Lisää kenguruita, koaloita ja muita Australian eläimiä

Ajomatkamme pitkin Australian etelärannikkoa Melbournesta Adelaideen sujui hyvin. Kymmenen päivää oli loppujen lopuksi juuri sopivan mittainen aika tähän matkaan. Melbournesta ei ole Adelaideen kuin reilut 900km Great Ocean Roadia pitkin, mutta matkan varrella on paljon kaikkea mielenkiintoista nähtävää. Emme ajaneet Adelaideen suorinta tietä, vaan poikkesimme moniin paikkoihin matkan aikana. Ajokilometrejä kertyi n. 2500. Great Ocean Roadin varrella on paljon näköalapaikkoja, joista näkee esim. merenrannan hienoja kalliomuodostelmia. Kävimme useimmilla näköalapaikoilla sekä lisäksi piipahdimme joissain kansallispuistoissa. Yöt vietimme pääasiassa pikkukaupungeissa. Pari yötä nukuimme Grampians National Park- kansallispuistossa.

 

Vuokra-automme Audi A1 kaikilla herkuilla palveli meitä hyvin. Tilava auto ei ollut, mutta juuri ja juuri riittävä meille kahdelle ja tavaroillemme. Jotenkin sitä osaa jo pakata tavarat pieneen autoon niin, että kaikki usein tarvittavat tavarat ovat käsien ulottuvilla hansikaslokerossa, ovitaskuissa, takapenkillä ja takajalkatilassa. Autossa emme nukkuneet kuin kaksi yötä, koska penkit olivat sen verran huonot siihen tarkoitukseen. Yhden yön nukuimme pikku mökissä, yhden yön motellissa ja loput yöt teltassa. Teltta osoittautui oikein hyväksi paikaksi nukkua, koska yöt olivat sopivan viileitä, eikä teltassa tullut kuuma, niin kuin esim. Teksasissa viime kesänä. Yhtenä yönä jopa palelimme. Syy selvisi, kun kömmimme ulos teltasta aamulla kuuden jälkeen katsomaan auton lämpömittaria. Se näytti yllättäen vain +2 astetta!

 

Leirintäalueita Great Ocean Roadin varrella on paljon. Ne eivät ole keskimäärin ihan niin hyvin varusteltuja kuin Uuden-Seelannin leirintäalueet, mutta peruspalvelut niistä löytyvät. Lisäksi on halvempia leirintäalueita, joissa ei vessojen lisäksi ole mitään muita palveluita. (Ei edes roskiksia, vaikka yöpymisestä pitää maksaa vähän!) Australiassakaan ei saa leiriytyä minne tahansa. Useissa paikoissa autossa nukkuminen on kiellettyä, mikä meistä suomalaisista tuntuu kummalliselta. Suomessa kun olemme monet yöt viettäneet autossa tien poskessa tai levähdyspaikoilla nukkuen. Löysimme onneksi kuitenkin täältäkin pari paikkaa, joissa yöpymistä ei oltu kyltein kielletty.

Australian luonnonvaraisten eläinten bongailu oli automatkamme tärkein tavoite, ja siinä meitä onnistikin hyvin. Kävimme useaan otteeseen eri infopisteissä pyytämässä karttoja sekä kysymässä neuvoa, missä eläimiä olisi parhaimmat mahdollisuudet nähdä. Australiassa on erittäin rikas eläinmaailma. Täältä löytyy jos jonkinlaista karvaista menijää ja todella paljon lintuja. Kansallispuistoja on paljon. Niistä ja muualtakin löytyy runsaasti vaellusreittejä ja luontopolkuja. Kansallispuistot, vaellusreitit ja luontopolut on viitoitettu hyvin ja niihin pääsee ilmaiseksi. Käytimme hyväksemme näitä ilmasia mahdollisuuksia ja liikuimme luonnossa todella paljon.

Mieleenpainuvin kokemus oli päästä leiriytymään Bimbipark- leirintäalueelle. Epäilimme ensin hiukan leirintäalueen mainoksessa olevaa tekstiä ”Camping Under Koalas”, mutta epäilyksemme osoittautuivat turhiksi. Tällä Great Otway National Parkissa sijaitsevalla leirintäalueella pääsimme pystyttämään telttamme eukalyptuspuiden alle. Ylhäällä puissa lepäili useita koaloita, jotka illan tullen aktivoituivat ja päästivät suustaan porsaan ääntelyä muistuttavia kumeita röhähdyksiä. Koalat pitivät mekkalaa pitkin yötä ja kuulostivat pimeässä jopa pelottavilta. Aamun tullen ne sitten pikku hiljaa rauhoittuivat ja aloittivat normaalin päiväelämänsä, eli puissa nukkumisen ja laiskottelun.

