sattuu, joten niiden löytäminen voi joskus olla haastavaa. Onneksi karibialaiset ovat auttavaisia ihmisiä, joten apua kyllä saa, kun majapaikkaa etsiskelee. Maksoimme meidän Airbnb-majoituksista Karibialla noin 45-90€/yö. Hintavaa touhua, ainakin jos kuukausia aluetta kiertelee.
Hotelleissa yövyimme vain muutamissa paikoissa. Jouluun ja uuteenvuoteen halusimme panostaa, joten niille ajanjaksoille buukkasimme hotellimajoituksen (St. Kitts ja Antigua). Mieleen jäi myös St. Maartenin upea Sonesta Maho Beach Resort – all inclusive hotelli, jonne saimme hyödynnettyä kohtuuhintaisen Black Friday -tarjouksen, 245€/yö/kahden hengen huone. Onnistuimme joltain nettisivulta saamaan vielä edullisemmin neljännen lisäyön hintaan 169€! Aruban Kamerlingh Villa -hotelli kuului puolestaan hinta-laatusuhteeltaan Karibian parhaimpien majapaikkojen joukkoon. Rauhallinen uima-allasalue, siisteys ja hienot keittiöllä varustetut huoneet olivat tämän majapaikan ehdottomia plussia, hinnan ollessa silti ”vain” reilut 70€/yö/kahden hengen huone.


Maksaminen ja ostokset Karibialla
Itäisissä Karibian maissa on käytössä Itä-Karibian dollari, jota kannattaa nostaa mm. paikallisbussimatkoja varten. Myös USA:n dollarit kelpaavat lähes joka paikassa. Ranskan alueilla käyvät sitten eurot. Meillä oli käytössämme näitä kaikkia kolmea valuuttaa. Pankki/luottokortit käyvät Karibialla kuitenkin yllättävän hyvin monissa paikoissa, kuten hotelleissa, kaupoissa ja ravintoloissa. Pääasiassa käytimmekin kortteja, harvemmin käteistä. Plussana mainittakoon myös se, että monissa paikoissa on käytössä ilmaisia langattomia nettiyhteyksiä, joten emme katsoneet tarpeelliseksi ostaa Karibialla paikallisia sim-kortteja kännyköihin.
Karibian nähtävyydet
Monia vetää Karibiassa puoleensa trooppinen ilmasto ja upeat rannat. Rannat ovatkin olennainen osa Karibiaa, ja hienoja rantoja Karibialta toki löytyykin pilvin pimein. Karibia on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkiä rantoja. Kuten aiemmin jo mainittu, meillä oli onneksi reilusti aikaa kierrellä ja nähdä Karibialla muutakin kuin rantoja.
Hienoimmista kaupungeista Karibialla mainittakoon esimerkiksi Curaçaon Willemstad. Willemstadin värikäs katukuva sekä hauska vaakasuunnassa avautuva kelluva silta jäivät mieleen. St. Kittsin Basseterre oli myös yksi tämän reissun mukavimmista pääkaupungeista. Basseterressa on siisti ja viihtyisä ydinkeskusta-alue. Grenadan ja St. Vincent ja Grenadiinien pääkaupungit Kingstown ja St. George levittäytyvät puolestaan kauniisti vuorten rinteille. Aiemmilta reissuilta on jäänyt mieleen Kuuban pääkaupunki Havanna, ehdottomasti yksi maailman ainutlaatuisimmista pääkaupungeista, sekä Dominikaanisen tasavallan pääkaupunki Santo Domingo. Siinäpä meidän mielestämme Karibian viihtyisimmät pääkaupungit.



Karibian saaret kätkevät sisäänsä lukuisia kauniita vesiputouksia. Osassa putouksista saattaa olla ruuhkaa, jos sattuu niille samaan aikaan risteilijäturistien kanssa. Hyvin usein saimme kuitenkin olla putouksilla ihan keskenämme. Esimerkkejä mieleenpainuvista putouksista ovat Dominican Trafalgar- sekä Emerald Pool -putoukset, Guadeloupen Carbet-putoukset, Grenadan Seven Sisters- sekä Au Coin -putoukset sekä St. Lucian Piton-putoukset, joka on oikeastaan pääosin luonnonkylpylä.




Karibialla on myös useita linnoituksia, joissa kannattaa käydä piipahtamassa. Näiden ohessa ja muutenkin saarilla on myös paljon hienoja näköalapaikkoja. Linnoituksista viihtyisimpänä on jäänyt mieleen Dominican Shirley-linnoitus, jossa pyörimme käytännössä keskenämme. Guadeloupella on puolestaan huikea näköalapaikka Pointe des Chateaux ja St. Lucialla kenties vieläkin hienompi Tet Paul -luontopolun näköalapaikka, josta avautuvat henkeäsalpaavat näkymät kuuluisille Piton-vuorille.



Karibian vesillä ja rannoilla on kuvattu Pirates of the Caribbean -leffoja. Hienoin käymämme kuvauspaikka on Dominican Batibou Bay, kaunis luonnonvarainen palmuranta. Toinen suositeltava käyntikohde on St. Vincent ja Grenadiinien Wallilabou Bay, jossa nähtävillä on elokuvan rekvissiittaa ulkona sekä museossa.


