Belizen kahdet kasvot

Matkustimme bussilla kolme tuntia Floreksen kaupungista Guatemalasta Belizeen. Yllätykseksemme näimme pitkästä aikaa suomalaisia, kun bussissa sattui olemaan toinen suomalaispariskunta. Bussimme saapui Belize Cityyn. Emme jääneet kaupunkiin, koska Guatemalassa sanottiin sen olevan vaarallinen. Sen sijaan ostimme laivaliput San Pedrolle, saarelle, josta Madonna aikoinaan lauloi ”La Isla Bonita.” Karibanmeri kimmelsi ja aurinko paistoi kuumasti, kun laiva saapui valkohiekkaisen palmusaaren satamaan.

 

Löysimme kohtuuhintaisen hotellin rannan kupeesta kävelymatkan päässä laivalaiturilta saaren pääkaupungista San Pedrosta. Sadekauden takia turisteja saarella oli melko vähän, mikä luonnollisesti vaikutti hintatasoon meille edullisella tavalla. Belize on Guatemalaa kalliimpi maa. Saimme kuitenkin kahden hengen huoneen jääkaapilla, nettiyhteydellä ja ilmastoinnilla hintaan n. 30e/yö. Mikä parasta, hotelliltamme pääsi suoraan rannalle ja uimaan! Sadekaudesta huolimatta säät suosivat meitä Belizessä. Vain tulopäivänämme satoi hiukan. Muuten oli kuumaa ja aurinkoista.

 

Pääsyy San Pedron saarelle tuloomme oli se, että pääsisimme nauttimaan auringosta ja rannoista, uimaan lämpimään Karibianmereen sekä snorklailemaan. Ostimme kahden ja puolen tunnin snorklausretken ja pääsimme snorklaamaan kahteen eri kohtaan maailman toiseksi pisimmälle koralliriutalle. Ensimmäisessä kohdassa näimme korallimuodostelmien ohella värikkäitä kaloja, pienen hain sekä pari rauskua. Vesi oli niin lämmintä, että Anukin tarkeni olla vedessä pitkään palelematta, eikä vilu tullut edes veneen ajaessa seuraavaan uimapaikkaan!

 

 

Seuraavassa snorklauspaikassa oppaamme heitti veteen jotain kalantapaista, minkä seurauksena suuri joukko haita ampaisi paikalle. Oikeastaan ne kuulemma tulivat jo havaitessaan veneemme moottorit. Kylkiäisenä paikalle saapui myös muita isoja kaloja sekä iso joukko rauskuja. Vaikka meren eläimiin ei saisi koskea, niin oppaamme tarttui tiukasti kiinni yli parimetriseen  haihin ja antoi meidänkin kosketella ja taputella tätä merten petoa. Suurin osa haistahan ei ole ihmiselle vaarallisia, mutta yleensä sanotaan, että ne eivät ole vaarallisia, jos niitä ei häiritse. Nämä hait olivat kuitenkin ilmeisesti tottuneet siihen, että ruokapalkkaa vastaan niitä sopi hiukan kosketella.

 

 

Meidän oli määrä olla San Pedron saarella vain kaksi yötä, mutta suunnitelmiin tuli yllättäen muutos. Viimeisenä yönä klo 2 Pete heräsi kolahdukseen. Sänkymme jalkopään lähellä oleva verho liikkui niin, että hän luuli ensin sen takana olevan jonkin eläimen, joka pyrki sisään huoneeseemme. Pete yritti säikäyttää tuntematonta hahmoa pois samalla tavalla kuin heinäkuussa  Lake Tahoella karhua sen tullessa sisään autotalliin. Samassa hän kuitenkin huomasi, että ikkunan alapuolella oleva rinkka oli ilmassa ja että se laskettiin saman tien takaisin lattialle. Siinä kohdin Anukin heräsi. Pete tajusi jo tuossa vaiheessa, että ikkunan kautta tullut vierailija oli varas, joka luultavasti ei ollut astunut jalallaan huoneeseemme, vaan kurotti ikkunan kautta sisään huoneeseen. Pete ehti nähdä ikkunasta ulkona pakenevan hahmon.