 

Hauskin eläinkohtaamisemme sattui lähellä Bimbiparkia. Ajelimme autolla pitkin asfalttitietä, kun huomasimme edessä tielle pysähtyneen auton ja tiellä kököttävän koalan. Pikku karvaotuksella ei ollut mitään kiirettä siirtyä pois tieltä. Se tutki uteliaasti ihmisiä ruskeilla nappisilmillään ja lähestyi meitä myös välillä ilmeisesti vain nuuskimistarkoituksessa. Lopulta se siirtyi pientareen puolelle. Koala suostui myös valokuviin ihmisten kanssa. Eräs turisti kokeili sen pehmoista turkkia. Koala ei tästä pitänyt, vaan ravisti itseään, jotta saisi koskettelijan loitommalle. Me emme uskaltaneet otusta koskettaa, sillä villieläin on aina villieläin. Koalalla on melkoisen pitkät ja terävät kynnet ja vaikka se onkin herttaisen näköinen ilmestys, voi se raapia hurjilla kynsillään ja aiheuttaa pahojakin haavoja, jos sille päälle sattuu.

 

Sen lisäksi, että pääsimme leiriytymään koaloiden alapuolelle, pääsimme myös leiriytymään kenguruiden viereen. Parille leirintäalueelle nimittäin näitä loikkijoita kerääntyi illan tullen syömään ruohoa. Ne pysyttelivät lähettyvillä koko yön. Kengurut saattoivat myös rähistä toisilleen yöllä. Kuulimme teltan sisällä ollessamme kenguruiden loikkivan ohi aivan telttamme vierestä. Aamulla ne toljottivat meitä, kun kömmimme ulos teltasta. Nämä leirintäalueiden lähettyvillä viihtyvät kengurut olivat aika kesyjä. Ne laskivat meidät muutaman metrin päähän.

 

 

Luonnon äänien keskellä yöpyminen Australiassa oli erittäin mieleenpainuvaa. Muutamassa paikassa ei olisi herätyskelloa tarvinnut ollenkaan, sillä eräs lintu alkoi vuorenvarmasti mekkaloida juuri ennen auringon nousua. Tämä mustavalkosiniruskea eritäin kovaääninen täällä melko yleinen lintu on nimeltään kookaburra. Sen naurava rätkytys kaikui pitkälle pitkin metsiä. Mekkalointia kesti sen aikaa kun aurinko oli kunnolla noussut, jonka jälkeen muut linnut saivat vuoron.

 

 

Käymistämme paikoista Tower Hill on myös mainitsemisen arvoinen. Tower Hill on pienehkö luonnonalue Warrnamboolin kaupungin kupeessa n. 360km Melbournesta länteen Great Ocean Roadia pitkin. Siellä näimme muutamia eri kengurulajeja, koaloita, käärmeitä sekä ensimmäistä kertaa myös lentokyvyttömiä luonnonvaraisia emuja. Emut muistuttavat strutseja, mutta ovat niitä hiukan pienempiä. Emut pystyvät juoksemaan yllättävän kovaa pitkillä jaloillaan. Niillä on hamemainen sulkavarustus, joka hulmuaa niiden juostessa eteenpäin. Emut kesyyntyvät helposti. Jotkut alueen emuista olivat yllättävänkin rohkeita ja tulivat häiritsevän lähelle ollessamme picnicillä infopisteen levähdyspaikalla. Ne eivät oikein tahtoneet lähteä pois, vaikka koitimme pelotella niitä. Yritimme katsoa näitä korkeita lintuja suoraan silmiiin ja näyttää uhkaavilta, mutta naurattamaanhan siinä alkoi väkisinkin.

 

Viimeisenä iltana ennen auton palautusta Adelaideen teimme vielä pikaisen muutoksen suunnitelmiimme. Olimme jo leiritymässä eräälle Coorong National Parkin leirintäalueista, kun huomasimme erään esitteen jutun Bordertown- nimisen kaupungin erikoisesta kengurulajista, valkoisesta kengurusta. Tässä kaupungissa olisi mahdollisuus nähdä tiettävästi ainoa olemassaoleva valkoisten kenguruiden populaatio. Pakkohan ne  valkoiset kengurut oli vielä ehtiä näkemään! Ei muuta kuin tien päälle. Onneksi Bordertowniin ei ollut kuin vajaan 200km:n matka. Ehtisimme perille vielä ihmisten aikoihin.

Valkoiset kengurut elelivät Bordertownin keskustan lähettyvillä. Ilmeisesti niitä haluttiin suojella ja siksi ne olivat isolla aidatulla alueella. Kenguruita nimittäin jää paljon autojen alle ja jos tämän populaation yksilöitä kuolisi kengurukolareissa, olisi niiden tulevaisuus vähintäänkin epävarma. Valkoinen kenguru oli erikoisen näköinen ilmestys. Kannatti tulla niitä katsomaan! Valkoisten kenguruiden jälkeen suuntasimme Adelaideen.