Sitten ne rannat… Kaikilla Karibian saarilla on vähintään muutama upea ranta. Meidän maaliskuussa 2023 päättyneen reissun hienoimmat rannat löytyvät Anguillalta, Britannian merentakaiselta alueelta. Anguilla on muutenkin aivan ihana kohde, jos etsii rauhallista lomanviettopaikkaa. Suurin miinus on järkyttävän korkea hintataso. Kaupatkin ovat melko huonosti varusteltuja. Täytyykin todeta, että meillä jäivät syömiset tuolla saarella hieman heikommiksi.

Barbadoksella löysimme todella monia kauniita vaaleahiekkaisia ja kirkasvetisiä rantoja, myös rauhallisia sellaisia. Grenadan Grand Anse -ranta lukeutui sekin reissun suosikkirantojen joukkoon, samoin kuin tietenkin St. Maartenin Maho Beach, jossa pompimme useita päiviä putkeen nousevia ja laskeutuvia lentokoneita bongaillen. Aruballakin on paljon upeita rantoja. Lisäksi edellisiltä reissuilta voisi mainita Jamaikan kauniin Negrilin rannan sekä Kuuban Varaderon rannan, jotka ovat molemmat myös usein rankattu maailman kauneimpien rantojen joukkoon. Dominikaanisessa tasavallassa muistamme myös astelleemme toinen toistaan upeammalla vaaleahiekkaisella rannalla. Lista voisi jatkua vielä tästäkin. Karibia on tosiaankin rantalomailijan paratiisi.



Menneen reissun parhaat snorklauspaikat löytyvät ABC-saarilta. Näiden saarten vesi on kirkasta ja snorklaamaan pääsee suoraan rannalta. Itse riutat ja vedenalainen elämä eivät niinkään hätkähdyttäneet, vaan mieleenpainuvimpia snorklauspaikkoja olivat uponneiden laivojen hylyt, joita lepää ABC-saarten rantavesissä useita. Barbadoksen snorklauspaikkoja voi myöskin lämpimästi suositella. Barbadoksen rantavesissä näimme ennätyspaljon merikilpikonnia sekä myös hienoja laivahylkyjä. Grenadalla on puolestaan kuuluisa vedenalainen patsaspuisto, jonne kannattaa suunnata järjestetyllä retkellä.



Ruokailu Karibialla
Ruoka Karibialla on kallista. Toki hinnat vaihtelevat jonkin verran saarten välillä, mutta yleisesti ottaen ne ovat Suomen hintatasoa korkeammat. Riippuu toki siitäkin mitä syö, mutta tämä on meidän kokemuksemme. Tällä reissulla Dominica sekä Ranskan saaret Guadeloupe ja Martinique olivat kohtuuhintaisimpia, kun taas Barbados ja Anguilla sieltä toisesta päästä. Lisäksi mielestämme ruuan hinta-laatusuhde on Karibialla Ranskan saaria lukuun ottamatta melko kehno. Tämän vuoksi kokkailimme Karibialla pääsääntöisesti itse. Ravintoloissa söimme vain muutaman kerran. Pikaruokaan turvauduimme silloin tällöin muun muassa ABC-saarilla ja St. Kittsillä.
Suosikkeja?
Matkailun saralla kysytään usein, että mikä oli paras paikka. Karibian saarista on hyvin vaikea valita yhtä suosikkisaarta, sillä jokaisessa saaressa on omat hyvät ja huonot puolensa. Dominica erottui edukseen turistien vähyyden ja aidon tunnelman puolesta, Ranskan saaret taas hyvän ruuan ja toimivan infrastruktuurin suhteen. Grenada, St. Vincent ja Grenadiinit sekä St. Lucia ovat kaikki monipuolisia maita hienoine nähtävyyksineen, ja Anguillalla, Aruballa ja Barbadoksella on paras rantaelämä. Tähän kysymykseen jätämme siis omalta osaltamme vastaamatta. Karibia on kokonaisuutena varsin leppoisa reppureissukohde, jonne saa uppoamaan yllättävän paljon aikaa (ja rahaa). Mainittakoon tähän loppuun vielä yksi hyvä ja yksi huono puoli Karibiasta. Aiemmin mainitsematta jäänyt ehdoton plussapuoli on turvallisuus. Sen sijaan karibialaisen letkeyden koimme me tehokkuuteen ja jämptiyteen tottuneet suomalaiset aika ajoin hieman häiritseväksi tekijäksi. 😊

Tämä olikin kattava infopaketti! Meille vain Kuuba on tuttu ja siitäkin matkasta on jo useita vuosia aikaa. Mielellään alueeseen tutustuisi perusteellisemminkin ja hyvä tietää, että saarten välillä on mahdollista liikkua, ainakin kun suunnittelee reitin hyvin.
Kiitos! Joo, kyllä Karibiaa voi matkakohteeksi hyvin suositella!