Nopean tilanneanalyysin jälkeen puimme vaatteet päällemme ja menimme ulos katsomaan, näkyykö siellä ketään/mitään. Eipä siellä näkynyt mitään. Palasimme sisään ja silloin huomasimme, että  ikkunan vieressä olevan vaatenaulakon ylähyllyltä oli kadonnut tietokoneemme, jossa se odotti aamua ja mahdollisia Skype- puheluita Suomeen. Tilanne oli ilmiselvä: Varas tiesi mitä hakea, sillä ulkopuolelta ei millään näe, mitä hyllyllä oli. Varas nosti rinkan maasta luultavasti vain sen takia, että tietokoneen virtajohto oli jäänyt jumiin sen alle. Emme tietenkään voineet olla ihan varmoja siitä, yrittikö varas ottaa myös rinkkan, mutta joka tapauksessa hänelle tuli kiire huomatessaan meidän heränneen.

Eipä siinä auttanut muu kuin ottaa kaikki muut arvotavarat mukaan ja lähteä etsimään poliisiasemaa keskellä yötä. Kysyimme tietä poliisiasemalle satunnaiselta ohikulkijalta. Pieni pelko hiipi mieliimmee. Jospa ohikulkija ei ollutkaan satunnainen, vaan osa suunnitelmaa, jossa loputkin tavaramme varastettaisiin. Valmistauduimme juoksemaan henkemme edestä, mutta onneksi poliisiaseman valot kajastivat kadulle. Asema oli loppujen lopuksi todella lähellä hotelliamme.

Rikosilmoituksen teko sujui  leppoisasti kuumassa yössä. Belize on onneksi englanninkielinen maa, joten kieliongelmilta vältyttiin. Tapahtumien kulku kirjattiin kahdelle paperille käsin, ja poliisit tulivat vielä käymään hotellihuoneessamme. Pyysimme saada vakuutusyhtiötä varten raporttia yön tapahtumista, mutta se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Poliisit sanoivat siihen menevän aikaa jopa kuukauden. Meidän piti odottaa uuden aamun sarastusta, jotta asiaan saataisiin lisäselkoa.

Emme nukkuneet sinä yönä enää yhtään. Aamulla hotellin omistajien tullessa paikalle kerroimme heille, mitä oli tapahtunut. Omistajapariskunta oli ihmeissään tapahtuneesta. Kerroimme heille välittömästi, että epäilemme hotellin naissiivoojalla olevan osuutta varkauteen, koska hän oli käynyt huoneessamme ja nähnyt tietokoneen olevan hyllyllä ikkunan vieressä. Omien analyysiemme mukaan siivooja oli informoinut jotakin miestuttua tietokoneesta sekä ikkunasta, jonka lukko oli rikki, ja tämä tuttu oli sitten tullut huoneeseemme hakemaan koneen pois. Omistajat jututtivat siivojaa, mutta eivät saaneet hänestä mitään irti.

Jouduimme juoksemaan poliisiasemalla useita kertoja päivän aikana. Poliiseja oli asemalla paljon, mutta asioita ei tunnuttu saavan hoidettua millään. Tuntui siltä, että poliisit vain hengailivat asemalla ja jutustelivat tuttujen kanssa. Yksi poliisimies ihaili pitkiä kynsiään ja toinen vääntelehti ja virnuili mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Meille luvattiin jonkinlaista rikosraporttia kolmen päivän sisällä ja lopulta samalle päivälle, mutta henkilö, jonka oli määrä se meille kirjoittaa, ei ilmestynyt töihin kuin vasta joskus iltapäivällä, vaikka hänen työaikansa alkoi aseman infokylttien mukaan klo 9. Onneksi lopulta saimme lausunnon käteemme.

