Julkkiksina Jaavalla

Bussimatka Balilta Ubungin bussiasemalta Jaavan saaren keskiosissa sijaitsevaan Yogyakartan kaupunkiin kesti lopulta n. 17 tuntia. Siihen sisältyi tunnin lauttamatka Balin länsirannikolta Jaavan itärannikolle. Oli Luojan lykky, että pääsimme perille naarmuitta, sillä kuljettaja kaahasi kapeilla teillä ja ohitteli minkä kerkesi, vaikka vastaan tuli koko ajan autoja ja muita ajopelejä. Turvavöitä bussista ei tietenkään löytynyt. Läheltä piti- tilanteita oli useita, mutta yksi todellinen läheltä piti- tilanne jäi erityisesti mieleen. Molempien kaistojen liikenne pysähtyi täysin, kun kaaharikuskimme yritti ohittaa muita ajopelejä siinä kuitenkaan onnistumatta pysähtyen keskelle molempia kaistoja. Vastaantuleva kuorma-auto sai täpärästi väistettyä bussimme ja pysäytettyä ajokkinsa. Siinä muiden autojen kuskien päät pyörivät ihmetyksestä. Että meille pitikin sattua tuollainen hullu rattiin! Onneksi Jaavan puolella liikenne vähän hiljeni yötä myöten, ja silloin puikoissa ollut toinen kuskimme ajoi hiukan maltillisemmin. Nukkumisesta tosin ei tullut juuri mitään koko bussimatkan aikana.

Yogyakartassa meillä ei ollut varattuna hotellia etukäteen, joten jouduimme etsimään sellaista jonkin aikaa. Halusimme Malioboro- kaupunginosaan, mutta kukaan ei halunnut auttaa meitä pelkän auttamisen ilosta, kaikki tarjosivat sinne vain kyytiä. Yhdellä pikkubussilla menimmekin jonkin matkaa, mutta emme päässeet perille Malioboroon, vaan muutaman kilometrin päähän.  Bussikuski huijasi meitä vain saadakseen asiakkaita. Onneksi matkan hinta ei ollut juuri mitään. Indonesiassa saa todellakin olla tarkkana näiden kaiken maailman kuskien kanssa. Kysyimme eräästä kaupasta kävelyohjeet Malioboroon ja löysimme kuin löysimmekin kävellen perille.  Hyvä ja edullinen hotellikin löytyi. Tien toisella puolella oli kauppakeskus ravintoloineen ja ruokakauppoineen ja juna-asema (jolta seuraavan päivän iltana lähdimme Jakartaan) oli myös ihan lähellä.

Itse Yogyakarta oli täynnä paikallisia turisteja. Länsimaalaisia turisteja oli vain kourallinen. Liikenne oli ruuhkaista ja kaoottista, eikä kaupungissa ollut oikein mitään hienoa, saatikka sitten mitään hienoja nähtävyyksiä. Koko Jaavan saaren tunnetuin nähtävyys Borobudurin buddhatemppeli oli tunnin bussimatkan päässä Yogyakartasta.  Se oli nähtävä. Päätimme käydä siellä saman tien.

Menimme Borobuduriin omatoimisesti. Matkalla meitä yritettiin taas huijata. Polkupyörätaksin kuski lupasi heittää meidät bussiasemalle kymppitonnilla (n. 85 snt). Sieltä pääsisimme sitten Borobudurin bussiin. Kesken matkan kuski ilmoitti, että bussiasemalle on liian pitkä matka ja että tuolla on pikkubussi, jolla pääsisimme asemalle. Onneksi emme olleet maksaneet matkaa, sillä sen hinta kuskin mukaan siihenkin asti oli se kymppitonni. Pikkubussimatka olisi kuusi tuhatta, joten pistimme summan kahtia ja maksoimme polkupyörätaksikuskille 4000 rupiaa ja pikkubussikuskille 6000 rupiaa. Summat ovat pieniä, mutta kyse on pikemminkin periaatteesta.

Varsinainen Borobudurin bussi vei meidät kävelymatkan päähän temppelistä, mutta emme tienneet sitä vielä siinä vaiheessa, kun astuimme ulos bussista. Onneksi emme uskoneet paikalla olevien taksikuskien ja muiden kyydintarjoajien huijausyrityksiä, vaan sanoimme kävelevämme temppelille. Kuskit sanoivat meille, että temppeli on kaukana. Katin kontit se mitään kaukana ollut, muutaman sadan metrin päässä. Nyt alkoi kyllä jo mitta olla täynnä näitä huijaavia kuskeja. Kuskitkin huomasivat hermostumisemme ja neuvoivat meille, minne suuntaan piti lähteä kävelemään päästäkseen temppelille. Onneksi itse temppeli oli todella upea, hienoin nähtävyys, mitä Indonesiassa on meidän kohdalle sattunut. Temppelialue oli yllätykseksemme siisti, ei roskia missään, ja ympäristö oli muutenkin huollitellumpi. Lipunmyynnistä jäi tosin vähän ikävä maku. Ulkomaalaiset joutuivat pulittamaan monin kerroin kalliimman hinnan temppelille indonesialaisiin verrattuna. Indonesialaisille ja ulkomaalaisille vierailijoille oli jopa omat sisäänkäynnit. Tuli vähän mieleen Etelä-Afrikan vain joitain vuosikymmeniä sitten päättynyt rotuerottelu ”mustat sinne ja valkoiset tänne.” Meille ulkolaisille tosin kuului lipun hintaan vettä, teetä ja kahvia ja vessatkin olivat länsimaalaiset.

