Lensimme Limasta Cuscoon, koska meidän piti taas säästää aikaa. Peten lapsuudenystävä Jarkko sekä Jarkon avovaimo Mette olivat saapuneet Tanskasta ja matkanneet Perussa jo viikon verran. Olimme sopineet tapaavamme Cuscossa 20.10. Näin ehtisimme viettää aikaa yhdessä ennen pariskunnan kotiinpaluuta. Tarkoitus oli myös juhlia Peten ja Jarkon kolmekymppisiä (Jarkko 15.10 ja Pete 29.10). Aikataulut pitivät molemmilla, ja viikon yhteinen loma Cuscossa saattoi alkaa.
Cusco sijaitsee 3400m merenpinnan yläpuolella. Tällainen korkeusero on jo niin huomattava, että useimmilla ihmisillä saattaa esiintyä vuoristotaudin oireita. Näin kävi myös meillä. Kävely ylämäkeen ahdisti ja kiristi ja tuntui, ettei happea saa riittävästi. Lisäksi meillä molemmilla oli ensimmäisenä päivänä päänsärkyä, Anulla enemmän. Anun päänsärky jatkui yli yön sen verran pahana, että seuraavana päivänä piti mennä apteekkiin hakemaan vuoristotautiin tarkoitettuja lääkkeitä. Lääkkeet auttoivatkin pian. Myös kävely ylämäkeen alkoi tuntua helpommalta. Hostellilla meille tarjottiin heti tulopäivänä kokateetä, jonka sanotaan auttavan vuoristotautiin. Täällä kokapensasta pidetään terveystuotteena, koska se sisältää paljon vitamiineja ja hivenaineita. Joimmekin sitä aluksi joka päivä, vaikka teen maku ei ole niitä parhaita. Kyseessähän on sama kasvi, josta valmistetaan huumausaineena käytettävää kokaiinia, mutta kokaiinin valmistuksessa kokapensaan lehtiä käsitellään kemiallisesti. Siten saadaan huumetta, joka on kaukana terveellisestä ja aivan eri asia kuin perulaisten käyttämät kokapensaan lehdet. Tämä selvisi hyvin Cuscon uudessa kokamuseossa, jossa kävimme.
Cuscossa tutustuimme vanhankaupungin kapeisiin kujiin, vanhoihin rakennuksiin, putiikkeihin ja markkinoihin. Kävimme myös päivän retkellä lähialueella. Tällä Sacred Valley- nimisellä retkellä saimme esimakua muinaisten inkojen kulttuurista, sillä kävimme parilla inkakaupungin rauniolla. Tosin tämä retki ei mennyt ihan putkeen. Saavuimme aamulla sovittuun paikkaan matkatoimistolle, josta olimme ostaneet liput retkelle, mutta bussi, johon meidän piti mennä, olikin jo lähtenyt ilman meitä! Ajoimme bussin kiinni jonkun oppaan tms. kanssa kahdella eri taksilla. Bussi oli retken ensimmäisellä pysähdyspaikalla, markkina-alueella. Siellä emme sitten kauaa ehtineetkään viipyä. Lisäksi bussi näytti olevan ylibuukattu. Opas (varsinainen, ei siis taksilla mukanamme tullut) joutui seisomaan, ja mekin saimme vaatimalla vaatia vierekkäisiä paikkoja, jotka kuitenkin onneksi saimme. Ei siis hyvin alkanut tämä retki. Se kuitenkin parani loppua kohden, ja loppujen lopuksi retkestä jäi ihan hyvä maku suuhun. Oli mielenkiintoista esimerkiksi seurata paikallisten naisten esitystä siitä, miten alpakan villasta valmistetaan perinteisin käsityömenetelmin pöytäliinoja ja vaatteita. Pitihän sieltä sitten ostaa pään lämmikkeeksi aito alpakan villasta tehty pipokin Anulle!
Cuscon kupeesta löytyi jälleen kerran Kristus- patsas. Tämä patsas sijaitsee muiden kaltaistensa tavoin korkealla vuoren huipulla. Tosin sinne oli hostelliltamme yllättävän lyhyt matka kävellä, vain n. 30min. Ylhäällä patsaan lähettyvillä näkyi alpakoita. Sieltä näki myös hyvin koko Cuscon kaupungin. Oppaaksemme alhaalta lähtenyt paikallinen katukoira piti paikasta niin paljon, että katsoi parhaakseen jäädä ylös patsaan luo.
Kävimme myös kokeilemassa koskenlaskua kumiveneellä Cuscon lähellä virtaavassa joessa. Vesi oli viileää ja puimme päällemme märkäpuvut. Saimme myös yllemme takit, jotka eivät kuitenkaan olleet vedenkestäviä. Muilla oli hauskaa kolmostason koskenlaskussa, mutta Anulle päivästä tuli reissun tähän astisista päivistä kurjin. Aamulla alkanut väsymys yltyi lihassäryksi ja järkyttäväksi paleluksi, eikä asiaa helpottanut se, että koskenlaskussa todella kastui. Koskenlaskun jälkeen pääsimme lähinnä vitsiltä vaikuttavaan saunaan, mutta tämäkään ei auttanut. Suihkustakin loppui kuuma vesi. Olo oli kuumeinen. Taas oli aika käydä lääkärin luona.
Retkibussi vei meidät paikallisten sairaalaan, jossa lääkäri puhui vain vähän englantia. Asiat piti taas selvittää osin espanjaksi. Onneksi Anu on opiskellut jonkun verran espanjaa, joten asiat tulivat tälläkin kertaa selviksi, englanniksi ja espanjaksi. 39-asteen kuume ja hengitysteiden infektio olivat lääkärin diagnoosi. Ei muuta kuin lääkettä naamaan ja lepoa.
Sillä välin kun Anu lepäsi ja koetti kerätä voimia hostellihuoneessa, muu seurue hoiti käytännön asioita ja vietti viimeisiä yhteisiä iltoja ennen Jarkon ja Meten kotiinpaluuta. Viimeisenä iltana Jarkko ja Mette kokeilivat, miltä paikallinen erikoisuus marsu maistui. Petekin maistoi hiukan tätä lemmikkijyrsijää. Elukka tuotiin lautasella asiakkaalle kokonaisena, mutta sentään sheivattuna sekä hyvin kypsennettynä. Ihan hyvää se kuulemma oli, melko lähellä kananlihaa, mutta lihan löytäminen oli hankalaa. Niinpä itse lihan osuus annoksessa jäi melkoisen pieneksi.
Meistä molemmista oli todella mukava tavata tuttuja ihmisiä täällä maailmalla. Tiemme erkanivat vajaan viikon yhdessäolon jälkeen. Jarkon ja Meten oli aika palata kotiin ja meidän puolestamme suunnata kohti Machu Picchua. Saa nähdä, tapaammeko maailmanympärimatkamme aikana vielä lisää kavereita…
