Glacier National Park

Jatkoimme länsirannikon kansallispuistojen kiertämistä. Seuraavana oli vuorossa Glacier National Park, joka sijaitsee Pohjois-USA:ssa Montanan osavaltiossa lähellä Kanadan rajaa. Ajettuamme sisään puistoon kiinnitimme heti huomiota hienoihin maisemiin, jylhiin Kalliovuoriin, vuoristojärviin, lumilaikkuihin ja jäätiköihin vuorten rinteillä. Löysimme telttapaikan leirintäalueelta, pystytimme pikku telttamme ja lähdimme maisemakierrokselle.

 

Vaikka Glacier National Park ei ylpeile eläimistöllään Yellowstonen tavoin, näimme siellä silti paljon villieläimiä. Heti ensimmäisenä iltana asteli herra vuorivuohi infokeskuksen parkkipaikalla. Juuri olimme puhuneet Yellowstonesta lähdön jälkeen siitä, että vuorivuohia olisi mukava nähdä, kun emme Yellowstonessa niitä nähneet!

Yö teltassa sujui jo rutiinilla. Ilta oli suht lämmin, mutta aamuyöllä lämpötila laski reilusti alle 10 asteen ja teltassa tuli hiukan kylmä. Heräsimme kuitenkin jo ennen aamun sarastusta klo 5.30, sillä jos haluaa nähdä eläimiä, aamut ovat parhaita aikoja niiden bongaamiseen. Leirin purku tapahtui alle 15 minuutissa. Ajoimme samalle parkkipaikalle, jossa olimme edellisenä iltana nähneet vuorivuohen. Ilma oli niin usvainen, että luulimme päivästä tulevan pilvisen. Parkkipaikalla meitä odotti yllätys: Siellä oli kolme suurikokoista eläintä. Emme ensin tienneet, mistä eläimistä oli kyse. Ajettuamme lähemmäs huomasimme, että ne olivat paksusarvilampaan uroksia kaikki kolme! Yellowstonessa näimme kyseisen lajin naaraita ja karitsoja, ja nyt kuin tilauksesta näimme uroksia. Jälleen kerran aikainen herätys kannatti!

 

Lähdimme vaeltamaan ylös vuorille reittiä, joka kulki osittain lumen päällä. Ilma oli kirpsakka, mutta kun aurinko nousi ja sumu hälveni, päivästä tuli kaunis ja lämmin. Reitti kulki halki niittyjen. Näimme reitin varrella kaksi valkoista vuorivuohta, naaraan ja poikasen. Lisäksi niityillä kirmasi pulleita murmeleita ja maaoravia. Reitin maisemat olivat henkeäsalpaavia. Lumilaikkuiset jylhät vuoret ympäröivät meitä koko ajan, ruoho oli kauniin vihreää ja taivas ja järvet kirkkaansinisiä.

 

 

 

Myös seuraavana aamuna lähdimme liikkeelle aamun sarastaessa. Tavoitteena oli tällä kertaa nähdä ainakin karhuja ja hirviä. Luulimme hyvän tuurimme loppuneen, kun eläimiä ei tuntunut näkyvän missään. Lopulta näimme karhun tallustelevan vuoren rinteellä lähellä autotietä. Kyseessä oli harmaakarhu (grizzly bear). Harmaakarhulla on mustakarhua hurjempi maine, koska se syö kasvisravinnon lisäksi raatoja.  Se on myös mustakarhua suurempi ja muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan suomalaista karhua.  Amerikkalaiset tuttumme varoittelivat meitä harmaakarhuista. Tämä karhu oli kuitenkin turvallisen välimatkan päässä.

Lähdimme vaeltamaan 12,5 km:n mittaista reittiä. Reitti kulki ensin ohi kauniiden vuoristojärvien ja lähti lopulta nousemaan ylös vuorille. Maisemat olivat jälleen kerran upeat. Emme nähneet pitkään aikaan eläimiä (lukuun ottamatta oravia), mutta kun lähestyimme määränpäätä, vastaantulevat ihmiset kertoivat, että ylhäällä määränpäämme (vuoristomökki) lähellä oli harmaakarhunaaras kahden pennun kanssa. Siellä karhut odottivatkin meitä. Yllätimme ne nukkumasta päiväunia n. 100 metrin päässä vaelluspolustamme. Ne eivät välittäneet meistä ollenkaan, vaan nauttivat auringosta niityllä.

 

Evästauon jälkeen lähdimme vaeltamaan takaisin samaa reittiä. Vaellettuamme muutamia satoja metrejä huomasimme karhun melko lähellä polun vasemmalla puolella. Pian näimme toisen samannäköisen karhun. Silloin tajusimme, että ne olivat aiemmin nukkumassa näkemämme kolmikon karhunpennut. Pennut olivat jo niin isoja, etteivät ne yksin nähtyinä näyttäneet kovinkaan pennuilta enää. Sitten heräsi kysymys: – Missä on emo?  Halusimme saada näköhavainnon siitä ennen kuin jatkaisimme matkaa. Hakeuduimme avoimelle paikalle ja otimme varmuuden vuoksi isot kivet käteemme. Pieni pelko hiipi mieliimme. Mitä jos olemmekin emon ja pentujen välissä? Pian havaitsimme karhuemon toisella puolella polkua pentuihin nähden. Olimme siis hetkeä aiemmin kulkeneet niiden välistä! Onneksi karhuemo ei tuntunut pitävän ihmisiä uhkaavina, eikä siis tullut meille murisemaan, vaan jatkoi ruokailua kaikessa rauhassa. Siinäpä oli meille karhuseikkailua riittämiin!

Sen päivän eläinhavainnot eivät edes loppuneet siihen. Paluumatkalla näimme pusikossa naarashirven (moose) vasikan kanssa, mikä oli oikein herttainen näky. Ajaessamme pois vaelluksen lähtöpaikalta näimme pellolla tien laidassa vielä mustakarhuemon kolmen pienen kirmaavan pennun kanssa. Tuon päivän aikana näimme siis yhteensä kahdeksan karhua.

 

Glacier National Parkista jäivät päällimmäisenä mieleen upeat maisemat ja hauskat villieläinkokemukset. Kansallispuisto on yhtä lailla vierailun arvoinen kuin esim. Yellowstone tai Yosemite. Jätimme Glacierin taaksemme ja suuntasimme kohti Kanadaa. Ties mitä siellä olisi vielä odotettavissa…