 

Borobudurin temppelillä törmäsimme erikoiseen ilmiöön – olimme siellä kuin julkkiksia. Sadat paikalla olevat nuoret indonesialaiset halusivat ottaa itsestään valokuvia kanssamme. Taisi joukossa olla joitain vanhempiakin ihmisiä. Jouduimme poseeraamaan kuvissa pitkän aikaa  eri puolilla temppeliä. Ja juuri kun olimme sopineet, ettemme sitten ota itsestämme kuvia temppelillä, kun olimme ihan rähjäisiä pitkän bussimatkan jäljiltä! No, paikallisten mielestä olimme kovinkin komeita, heh. 🙂  Taisimme olla monelle nuorelle ne ensimmäiset valkoiset ihmiset, jotka he elämässään näkivät.

 

Borobudurin buddhatemppeli on maailman suurin temppeli. Se on rakennettu joskus 700- ja 800- luvuilla, eli kyse on todella vanhasta rakennelmasta. Temppeli on säilynyt hyvin, tosin sitä on jouduttu restauroimaan läheisen tulivuoren purkauksen jälkeen. Temppelissä on paljon hienoja yksityiskohtia, kuten lukuisia stupia ja buddhapatsaita. Paikka on ehdottomasti näkemisen arvoinen, jos Jaavan saarelle eksyy!

 

 

 

Yogyakartasta jatkoimme yhden yön jälkeen matkaamme yöjunalla kohti Indonesian pääkaupunkia Jakartaa. Juna oli ihan hyvätasoinen ja nukkuminenkin onnistui paremmin. Matka kesti n. yhdeksän tuntia. Valitsimme junan bussin sijasta mm. siksi, että sillä pääsi ihan keskustaan Jakartassa, kun taas bussi olisi jättänyt meidät kauas keskustasta.

Olimme varanneet Jakartasta etukäteen hotellin kahdeksi yöksi ja hyvä niin, koska siellä hotellin etsiminen olisi ollut todella hankalaa. Hotellimme oli ulkoa päin kamalan näköinen kulunut betonijärkäle, mutta sisältä ihan ok. Ulkouima-allaskin oli mukiinmenevä. Itse Jakarta oli sitten jotain aivan käsittämättömän kauheaa. Mistähän sitä aloittaisi? No ensinnäkin  se liikenne… Kaiken maailman saastuttavat menopelit, joita tuossa 10 miljonaan asukkaan kaupungissa riitti, pitivät huolen siitä, että kaupungin ilma oli todella saasteista. Jotkut kulkivat hengityssuoja naamallaan. Rakennukset eivät olisi voineet olla rumempia. Kaupunkia halkova joki oli likaisempi ja roskaisempi, kuin mikään tähän asti missään näkemämme vesialue. Haju oli monissa paikoissa veden äärellä ällöttävä. Liikkuminen kävellen oli epämukavaa, koska sitä joutui liikkumaan milloin autoteillä ja milloin missäkin. Maassa oli aika ajoin yllärikoloja tms, joita joutui varomaan kävellessä. Ravintoloita ja kauppoja oli ainoastaan suurissa kauppakeskuksissa. Kaupungilla ei todellakaan tehnyt mieli huvikseen liikkua. Kävimme muutamassa ostoskeskuksessa, mutta muuten olimme paossa kaikkea kamaluutta hotellilla. Erään ostarin Hard Rock Cafe oli myös kiva valopilkku. Jakartaa emme jääneet kaipaamaan. Huh huh, kun sieltä pois pääsimme!

 

Itse Indonesiasta jäi meille vähän huono maku lähinnä roskaisuuden ja huijaavien ja valehtelevien ihmisten takia. Rannat ja meri olivat pienoinen pettymys. Komodonvaraanit sekä Komodon ja Rincan saaret olivat maan parasta antia. Myös Gilin saaret merikilpikonnineen olivat ihan mukavia. Maailman tiheimmin asuttu saari Jaava oli melko ikävä paikka. Indonesia on mielestämme hiukan ylimainostettu, varsinkin Bali. Olemme nähneet niin tällä kuin aiemmillakin reissuillamme paljon parempaa. Toki Indonesiasta hyvääkin löytyy, kuten edullisuus ja hyvä ruoka. Myös kauppojen ja ravintoloiden aukioloajat olivat esim. Australian vastaavia parempia. Ilmaisia nettiyhteyksiäkin löytyi taas. Indonesiaan ei kuitenkaan uudelleen tarvitse tulla, ellemme sitten joskus halua Sumatran saarelle tiikereitä ym. eläimiä bongaamaan. Nyt on kuitenkin aika suunnata kohti uusia (ja toivottavasti parempia) paikkoja. Singapore, täältä tulemme!