Suuri joukko poliiseja kävi myös tutkimassa uudestaan huoneemme. Joukossa oli napakka ja tomera naispoliisi, joka kuulusteli meitä ja omistajia. Jos joku varkauden ratkaisisi, niin se olisi juuri tämä henkilö. Huoneemme tutkittiin ja selvitettiin, ettemme olleet piilottaneet itse tietokonettamme jonnekin. Eräs toinen poliisi ilmeisesti otti  sormenjälkiä. Myös hotellin omistajia kuulusteltiin. Kävi ilmi, ette he olivat havainneet ikkunan lukon olevan rikki jo edellisellä viikolla, mutta eivät olleet korjauttaneet sitä. Samana päivänä ikkuna pultattiin kiinni niin, ettei sitä enää saanut ollenkaan auki. Saimme yöpyä hotellissa seuraavan yön ilmaiseksi, mutta jouduimme vaihtamaan huonetta, koska kyseiseen huoneeseen oli tulossa muita asiakkaita.

Pohdiskelimme tapahtuman jälkeen asioita, jotka johtivat varkauteen. Meillä kävi todella huono tuuri. Menimme juuri tuolle saarelle, menimme juuri tuohon hotelliin ja juuri siihen huoneeseen, jossa oli tuo onneton ikkuna, jonka lukko oli rikki. Mutta mitä ihmeellisintä, EMME TARKISTANEET VERHON TAKANA OLEVAA IKKUNAA, EMMEKÄ SIIS HUOMANNEET RIKKI OLEVAA LUKKOA! Jätimme tietokoneemme hyllylle yöksi, emmekä laittaneet sitä reppuun, niin kuin yleensä teemme. Ja sitten hotellissa sattui olemaan juuri tuo siivooja. Poliisit kuulustelivat siivoojaa, mutta eivät ilmeisesti saaneet mitään irti hänestä. Varmaankaan häntä vastaan ei ollut mitään todisteita.

Siinä mielessä meillä kävi hyvä tuuri, että varastettu tietokoneemme oli hiukan rikki ja siitä oli jo tehty vahinkoilmoitus vakuutusyhtiöön. Lisäksi varas ei saanut koneen akkua, koska se oli irti koneesta toisella sängyllä tapahtumahetkellä. (Tosin ei meilläkään pelkälle akulle ole mitään käyttöä.)  Konetta pystyy siis käyttämään ainoastaan johdon kanssa (hehee). Varas ei myöskään päässyt käsiksi reppuun, jossa oli passimme, rahamme ja luottokorttimme. Repun olimme sentään laittaneet yöksi sänkymme viereen.

Tapahtuman seurauksena aloimme olla entistä varovaisempia arvotavaroidemme suhteen ei pelkästään kadulla, vaan myös hotellihuoneessa. Tarkistaisimme vastedes aina, että kaikki ikkunat saa lukkoon. Virittäisimme tavaroita ikkunoiden ja ovien eteen niin, että jos joku tulisi sisään huoneeseen, heräisimme siihen heti. Passit, rahat ja luottokortit olisivat tästedes nukkuessamme köytettyinä kiinni itseemme sekä tyynyn alla tyynyliinan sisässä. Lisäksi mitään arvotavaroita emme enää jättäisi huoneeseen näkyville päiväsaikaan, vaan piilottaisimme sellaiset tavarat pois näkyvistä, tai kuljettaisimme mukana. Toivotaan, että tämä jäisi reissumme ainoaksi varkaustapaukseksi.

Belize näytti meille sekä hyvät että huonot puolensa. Tapahtuneesta huolimatta meille jäi Belizestä hyvä kuva. Varkauksia voi sattua missä päin maailmaa tahansa, myös Suomessa. Belizeä voimme kuitenkin matkakohteena suositella, ja voisimme sinne itsekin palata.