Tänä kesänä on tullut oltua koto-Suomessa ja Imatralla paljon enemmän kuin monina aiempina kesinä. Täytyy siis koittaa nauttia kotikaupungista niin paljon kuin mahdollista. Ajatukset ovat kyllä olleet aika pitkälti raksa-asioissa. Opettajan kesäloma onneksi kuitenkin mahdollistaa sen, ettei leipätyössä tarvitse pitkään aikaan käydä ja hiukan ehtii Suomen kesästäkin nauttia. Peten kesäloma oli ja meni jo, ja se kului hyvin pitkälti raksalla.
Asumme tällä hetkellä melko keskellä kaupunkia alueella, josta on lyhyehkö matka kaikkialle muualle Imatraa. Imatra on vesistöjen ympäröimää aluetta. Järvistä Saimaa ja Immalanjärvi ympäröivät kaupunkiamme. Lisäksi kaupungin halki virtaa Vuoksi. Meiltä Vuoksen rantaan on vain parisataa metriä. Välillä tulee poljettua tai lenkkeiltyä Vuoksen rannalla kulkevia hiekkateitä pitkin. Talvella ruokimme sorsia, jotka kyyhöttävät pakkasessa. Kesäisin sorsienruokintapaikalla on lähinnä lokkeja, mutta muitakin vesilintuja voi nähdä joka puolella.
Tässä vielä muutama kuva Vuoksesta. Vuoksi on Saimaan vesistön laskujoki Laatokkaan.
Leikin turistia eräänä päivänä ja kävin räpsimässä kuvia muistakin paikoista kuin Vuoksesta. Kulttuuritalo ja kaupungintalo ovat molemmat ihan lähellä asuinpaikkaamme.
Tykkäämme asua Imatralla, koska täällä on paljon luontoa ja vähän ihmisiä. Sopii meille erittäin hyvin. Uudisrakennuksemme tulee keskeiselle paikalle lähelle palveluja, mutta kuitenkin samalla myös keskelle metsää alueelle, jossa voi nähdä mm. paljon eri lintuja. Suunnitelmissa onkin lintulauta omalle pihalle.
Talonrakennus vie energiaa ja voimia tällä hetkellä, mutta alituinen matkakuume on koko ajan takaraivossa. Milloinhan sitä taas pääsee maailmalle? Jaa-a… No, siihen asti postauksemme tulevat käsittelemään Suomea ja oikeastaan lähialuetta, koska kovin pitkälle ei ehdi eikä malta lähteä. Seuraavassa postauksessa lisää Imatrasta ja sen nähtävyyksistä…
Ai asutte Imatralla? Onko teillä kokemusta Imatra expressistä tai Valtionhotellista? 🙂 olen harkinnut visiittiä Imatralle kesän Kotkan vierailun yhteyteen ihan edellämainittujen takia.
Joo, kyllä! 🙂 Valtionhotelli on kyllä hieno paikka, kannattaa käydä! Henkilökohtaista kokemusta Imatra Expressistä meillä ei ole, mutta hienolta se näyttää. Kosken voi ylittää ainakin pää edellä tai jalat edellä…
Niin ja unohtui mainita, että seuraavassa postauksessa on tarkoitus käsitellä noita kahta kohdetta!